Skip to main content

20

20

Täydellinen antautuminen

Potpuna predaja

apy adya nas tvaṁ sva-kṛtehita prabho
jihāsasi svit suhṛdo ’nujīvinaḥ
yeṣāṁ na cānyad bhavataḥ padāmbujāt
parāyaṇaṁ rājasu yojitāṁhasām
apy adya nas tvaṁ sva-kṛtehita prabho
jihāsasi svit suhṛdo ’nujīvinaḥ
yeṣāṁ na cānyad bhavataḥ padāmbujāt
parāyaṇaṁ rājasu yojitāṁhasām

Oi Herrani, Sinä Itse olet täyttänyt kaikki velvollisuutesi. Aiotko jättää meidät tänään, vaikka olemme Sinun armostasi riippuvaisia eikä meillä ole ketään, joka voisi suojella meitä, nyt kun kaikki kuninkaatkin suhtautuvat meihin vihamielisesti?

O, moj Gospodine, zacijelo si obavio sve Svoje dužnosti. Zar nas napuštaš danas iako potpuno ovisimo o Tvojoj milosti i nemamo nikoga da nas zaštiti, sada kada su svi kraljevi protiv nas?

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.37

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.37

Pāṇdavat olivat erittäin siunattuja, sillä hyväksi onnekseen he olivat täysin riippuvaisia Herran armosta. Aineellisessa maailmassa riippuvaisuus jonkun toisen hyvästä tahdosta on merkki suuresta kurjuudesta. Kun kyseessä on yliaistillinen suhde Jumalaan, on onnekasta elää täysin Hänestä riippuvaisena, sillä aineellinen sairautemme johtuu toiveestamme tulla riippumattomiksi. Julma aineellinen luonto ei salli meille itsenäisyyttä. Pyrkimyksemme riippumattomuuteen ankarista luonnonlaeista näkyy aineellisina edistysaskeleina empiirisen tiedon alueella. Koko aineellinen maailma yrittää vapautua aineellisen luonnon laeista. Ihmiset ovat aina pyrkineet voittamaan luonnonlait, alkaen Rāvaṇasta, joka halusi rakennuttaa tikapuut suoraan taivaallisille planeetoille. Nykyään he yrittävät lentää toisille planeetoille mekaanisesti. Ihmisyhteiskunnan ylevin päämäärä on työskennellä lujasti Herran ohjauksen alaisuudessa ja tulla täysin Hänestä riippuvaiseksi. Täydellisen yhteiskunnan paras saavutus on työskennellä päättäväisesti mutta samalla riippuvaisena Herran armosta. Pāṇḍava-veljekset ovat ihanne-esimerkki tuollaisen yhteiskunnan jäsenistä. He olivat täysin riippuvaisia Herra Kṛṣṇan hyvästä tahdosta, mutta he eivät olleet mitään loiseläjiä Herran rinnalla. He olivat jaloluonteisia, voimakkaita ja urhoollisia, mutta luottivat yksinomaan Jumalan armoon, sillä he tiesivät kaikkien elävien olentojen olevan luonnostaan riippuvaisia Jumalasta.

Ihmiselämän täydellistymä on riippuvaisuus Herran tahdosta eikä valheellinen riippumattomuus aineellisesta maailmasta. Niitä, jotka yrittävät valheellisesti tulla Jumalan tahdosta riippumattomiksi, kutsutaan nimellä anātha, mikä merkitsee, että he ovat vailla suojelijaa. Herran tahdosta täysin riippuvaisia kutsutaan puolestaan nimellä sanātha, mikä taas merkitsee, että heillä on suojelija. Myös meidän täytyy pyrkiä olemaan sanāthoja, jotta meitä aina suojeltaisiin aineellisen elämän epäsuotuisilta olosuhteilta.

Ulkoisen eli aineellisen luonnon harhaanjohtavan voiman ansiosta me unohdamme, että aineellinen elämä merkitsee varsin epämieluisaa ja epämiellyttävää hämmennystilaa. Bhagavad- gītāssa (7.19) sanotaan, että vasta lukemattomien syntymien jälkeen joku onnekas ymmärtää sen tosiseikan, että Vāsudeva on kaikki mitä on, ja että parhain tapa käyttää elämänsä on antautua Hänelle varauksettomasti. Tällainen täydellinen antautuminen on mahātman tuntomerkki, ja Pāṇḍava-veljekset olivat perheellisiä mahātmoja. Mahārāja Yudhiṣṭhira oli näiden mahātmojen johtaja, ja kuningatar Kuntīdevī oli heidän äitinsä. Bhagavad-gītān ja kaikkien Purāṇoiden, erityisestikin Bhagavata-Purāṇan sanoma liittyy sen vuoksi vääjäämättömästi Pāṇḍava-mahātmojen elämänkertaan. Ero Jumalasta oli heille yhtä mahdotonta kuin kalalle ero vedestä, ja Śrīmatī Kuntīdevīlle uhkaava ero Herrasta oli kuin salamanisku; rukouksillaan hän yrittääkin vain suostutella Herraa jäämään heidän luokseen.

Vaikka kaikki vihamieliset kuninkaat kaatuivatkin Kurukṣetran taistelussa, heidän poikansa ja pojanpoikansa olivat vielä jäljellä, valmiina taistelemaan Pāṇḍavia vastaan. Pāṇḍavat eivät kuitenkaan ole ainoat, joiden on selviydyttävä vihamielisessä ympäristössä; me kaikki elämme vastaavissa olosuhteissa. Paras tapa viettää elämänsä on tulla täysin riippuvaiseksi Herran tahdosta ja voittaa sillä tavoin aineellisen olemassaolon vaikeudet.

Pāṇḍave su bili najveći sretnici jer su potpuno ovisili o Gospodinovoj milosti. U materijalnom svijetu ovisiti o tuđoj milosti znak je najveće nesreće, ali kad smo u transcendentalnom odnosu s Gospodinom, najveća je sreća živjeti potpuno oviseći o Njemu. Uzrok je bolesti materijalizma želja za stjecanjem potpune neovisnosti, ali okrutna nam materijalna priroda to ne dopušta. Taj uzaludni pokušaj stjecanja neovisnosti o strogim zakonima prirode poznat je kao napredak materijalne eksperimentalne znanosti i pokreće čitav materijalni svijet. Počevši od Rāvaṇe, koji je želio sagraditi stube do rajskih planeta, pa sve do sadašnjega doba, ljudi pokušavaju nadići prirodne zakone. Sada se pokušavaju približiti udaljenim planetarnim sustavima snagom svoje elektronike i mehanike. Međutim, najviši je cilj ljudske civilizacije marljivo raditi pod Gospodinovim vodstvom i posve ovisiti o Njemu. Najviši cilj savršene civilizacije jest odvažno raditi, ali istodobno potpuno ovisiti o Gospodinu. Pāṇḍave su savršeno slijedili taj civilizacijski standard. Nedvojbeno su u potpunosti ovisili o dobroj volji Śrī Kṛṣṇe, ali nisu bili Njegovi beskorisni paraziti. Svi su bili vrlo nadareni i po karakteru i po tjelesnim sposobnostima. Unatoč tomu, uvijek su se nadali Gospodinovoj milosti jer su znali da je živo biće po svojoj naravi ovisno. Stoga dostići savršenstvo života znači ovisiti o Gospodinovoj volji, to jest, ne biti lažno neovisan u materijalnom svijetu. Oni koji pokušavaju biti lažno neovisni o Gospodinu opisani su kao anāthe, bez zaštitnika, dok se oni koji potpuno ovise o Gospodinovoj volji nazivaju sanāthe, oni koji imaju zaštitnika. Moramo se truditi da budemo sanāthe kako bismo uvijek bili zaštićeni od nepovoljnoga materijalnoga postojanja. Pod utjecajem obmanjujuće moći izvanjske materijalne prirode zaboravljamo da je materijalno postojanje najnepoželjnija nedaća. Bhagavad-gīta (7.19) nas zato obavještava da nakon mnogo, mnogo života sretna osoba postaje svjesna činjenice da je Vāsudeva sve što postoji i da je najbolji način života potpuno predavanje Njemu. To je znak mahātme. Svi su članovi obitelji Pāṇḍava bili mahātme u obiteljskom životu. Mahārāja Yudhiṣṭhira bio je vođa ovih mahātmā, a kraljica Kuntīdevī njihova majka. Zato su pouke Bhagavad-gīte i svih Purāṇa, osobito Bhāgavata Purāṇe, neizbježno povezane s poviješću Pāṇḍava. Za njih je razdvojenost od Kṛṣṇe bila jednaka mukama kroz koje prolazi riba na suhom. Budući da ju je pomisao na razdvojenost od Gospodina jako zaboljela, Śrīmatī Kuntīdevī svojim je molitvama pokušala uvjeriti Gospodina da ostane s njima. U bitci na Kurukṣetri neprijateljski su kraljevi ubijeni, ali njihovi su sinovi i unuci bili živi i mogli su se obračunati s Pāṇḍavama. Nisu samo Pāṇḍave imali neprijatelja. Svi smo mi uvijek u takvom položaju i zato je najbolje potpuno ovisiti o Gospodinovoj volji te tako nadići sve poteškoće materijalnoga postojanja.

Kurukṣetran sodan päätyttyä ja Pāṇḍavien noustua valtaan kuningaskunnassa Kṛṣṇa jätti jäähyväiset tädilleen ennen lähtöään Dvarakaan. Tuolloin Kuntī esitti Hänelle rukouksensa. Nyt Kuntī kysyy: ”Onko Sinun, velvollisuutesi suoritettuasi lähdettävä ja jätettävä meidät nyt yksin?” Tällainen on bhaktan asema. Kuntīdevī sanoo: yeṣāṁ na cānyad bhavataḥ padām- bhujāt. ”Meillä ei ole muuta turvaa ja suojelijaa kuin Sinun lootusjalkasi.” Tämä on antautumista.

Kad se bitka na Kurukṣetri okončala, a Pāṇḍave zauzeli pripadajuće im položaje u kraljevstvu, Kṛṣṇa se, prije odlaska kući u Dvāraku, stao opraštati od Svoje tete i pozdravljati je. U tom mu je trenutku Kuntī uputila ovu molitvu. Izravno Ga je upitala: „Je li istina da nakon što si obavio Svoju dužnost, odlaziš i ostavljaš nas same?“ To je stav bhakte. Kuntīdevī kaže: yeṣāṁ na cānyad bhavataḥ padām-bujāt. „Nemamo druge zaštite osim Tvojih lotosolikih stopala.“ To je potpuno predavanje.

Antautumisessa (śaraṇāgati) on kuusi osaa. Ensinnäkin on oltava täysin riippuvainen Kṛṣṇasta ja on hyväksyttävä kaikki sellainen, mikä on suotuisaa Herran palvelemiselle (ānukūlyasya saṅkalpaḥ). Ānukūlyena kṛṣṇanuśīlanaṁ bhaktir uttamā. Ensiluokkaisen bhaktin eli antaumuksellisen palvelun tuntomerkki on palvelemista suosivien asioiden hyväksyminen. Yksi antautumisen osa on prātikūlya-vivarjanam, kaiken Kṛṣṇa-tietoisuudelle epäsuotuisan hylkääminen. Joskus henkinen opettaja kieltää tekemästä jotain epäsuotuisaa, ”älä tee tätä”, ja joskus hän kehottaa tekemään jotakin, ”tee näin, toista Hare Kṛṣṇaa”. Täydelliseen antautumiseen kuuluu epäsuotuisten asioiden hylkääminen sekä suotuisten asioiden hyväksyminen (ānukūlyasya saṅkalpaḥ prātikūlya-vivarjanam). Lisäksi bhaktan on pidettävä itseään yhtenä Kṛṣṇan palvelijoista ja luotettava täydellisesti siihen, että Kṛṣṇa suojelee häntä. Nämä ovat joitakin asioita, jotka kuuluvat täydelliseen antautumiseen eli śaraṅāgatiin.

Proces predavanja (śaraṇāgati) sastoji se od šest stavki. Prva je potpuna ovisnost o Kṛṣṇi, a druga prihvaćanje svega što je povoljno za služenje Kṛṣṇi (ānukūlyasya saṅkalpaḥ). Ānukūlyena kṛṣṇānuśīlanaṁ bhaktir uttamā: znak prvorazredne bhakti, posvećenog služenja, jest prihvaćanje svega što je za nj povoljno. Sljedeća je stavka predavanja prātikūlyasya varjanam, odbacivanje svega što je nepovoljno za primjenu svjesnosti Kṛṣṇe. Ponekad duhovni učitelj kaže: „Ne čini to“, čime zabranjuje ono što je nepovoljno. Istodobno preporučuje ono što je povoljno: „Ovo čini – pjevaj Hare Kṛṣṇa.“ Potpuno predavanje, stoga, podrazumijeva da ostavimo nepovoljne i prihvatimo povoljne stvari (ānukūlyasya saṅkalpaḥ prātikūlyasya varjanam). Osim toga, trebamo imati potpunu vjeru: „Kṛṣṇa će me zaštititi“ i trebamo se smatrati jednim od Kṛṣṇinih slugu. To su dvije stavke śaraṇāgatija, potpunoga predavanja.

Nyt Kuntīdevī sanoo: ”Rakas Kṛṣṇa, jos ajattelet, että olemme nyt löytäneet paikkamme, kun olemme saaneet kuningaskuntamme takaisin, ja jos siksi haluat lähteä luotamme, se ei ole kovin hyvä ajatus. Me emme ole vielä vapaita. Koska olemme tappaneet monia kuninkaita, kaikki heidän ystävänsä ja sukulaisensa suunnittelevat hyökkäystä meitä vastaan. Älä ajattele, että olisimme nyt vapaita kaikista vaaroista. Me emme ole. Eikä meillä ole muuta turvaa kuin Sinun lootusjalkasi. Se on meidän asemamme.” Näin hän epäsuorasti pyytää Kṛṣṇaa jäämään heidän luokseen. ”Älä ajattele meidän olevan nyt turvassa. Ilman Sinun suojelustasi, olemme aina vaarassa.”

Potom Kuntīdevī kaže: „Dragi moj Kṛṣṇa, ako misliš da smo dobro zbrinuti sada kad nam je kraljevstvo vraćeno i ako nas zato želiš napustiti, ta namjera ne valja. Još nismo slobodni. Ubili smo mnoge kraljeve, pa se njihovi prijatelji i rođaci kane ponovno s nama boriti. Stoga ne nemoj misliti da na nas ne vreba nikakva opasnost. Nije tako. Uz to, ne štiti nas ništa osim Tvojih lotosolikih stopala. To je naš položaj.“ Time je neizravno rekla Kṛṣṇi: „Ne ostavljaj nas! Nemoj misliti da smo sada sigurni. Bez Tvoje zaštite nikad nismo sigurni.“

Tämän tulisi olla jokaisen bhaktan näkemys omasta asemastaan. Meidän tulee ymmärtää, että olemme vaarallisessa tilanteessa täällä aineellisessa maailmassa. Māyā, harha, voi saada meistä otteen koska tahansa eli heti silloin kun emme ole täysin valppaita ja ajattelemme, että nyt olen tehnyt velvollisuuteni, nyt lepään vähän. Ei mitään lepoa. Meidän on oltava jatkuvasti varuillamme.

To treba biti stav bhakte. Trebamo znati da nam u materijalnom svijetu uistinu prijeti opasnost. Māyā, iluzija, svakog nas časa može zgrabiti, čim nam popusti pažnja i pomislimo: „Sada sam obavio svoju dužnost. Malo ću se odmoriti.“ Ne, nema odmora. Moramo uvijek biti na oprezu.

Śrīla Rūpa Gosvāmī sanoo eräässä säkeessään: avyartha-kalātvam. Bhaktan tulee aina katsoa, että hän käyttää aikansa oikein. Hänen tulee kysyä itseltään, palvelenko minä nyt māyaa vai palvelenko Kṛṣṇaa? Se on merkki edistyneestä bhaktasta. Nāma-gāne sadā ruciḥ. Sellainen bhakta ei koskaan väsy laulamaan Kṛṣṇan nimeä, toistamaan mantraa, tanssimaan. Sana sadā tarkoittaa ”aina” ja ruci tarkoittaa ”makua”. Bhakta on aina innostunut laulamaan Hare Kṛṣṇaa: ”Hienoa! Hare Kṛṣṇa, Hare Kṛṣṇa, Kṛṣṇa Kṛṣṇa, Hare Hare / Hare Rāma, Hare Rāma, Rāma Rāma, Hare Hare.” Tätä tarkoittaa maku. Tuon maun kehittymiseen menee tietenkin aikaa, mutta kun Rūpa Gosvāmi toisti mantraa, hän ajatteli, että koska hänellä on vain yksi kieli ja kaksi korvaa, hän ei osaa arvostaa mantraa. ”Jos minulla olisi miljoonia kieliä ja triljoonia korvia, silloin voisin nauttia ylistyksen laulamisesta ja sen kuulemisesta.” Me emme voi jäljitellä häntä, mutta Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeen oppilaiden tulee ainakin pyrkiä jokapäiväiseen kuuteentoista mietiskelykierrokseensa, joka on vähimmäismäärä mantramietiskelyä päivittäin. Nāma-gāne sadā ruciḥ. Meidän on lisättävä makuamme Hare Kṛṣṇan laulamiseen.

U jednoj strofi Śrīla Rūpa Gosvāmī kaže: avyartha-kālatvam, bhakta uvijek treba paziti da ne trati vrijeme. Trebamo se pitati: „Služim li sada Māyu ili Kṛṣṇu?“ To je znak naprednoga bhakte. Nāma-gāne sadā ruciḥ. Takav se bhakta nikada ne umara od mantranja, pjevanja ili plesanja. Riječ sadā znači „uvijek“, a ruci znači „ukus“. Bhakta uvijek ima ukusa za pjevanje Hare Kṛṣṇa: „O, divno li je! Hare Kṛṣṇa Hare Kṛṣṇa Kṛṣṇa Kṛṣṇa Hare Hare / Hare Rāma Hare Rāma Rāma Rāma Hare Hare.“ To je ukus. Naravno, potrebno je neko vrijeme da se probudi, ali kad je Rūpa Gosvāmī pjevao, mislio je: „Imam samo jedan jezik i dva uha. Koliko cijenim ovo pjevanje? Kad bih imao milijune jezika i bilijune ušiju, onda bih kušao nešto prilikom pjevanja i slušanja.“ Naravno, ne smijemo ga oponašati, ali bhakte u pokretu za svjesnost Kṛṣṇe moraju osobito paziti da završe barem svojih šesnaest krugova na krunici, što je namanji propisani broj. Nāma-gāne-sadā-ruciḥ: moramo povećati ukus za pjevanje i mantranje Hare Kṛṣṇa.

Lisäksi meidän on lisättävä toivettamme asua paikassa, jossa Kṛṣṇa asuu (prītis tad-vasati-sthale). Ylevien bhaktojen näkemys on, että Kṛṣṇa asustaa itse asiassa kaikkialla, mutta koska me olemme alhaisemmassa tilassa, meidän tulee tietää, että meille Kṛṣṇa asuu temppelissä. Koska me emme näe Kṛṣṇaa kaikkialla, meidän on käytävä temppelissä katsomassa Kṛṣṇaa. Siellä hän on silmin nähtävissä, armostaan sellaisessa hahmossa, jonka me voimme nähdä.

Ujedno trebamo biti skloniji životu na mjestu gdje Kṛṣṇa prebiva (pṛītis tad-vasati-sthale). Napredniji bhakte vide da Kṛṣṇa prebiva svugdje, ali mi smo na nižem stupnju, stoga trebamo znati da za nas živi u hramu. Budući da Kṛṣṇu ne vidimo svuda, trebamo dolaziti u hram da Ga vidimo. On se ondje, iz Svoje milosti, ljubazno pojavljuje da bismo Ga mogli vidjeti.

Kṛṣṇalla on täysin henkinen keho (sac-cid-ānanda-vigraha), meillä ei vain ole silmiä nähdä mikä tuo henkinen keho on. Olemme tottuneet näkemään aineellisia, karkeita esineitä (jaḍa). Näemme kiven, metallin, puun ja muita aineksia ja koska Kṛṣṇa on kaikki mitä on, Hän ilmestyy epätäydellisille silmillemme nähtävässä hahmossa noissa elementeissä. Kṛṣṇa ei ole mikään kivi, emmekä me palvo kiveä. Me palvomme Kṛṣṇaa, mutta koska me emme voi nähdä muuta kuin aineellisia elementtejä kuten kiveä, Kṛṣṇa ilmestyy ystävällisesti kivisessä hahmossa. Bhaktan tulisi pyrkiä asumaan sellaisen temppelin läheisyydessä, jossa Kṛṣṇan alttarihahmoa palvotaan.

Kṛṣṇino je tijelo potpuno duhovno (sac-cid-ānanda-vigraha), ali naše ga oči ne vide kakvo jest. Navikli smo gledati materijalne, grube stvari (jaḍa). Vidimo kamen, kovinu, drvo i druge elemente, a budući da je Kṛṣṇa sve, pojavljuje se u obliku načinjenu od tih elemenata da bismo Ga vidjeli svojim nesavršenim očima. To ne znači da je On kamen ili da obožavamo kamen. Obožavamo Kṛṣṇu, ali zato što ne vidimo ništa osim materijalnih elemenata poput kamena, Kṛṣṇa se ljubazno pojavljuje u obliku isklesanu od kamena. Stoga trebamo biti skloni životu u hramskom okružju gdje se obožava Kṛṣṇin oblik.

Sitäpaitsi bhaktan tulisi ajatella olevansa Kṛṣṇasta riippuvainen. Se on Kṛṣṇa-tietoisuutta. ”Ilman Kṛṣṇaa elämäni on hyödytön ja olen vaarassa”. Bhaktan tulisi ajatella näin. Siksi Kuntī sanoo Kṛṣṇaa rukoillessaan: ”Kṛṣṇa, Sinä ajattelet meidän olevan nyt turvassa, mutta minä ajattelen, ettemme ole turvassa. Olemme aina vaarassa. Jos Sinä ajattelet meidän olevan turvassa, kuka meitä suojelee? Meillä ei ole muuta turvaa kuin Sinun lootusjalkasi. Meitä ympäröivät lukuisat viholliset, sillä sodassa kaatuneiden pojat ovat nyt valmiita taistelemaan.”

Nadalje, uvijek trebamo ovisiti o Kṛṣṇi. To je svjesnost Kṛṣṇe. Uvijek trebamo misliti: „Bez Kṛṣṇe, moj je život beskoristan, a ja sam u opasnosti.“ Zato je Kuntī, upućujući molitve Kṛṣṇi, rekla sljedeće: „Kṛṣṇa, Ti misliš da smo sada sigurni, ali ja ne mislim tako. Uvijek smo u opasnosti. Ako misliš da smo sigurni, tko će nas zaštititi? Nemamo druge zaštite osim Tvojih lotosolikih stopala. Okruženi smo brojnim neprijateljima jer se sinovi onih koji su poginuli u bitci sada spremaju boriti s nama.“

Vaikka Kṛṣṇa oli tullut tapaamaan Kuntīdevīä ja kunnioittamaan arvostettua tätiään koskettamalla tätinsä jalkojen tomua, Kuntīdevī puhuttelee Kṛṣṇaa Prabhuksi, Herraksi, eikä veljenpojakseen. Hän tietää, että vaikka Kṛṣṇa esittää hänen veljenpoikaansa, Hän on silti Korkein.

Iako je Kṛṣṇa prišao Kuntīdevī kako bi dotaknuo prašinu s njezinih stopala, kao Njemu nadređene osobe, Njegove tete, ona Ga oslovljava kao Prabhua, Gospodara; ne kao svoga voljenog nećaka. Ona zna: „Iako Kṛṣṇa glumi moga nećaka, sina moga brata, ipak je vrhovni gospodar.“

Kṛṣṇasta tietoisen henkilön tunnistaa siitä, että hän tietää Kṛṣṇan olevan ylin hallitsija. Hän ajattelee aina olevansa vaarassa ilman Kṛṣṇaa ja turvautuessaan Kṛṣṇan lootusjalkoihin hän tuntee olevansa vaaran ulkopuolella. Kṛṣṇa sanoo: kaunteya pratijānīhi na me bhaktaḥ praṇaśyati. ”Voit julistaa maailmalle, että palvojani ei milloinkaan tuhoudu.” (Bhagavad-gītā 9.31) Puhtaan Kṛṣṇan palvojan kohdalla ei voida puhua vaaroista. Kṛṣṇa suojelee tietenkin jokaista, sillä ilman Hänen suojelustaan kukaan ei voisi elää hetkeäkään, mutta meidän ei tule ajatella, että jos Kṛṣṇa kerran suojelee jokaista, miksi minun pitäisi ryhtyä Hänen palvojakseen. Kuningas suojelee kaikkia alamaisiaan, sillä se on hänen velvollisuutensa, mutta erityisesti hän suojelee lähimpiä miehiään. Se on luonnollista. Jos joku palvelee suoraan presidenttiä, hän saa erityistä suojelusta, jos hän joutuu vaikeuksiin. Vaikka presidentti suojelee kaikkia kansalaisia, häntä henkilökohtaisesti palvelevat saavat erityiskohtelun. Se ei ole mitenkään puolueellista. Se on luonnollista. Jos ihminen on lapsirakas mutta rakastaa erityisen paljon omia lapsiaan, kukaan ei moiti häntä: ”Miksi rakastat omia lapsiasi enemmän kuin toisten lapsia?” Ei, sillä se on aivan luonnollista. Vastaavasti Kṛṣṇa sanoo Bhagavad-gītāssa: samo ’haṁ sarva-bhūteṣu. ”Olen tasapuolinen kaikkia kohtaan.” Kṛṣṇa on Jumala ja rakastaa jokaista osastaan. Siitä huolimatta Hän kantaa erityisesti huolta bhaktoistaan. Siksi Hän sanoo: kaunteya pratijānīhi na me bhaktaḥ praṇaśyati. ”Minun palvojani ei milloinkaan tuhoudu.”

Onaj tko je uistinu svjestan Kṛṣṇe zna da je Kṛṣṇa vrhovni gospodar, uvijek misli da je bez Kṛṣṇe u opasnosti i osjeća se sigurno kad je pod okriljem Kṛṣṇinih lotosolikih stopala. Kṛṣṇa kaže: kaunteya pratijānīhi na me bhaktaḥ praṇaśyati. „Možeš objaviti svijetu da ništa ne može uništiti Moga bhaktu.“ (Bhagavad-gītā 9.31) Postanemo li Kṛṣṇin čisti bhakta, nema ni govora o opasnosti. Naravno, Kṛṣṇa štiti sve, bez Njegove zaštite nitko ne bi poživio ni trenutak, no ne smijemo misliti: „Ako Kṛṣṇa svakoga štiti, zašto bih postao Njegov bhakta?“ Kralj štiti sve građane jer mu je to dužnost, ali osobito štiti krug svojih ljudi. To je prirodno. Ako se netko tko izravno služi predsjednika nađe u neprilici, bit će posebno zaštićen. Iako predsjednik štiti sve građane, oni koji se osobno s njim druže tako što ga služe, imaju posebne povlastice. To nije pristranost. To je prirodno. Kad netko voli djecu, ali osjeća posebnu ljubav prema vlastitoj, nitko mu neće reći: „O, zašto svoju djecu volite više od ostale?“ Ne, to je prirodno. Slično tomu, Kṛṣṇa kaže u Bhagavad-gīti“: samo ’haṁ sarva-bhūteṣu. „Jednak sam prema svima.“ Kṛṣṇa kao Bog voli sve, jer su svi dio Njega, ali se ipak posebno brine o Svojim bhaktama. Zato kaže: kaunteya pratijānīhi na me bhaktaḥ praṇaśyati. „Ništa ne može uništiti Moga bhaktu.

Kṛṣṇa huolehtii aina palvojansa tarpeista ja Kṛṣṇan palvoja tekee aina kaikkensa, jotta Kṛṣṇa olisi tyytyväinen. Bhaktat pukevat Kṛṣṇan, ruokkivat Hänet ja palvelevat Häntä aina ja Kṛṣṇa puolestaan pitää aina bhaktansa onnellisina. Tällainen on Kṛṣṇan ja Hänen palvojansa läheinen suhde. Jokaisella elävällä olennolla on suhde Kṛṣṇaan, mutta bhaktaksi tultuaan hänen suhteensa on läheinen. Siksi Kuntīdevī sanoo Kṛṣṇalle: ”Kuinka voit jättää meidät? Me olemme Sinun läheisiä ystäviäsi. Elämme pelkästään Sinun armostasi, Sinun huolenpidostasi. Älä ajattele, että me olemme turvassa ja Sinä voit jättää meidät. Elämämme on aina Sinun armosi varassa, sillä meillä ei ole muuta turvapaikkaa kuin Sinun lootusjalkasi. Ole kiltti äläkä jätä meitä.” Tämä on Kuntīn rukous. Myös Narottama dāsa Ṭhākura sanoo:

Kṛṣṇa se uvijek brine za udobnost Svojih bhakta, a bhakte se uvijek brinu da je Kṛṣṇa zadovoljan. Odijevaju Ga, pribavljaju Mu hranu i uvijek Ga služe, a Kṛṣṇa se uvijek pobrine da oni budu sretni. To je prisan odnos između bhakta i Kṛṣṇe. Svako živo biće ima odnos s Kṛṣṇom, ali kad postane bhakta, taj odnos postaje prisan. Zato Kuntīdevī kaže Kṛṣṇi: „Kako nas možeš ostaviti? Tvoji smo prisni prijatelji. Živimo zahvaljujući Tvojoj brizi, Tvojoj milosti. Nemoj misliti da smo sigurni i da nas možeš napustiti. Naš život uvijek ovisi o Tvojoj milosti jer nemamo drugoga okrilja osim Tvojih lotosolikih stopala. Molim Te, ne ostavljaj nas.“ To je Kuntīna molitva. Slično tomu, Narottama dāsa Ṭhākura pjeva:

hā hā prabhu nanda-suta    vṛṣabhānu-sutā-yuta
karuṇā karaha ei-bāra
hā hā prabhu nanda-suta    vṛṣabhānu-sutā-yuta
karuṇā karaha ei-bāra

”Kṛṣṇa, Nanda-suta, Sinä olet läsnä Rādhārāṇīn kanssa, joka on kuningas Vṛṣabhanun tytär. Nyt minä antaudun kokonaan vain Sinulle. Annathan minulle armosi.”

„Kṛṣṇa, Nanda-suta, ovdje si s Rādhārāṇī, kćeri kralja Vṛṣabhānua. Sada Ti se potpuno predajem. Molim Te, ukaži mi Svoju milost.“

Vailla tietoisuutta Kṛṣṇasta ihminen ajattelee, että hän suojelee itse itseään taikka yhteiskunta, ystävät tai valtiovalta suojelevat häntä. ”Minulla on monia suojelijoita, en välitä Jumalasta. Miksi minun pitäisi mennä Kṛṣṇan suojiin? Nuo kurjat joilla ei ole muuta turvaa, voivat mennä etsimään suojaa Kṛṣṇasta.” On kuitenkin niin, että jos Kṛṣṇa ei suojele, mikään ei voi suojella. Tämä todetaan Śrīmad-Bhāgavatamissa (7.9.19): bālasya neha śaraṇaṁ pitarau nṛsiṁha. Kun Prahlāda Mahārāja esitti rukouksensa Kṛṣṇalle, joka oli Nṛsiṁhadeva, hän sanoi: ”Rakas Herrani, ei pidä luulla, että jos lapsella on isä ja äiti, hän on silloin täysin turvassa.” Jos Kṛṣṇa ei suojele lasta, lasta ei voida suojella, vaikka sillä olisi tuhansia isiä ja äitejä. Prahlāda Mahārāja sanoo myös: nārtasya cāgadam udanvati majjato nauḥ. ”Hyvä lääkäri tai hyvä lääke eivät suojele sairasta.” Ajatellaanpa vaikka, että rikas mies on sairas ja hän palkkaa ensiluokkaisen lääkärin ja maksaa ensiluokkaisista lääkkeistä. Tarkoittaako se sitä, että hänen elämänsä on taattu? Ei. Jos Kṛṣṇa ei suojele häntä, hyvästä lääkärinhoidosta ja lääkkeistä huolimatta hän kuolee. Prahlāda jatkaa: ”Samoin merenkävijällä voi olla hyvä vene, mutta se ei takaa, etteikö hän voisi hukkua mereen. Jos Sinä et suojele häntä, hän voi hukkua koska tahansa.” Aineellinen luonto uhkaa monilla vaaroilla ja vaikka tiedemiehet yrittävät keksiä ratkaisuja niiden torjumiseen tässä olemassaolon kamppailussa, heidän keksinnöistään ei ole hyötyä ellei Kṛṣṇa varjele.

Bez svjesnosti Kṛṣṇe mislimo: „Zaštitit ću se sam ili će me zaštititi društvo, zajednica ili država. Imam puno zaštitnika. Zašto bih mario za Boga? Zašto bih išao Kṛṣṇi? Neka Kṛṣṇi idu oni nitkovi koje nitko i ništa ne štiti.“ No činjenica je da nas bez Kṛṣṇine zaštite ništa ne štiti. To je rečeno u Śrīmad-Bhāgavatamu (7.9.19): bālasya neha śaraṇaṁ pitarau nṛsiṁha. U molitvama upućenim Kṛṣṇi u obliku Nṛsiṁhadeve, Mahārāja Prahlāda kaže: „Dragi moj Gospodine, ne smijemo misliti da je dijete potpuno zaštićeno jer ima oca i majku.“ Kad Kṛṣṇa ne bi štitio dijete, ono ne bi bilo zaštićeno, čak ni da ima na tisuće očeva i majki. Prahlāda također kaže: nārtasya cāgadam udanvati majjato nauḥ. „Ni dobar liječnik ni dobar lijek ne štite nas od bolesti.“ Pretpostavimo da neki bogataš boluje i da ga najiskusniji liječnik liječi najboljim lijekovima. Znači li to da će sigurno poživjeti? Ne. Ako ga Kṛṣṇa ne zaštiti, umrijet će unatoč dobrom liječenju i svim lijekovima. „Slično tomu,“ nastavlja Prahlāda, „možemo imati dobar brod, ali to nije jamstvo da se nećemo utopiti u oceanu. Ako nas ne zaštitiš, svakog se trenutka možemo utopiti.“ U prirodi nam prijete mnoge opasnosti. Premda u borbi za opstanak znanstvenici pokušavaju pronaći nešto čime bi ih spriječili, njihovi će izumi biti beskorisni bez Kṛṣṇine zaštite.

Kuntīdevi tietää tämän ja suurten soturien Arjunan ja Bhīman äitinä hän silti ajattelee, että vaikka hänen poikansa ovat vahvoja sotureita, he eivät ole tarpeeksi vahvoja heitä suojelemaan. ”Vain Sinun lootusjalkasi voivat antaa turvaa.” Tämä säe kuvailee antautuneen ja Kṛṣṇasta turvaa etsivän aseman. Jos pysymme tuossa asemassa ja tiedämme että ainut varjeluksemme on Kṛṣṇa ja ainut velvollisuutemme on Kṛṣṇan palveleminen, elämämme on menestys.

Kuntīdevī to zna i zato, premda je majka velikih ratnika Arjune i Bhīme, ipak misli: „Iako su moji sinovi veliki ratnici, nisu dovoljni da nas zaštite. Ništa nas ne može zaštititi osim Tvojih lotosolikih stopala.“ Ova strofa zorno objašnjava položaj predane duše koja traži Kṛṣṇinu zaštitu. Ostanemo li u tom položaju, znajući da je Kṛṣṇa naš jedini zaštitnik i da nam je jedina dužnost da Ga služimo, naš će život biti uspješan.