Skip to main content

6

6

O Senhor dos Sentidos

Aistien hallitsija

yathā hṛṣīkeśa khalena devakī
kaṁsena ruddhāti-ciraṁ śucārpitā
vimocitāhaṁ ca sahātmajā vibho
tvayaiva nāthena muhur vipad-gaṇāt
yathā hṛṣīkeśa khalena devakī
kaṁsena ruddhāti-ciraṁ śucārpitā
vimocitāhaṁ ca sahātmajā vibho
tvayaiva nāthena muhur vipad-gaṇāt

Ó Hṛṣīkeśa, senhor dos sentidos e senhor dos senhores! Tu libertaste Tua mãe, Devakī, que ficara por muito tempo aprisionada e submetida aos tormentos causados pelo invejoso rei Kaṁsa, e também salveste a mim e a meus filhos de uma série de perigos constantes.

Oi Hṛṣīkeśa, aistien Herra ja valtiaiden Valtias, Sinä olet vapauttanut äitisi Devakīn, jota kateellinen kuningas Kaṁsa kauan ahdisti ja piti vankina, ja minut ja lapseni Sinä olet pelastanut jatkuvista vaaroista.

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.23

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.23

Devakī, a mãe de Kṛṣṇa e irmã do rei Kaṁsa, foi aprisionada junto com seu esposo, Vasudeva, porque o invejoso rei temia ser morto por seu oitavo filho, Kṛṣṇa. O rei matou todos os filhos de Devakī que nasceram antes de Kṛṣṇa, mas Kṛṣṇa escapou do perigo do massacre infantil, porque foi transferido para a casa de Nanda Mahārāja, Seu pai adotivo. Kuntīdevī, juntamente com seus filhos, também foi salva de uma série de perigos. Porém, Kuntīdevī recebeu um favor especial, pois o Senhor Kṛṣṇa não salvou os outros filhos de Devakī, mas salvou os de Kuntīdevī. Isso foi devido ao fato de que o esposo de Devakī, Vasudeva, estava vivo, enquanto Kuntīdevī era uma viúva e não tinha ninguém, exceto Kṛṣṇa, para salvá-la.

A conclusão é que Kṛṣṇa favorece mais o devoto que esteja em maior perigo. Às vezes, Ele coloca Seus devotos puros em tais perigos porque, nessa condição infeliz, o devoto se apega mais ao Senhor. Quanto maior for o apego ao Senhor, maior será o sucesso do devoto.

Kṛṣṇan äiti Devakī, joka oli kuningas Kaṁsan sisar, teljettiin miehensä Vasudevan kanssa vankilaan, koska kateellinen kuningas pelkäsi Devakīn kahdeksannen lapsen, Kṛṣṇan, tappavan hänet. Kuningas Kaṁsa murhasi kaikki Devakīlle ennen Kṛṣṇaa syntyneet lapset, mutta Kṛṣṇa pelastui, sillä Hänet vietiin heti syntymän jälkeen Nanda Mahārājan, tulevan kasvatusisänsä, kotiin. Myös Kuntīdevī pelastui lapsineen monista vaaroista. Herra Kṛṣṇa oli Kuntīdevīlle huomattavasti suosiollisempi kuin Devakīlle, sillä Hän pelasti kaikki Kuntīdevīn lapset, kun taas Devakīn toiset lapset menehtyivät. Tämä johtui siitä, että Devakīn aviomies Vasudeva oli elossa, kun taas Kuntī oli leski, eikä hänellä ollut ketään muuta auttajaa kuin Kṛṣṇa. Voidaan siis tehdä se johtopäätös, että Kṛṣṇa osoittaa armoaan eniten suurimmassa vaarassa olevalle bhaktalleen. Joskus Hän asettaa Itse palvojansa vaaraan, sillä avuttomassa tilassa bhakta kiintyy Herraan yhä voimakkaammin, ja mitä enemmän bhaktan kiintymys kasvaa, sitä menestyneempi hänestä tulee.

Devakī, a devota que se tornou mãe de Kṛṣṇa, não era uma mulher comum. Afinal, quem pode se tornar mãe da Suprema Personalidade de Deus? Kṛṣṇa concorda em Se tornar filho somente de Sua devota mais avançada. Em suas vidas anteriores, Devakī e seu esposo realizaram austeridades severas e, quando Kṛṣṇa finalmente apareceu diante deles, desejando agraciá-los com alguma bênção, eles disseram que desejavam ter um filho como Deus. Mas onde pode existir outra pessoa igual a Deus? Isso não é possível. Deus é asamaurdhva, isto é, ninguém pode ser igual ou superior a Ele. Não pode haver concorrência. Ninguém pode dizer: “Eu sou Deus, você é Deus, ele é Deus, todos nós somos Deus”. Não. Aquele que diz isso é o contrário de Deus, e não Deus, porque Deus é o maior e não tem competidores. Ninguém é igual a Ele, pois todos são inferiores. Ekale īśvara kṛṣṇa āra saba bhṛtya: o único senhor é Kṛṣṇa, Deus, e todos os demais são Seus servos, incluindo até mesmo grandes divindades como Brahmā, Viṣṇu e Śiva, e isso para não falar de outros. Śiva-viriñci-nutam. Nos śāstras, as escrituras védicas, declara-se que o Senhor Kṛṣṇa é reverenciado até pelo Senhor Śiva e o Senhor Brahmā, os maiores semideuses.

Devakī, Herran palvoja, josta tuli Kṛṣṇan äiti, ei ollut tavallinen nainen. Kenen on mahdollista tulla Jumaluuden Ylimmän Persoonallisuuden äidiksi? Kṛṣṇa suostuu vain kaikkein edistyneimmän palvojansa pojaksi. Edellisessä elämässään Devakī ja hänen miehensä harjoittivat ankaraa askeesia ja kun Kṛṣṇa ilmestyi suomaan heille siunauksen, he pyysivät saavansa Jumalan kaltaisen pojan. Kuka voi olla Jumalan kaltainen? Se ei ole mahdollista. Jumala on asamaurdhva. Kukaan ei voi olla samanveroinen tai Häntä mahtavampi. Kilpailua ei ole. Kukaan ei voi sanoa: ”Minä olen Jumala, sinä olet Jumala, hän on Jumala, me kaikki olemme Jumala.” Ei. Se joka sanoo näin, on koira, eikä Jumala, sillä Jumala on suuri eikä Hänellä ole kilpailijoita. Kukaan ei ole Hänen kanssaan tasavertainen; jokainen on Häntä alhaisempi. Ekale īśvara kṛṣṇa āra saba bhṛtya. Ainut korkein on Kṛṣṇa, Jumala, ja muut ovat Hänen palvelijoitaan, niin suuret puolijumalat, kuten Brahmā, Viṣṇu ja Śiva, kuin kaikki muutkin. Śiva-virinci-nutam. Śāstroissa eli Veda- kirjoituksissa sanotaan, että Herra Kṛṣṇalle osoittavat kunnioitustaan niin Herra Śiva kuin Herra Brahmākin, ylimmät puolijumalat.

Acima dos seres humanos, estão os semideuses. Assim como nós, seres humanos, somos superiores aos animais, existem os semideuses acima de nós. Dentre eles, os mais importantes são o Senhor Brahmā e o Senhor Śiva. O Senhor Brahmā é o criador, o Senhor Śiva é o destruidor, e o Senhor Viṣṇu, que é o próprio Kṛṣṇa, é o mantenedor deste universo. Para a manutenção do mundo material, existem três guṇas, ou modos da natureza material – sattva-guṇa (modo da bondade), rajo-guṇa (modo da paixão) e tamo-guṇa (modo da ignorância). O Senhor Viṣṇu, o Senhor Brahmā e o Senhor Śiva são os controladores desses modos – o Senhor Viṣṇu de sattva-guṇa, o Senhor Brahmā de rajo-guṇa e o Senhor Śiva de tamo-guṇa. Ainda assim, esses três controladores não estão sujeitos a esses guṇas. Assim como o superintendente de uma prisão não é um prisioneiro, mas, sim, o responsável; o Senhor Śiva, o Senhor Viṣṇu e o Senhor Brahmā controlam esses guṇas, mas não são controlados por eles.

Ihmisten yläpuolella ovat puolijumalat. Aivan kuten me ihmiset olemme eläimiä ylempänä, ovat puolijumalat meidän yläpuolellamme. Tärkeimmät heistä ovat Brahmā ja Śiva. Brahmā on maailmankaikkeuden luoja, Śiva on sen tuhoaja ja Viṣṇu, joka on Kṛṣṇa, on sen ylläpitäjä. Aineellisen maailmankaikkeuden ylläpitoon vaikuttavat kolme guṇaa eli aineellisen luonnon laatua: sattva-guṇa (hyvyys), rajo-guṇa (kiihkeys) ja tamo-guṇa (tietämättömyys). Herra Viṣṇu, Herra Brahmā ja Herra Śiva ovat kukin ottaneet huolehtiakseen yhden näistä laaduista – Herra Viṣṇu sattva-guṇan, Herra Brahmā rajo-guṇan ja Herra Śiva tamo-guṇan. Guṇat eivät kuitenkaan hallitse heitä, kuten vankilanjohtajakaan ei ole vanki vaan viranhaltija. Vastaavasti Herra Śiva, Herra Viṣṇu ja Herra Brahmā hallitsevat kolmea guṇaa, eivätkä ole niiden hallinnassa.

Porém, acima de todos os outros, o controlador supremo é Kṛṣṇa, que é conhecido como Hṛṣīkeśa. A palavra hṛṣīka significa “sentidos”. Estamos desfrutando através de nossos sentidos, mas o controlador último dos sentidos é Kṛṣṇa. Consideremos minha mão, por exemplo. Eu digo: “Esta é minha mão. Eu posso lutar com você, pois tenho bons punhos”. Eu fico muito orgulhoso disso, mas não sou o controlador; o controlador é Kṛṣṇa, porque, se Ele anular o poder de agir da minha mão, ela ficará paralisada. Embora eu diga: “É minha mão e vou usá-la”, não poderei fazer nada se ela estiver paralisada. Portanto, devo compreender que, embora possua esta mão pela graça de Kṛṣṇa, eu não sou seu controlador. Isto é consciência de Kṛṣṇa.

Heidän yläpuolellaan kaikkein korkeimpana hallitsijana on Kṛṣṇa, joka tunnetaan nimellä Hṛṣīkeśa. Sana hṛṣīka tarkoittaa ”aisteja”. Me nautimme aisteistamme, mutta viime kädessä niitä hallitsee Kṛṣṇa. Ajatellaanpa kättäni. ”Tässä on minun käteni. Voin käyttää nyrkkiäni”, minä väitän. Olen hyvin ylpeä, mutta en ole hallitsija; hallitsija on Kṛṣṇa, sillä jos Hän vetää pois voiman kädestäni, käteni halvaantuu. Vaikka väitän, että ”tämä on minun käteni, minä käytän sitä”, en voi tehdä mitään, jos käsi halvaantuu. Minun on siis ymmärrettävä, että vaikka minä Kṛṣṇan armosta omistan tämän käden, en ole sen hallitsija. Tämä on Kṛṣṇa-tietoisuutta.

Um homem sensato pensará: “Se esta mão é controlada, em última instância, por Kṛṣṇa, então ela pertence a Kṛṣṇa”. Isso é uma conclusão clara. Eu digo: “Esta é minha mão, esta é minha perna, esta é minha orelha”. Até uma criança diz assim. Se perguntarmos a uma criança: “O que é isso?”, ela responderá: “É minha mão”. Mas, apesar do que dissermos, a verdade é que a mão não é nossa; ela nos foi dada. Por desejar usá-la de tantas maneiras diferentes, Kṛṣṇa me deu esta mão: “Tudo bem, tome essa mão e use-a”. Então, ela é um presente de Kṛṣṇa, e, por isso, um homem honesto pensará conscientemente: “Tudo o que possuo, a começar por meu corpo e meus sentidos, na verdade não é meu. Todas estas posses me foram dadas para meu uso, mas, se tudo pertence, em última análise, a Kṛṣṇa, por que não usar tudo a serviço de Kṛṣṇa?” Isto é inteligência e é consciência de Kṛṣṇa.

Järkevä ihminen ajattelee, että jos hänen kätensä loppujen lopuksi on Kṛṣṇan hallinnassa, silloinhan se on tarkoitettu Kṛṣṇan käyttöön. Se on järkevästi ajateltu. Minä väitän, että tässä on minun käteni, tässä on minun jalkani, tässä on minun korvani. Lapsikin puhuu tähän tapaan. Jos kysymme lapselta, että mikä tämä on, lapsi sanoo: ”Se on minun käteni.” Väitämme mitä tahansa, mutta kyseessä ei ole meidän kätemme; käsi on annettu meille. ”Ota tämä käsi käyttöösi.” Se on Kṛṣṇan antama lahja ja siksi järkevä ihminen ajattelee aina, että mitä tahansa hän omistaa, alkaen kehostaan ja aisteistaan, mikään ei itse asiassa kuulu hänelle. Minulle on annettu kaikki tämä käyttööni ja jos kaikki pohjimmiltaan kuuluu Kṛṣṇalle, miksi en käyttäisi sitä kaikkea Kṛṣṇan hyväksi. Tällainen ajattelutapa on hyvin älykästä ja se on merkki Kṛṣṇa-tietoisuudesta.

Todos são partes integrantes de Kṛṣṇa (mamaivāṁśo jīva-loke jīva-bhūtaḥ), e, por isso, os nossos sentidos também são de Kṛṣṇa. Quando utilizamos os sentidos no serviço a Kṛṣṇa, atingimos a perfeição da vida. Portanto, hṛṣīkeṇa hṛṣīkeśa-sevanaṁ bhaktir ucyate: quando, através dos nossos sentidos (hṛṣīkeṇa), servimos Hṛṣīkeśa, o verdadeiro senhor dos sentidos, esse serviço chama-se bhakti. Essa é uma definição muito simples de bhakti. Hṛṣīkeśa-sevanaṁ, não hṛṣīka-sevanam – serviço ao senhor supremo dos sentidos, não aos próprios sentidos. Quando usamos os sentidos para nossa própria satisfação, estamos em māyā, ilusão, mas, quando os usamos para a satisfação do senhor dos sentidos, esse serviço é chamado bhakti.

Itsekukin on osanen Kṛṣṇaa (mamaivāṁśo jīva-loke jīva- bhūtaḥ) ja siksi jokaisen aistit kuuluvat Kṛṣṇalle. Kun käytämme aistejamme Kṛṣṇan palvelemiseen, saavutamme elämän täydellistymän. Hṛṣīkeṇa hṛṣīkeśa-sevanaṁ bhaktir ucyate. Kun aisteillamme (hṛṣīkeṇa) palvelemme Hṛṣīkeśaa, todellista aistien hallitsijaa, tuota palvelua kutsutaan bhaktiksi. Tämä on hyvin yksinkertainen bhaktin määritelmä. Hṛṣīkeśa-sevanam eikä hṛṣīka-sevanam – palvelua aistien ylimmälle hallitsijalle, ei aisteille itselleen. Kun käytämme aistejamme omaan nautintoon, olemme māyāssa eli harhan vallassa, mutta kun käytämme aistejamme aistien hallitsijan, Hṛsīkeśan, nautinnoksi, tuo palvelu on bhaktia.

Neste mundo material, todos estão usando seus sentidos para o gozo sensorial. Isso é māyā, ilusão, e essa é a causa de nosso sofrimento. Porém, quando alcançamos a consciência de Kṛṣṇa, nós nos purificamos e compreendemos que estes sentidos existem para a satisfação de Kṛṣṇa. Desse modo, nos tornamos pessoas libertas (mukta-puruṣa).

Aineellisessa maailmassa elävät olennot käyttävät yleensä aistejaan aistinautintoon, mikä on māyaa eli harhaa ja aiheuttaa kahliutumisen. Kun ihmisestä tulee Kṛṣṇa-tietoinen, kun hän puhdistuu ja ymmärtää, että aisteja onkin tarkoitus käyttää Kṛṣṇan tyydyttämiseen, silloin hän vapautuu (mukta-puruṣa).

īhā yasya harer dāsye
karmaṇā manasā girā
nikhilāsv apy avasthāsu
jīvan-muktaḥ sa ucyate
īhā yasya harer dāsye
karmaṇā manasā girā
nikhilāsv apy avasthāsu
jīvan-muktaḥ sa ucyate

“Uma pessoa que age a serviço de Kṛṣṇa com seu corpo, mente, inteligência e palavras é uma pessoa liberta, mesmo estando neste mundo material”. Deve-se compreender isto: “Meus sentidos existem para servir o senhor dos sentidos, Hṛṣīkeśa”. O senhor dos sentidos está sentado no coração de todos. Na Bhagavad-gītā (15.15), o Senhor diz, sarvasya cāhaṁ hṛdi sanniviṣṭo: “Eu estou sentado no coração de todos”. Mattaḥ smṛtir jñānam apohanaṁ ca: “E de Mim vêm a lembrança, o conhecimento e o esquecimento”.

”Ihminen joka palvelee Kṛṣṇaa käyttäen kehoaan, mieltään, älykkyyttään ja sanojaan, on vapautunut jo täällä aineellisessa maailmassa eläessään.” Ihmisen on lopulta ymmärrettävä, että hänen aistinsa on tarkoitetut palvelemaan aistien herraa, Hṛṣīkeśaa. Aistien valtias oleskelee jokaisen sydämessä. Bhagavad- gītāssa (15.15) Herra sanoo: sarvasya cāhaṁ hṛdi sanniviṣṭo. ”Minä asun jokaisen sydämessä.” Mattaḥ smṛtir jnānam apohanaṁ ca. ”Ja Minulta tulevat muisti, tieto ja unohdus.”

Kṛṣṇa é tão misericordioso que, se desejamos utilizar nossos sentidos de alguma forma específica, Ele nos dá uma oportunidade para isso. Os sentidos não são nossos. Eles pertencem a Kṛṣṇa. Ainda assim, Kṛṣṇa nos dá a chance de usá-los de acordo com nossos desejos. Todos nós, por exemplo, temos uma língua. Suponha que quiséssemos comer excremento. Nós poderíamos dizer: “Kṛṣṇa, eu quero experimentar excremento”, e Kṛṣṇa diria: “Sim, aceite este corpo de porco e coma excremento”. O mestre está presente – Kṛṣṇa. Ele nos dará um corpo apropriado e nos lembrará: “Minha querida entidade viva, você desejou comer excremento e, agora, tem um corpo apropriado para isso”. Da mesma forma, se alguém desejar tornar-se um semideus, Kṛṣṇa também dará essa chance. Existem oito milhões e quatrocentas mil formas de vida, e, se alguém desejar utilizar seus sentidos em algum tipo de corpo particular, Kṛṣṇa lhe dará a oportunidade: “Venha cá. Aqui está o corpo que você deseja. Pegue-o”. Mas, por fim, a pessoa ficaria exasperada por usar seus sentidos. No final, ficaria sem sentidos. Por isso, Kṛṣṇa diz, sarva-dharmān parityajya mām ekaṁ śaraṇaṁ vraja: “Não faça assim. Seus sentidos existem para me servir. Você está usando mal os seus sentidos e se enredando em diferentes tipos de corpos. Portanto, para se aliviar desse afazer tedioso de aceitar um corpo e, depois, abandoná-lo e aceitar outro e depois outro, continuando assim sua existência material, abandone esse processo de gozo dos sentidos e renda-se a Mim. Desse modo, você será salvo”. Isso é consciência de Kṛṣṇa.

Kṛṣṇa on ystävällinen ja antaa meille mahdollisuuden käyttää aistejamme siten kuin haluamme. Aistit eivät ole meidän; ne ovat Kṛṣṇan, mutta Hän antaa meille tilaisuuden käyttää niitä toiveidemme mukaan. Jokaisella meistä on kieli. Entä jos haluaisimme maistaa ulostetta? Me voimme sanoa: ”Kṛṣṇa minä haluan maistaa ulostetta”. Ja Kṛṣṇa vastaa: ”Ole hyvä, tässä saat käyttöösi sian ruumiin, jotta voit syödä ulosteita.” Aistien hallitsija on paikalla – Kṛṣṇa. Hän voi antaa meille sopivan kehon ja muistuttaa meitä: ”Hyvä elävä olento, halusit syödä ulostetta. Nyt sinulla on siihen sopiva keho.” Vastaavasti jos joku haluaisi olla puolijumala, Kṛṣṇa antaa hänelle siihen mahdollisuuden. Elämänmuotoja on 8 400 000 ja jos elävä olento haluaa käyttää aisteja jossain niistä, Kṛṣṇa antaa mahdollisuuden. ”Ole hyvä, tässä on ruumis jota toivoit. Ota se.” Mutta jossain vaiheessa ihminen alkaa raivostua käyttäessään aistejaan, lopulta hänestä tulee mieletön. Siksi Kṛṣṇa sanoo: sarva-dharmān parityajya mām ekaṁ śaraṇaṁ vraja. ”Älä toimi näin. Aistisi on tarkoitettu Minun palvelukseeni. Käytät niitä väärin ja siksi jäät loukkoon aineellisiin ruumiisiin. Luovu tuosta aistinautiskelusta ja antaudu Minulle. Silloin olet turvassa pitkäveteiseltä, aineellisten ruumiiden hyväksymiseltä, joka jatkuu perä perään samanlaisena aineellisessa olemassaolossa.” Tämä on Kṛṣṇa-tietoisuutta.

No presente momento, nossos sentidos estão contaminados. Eu penso: “Eu sou americano. Então, meus sentidos devem ser usados no serviço a meu país, minha sociedade, minha nação”. Ou então: “Eu sou indiano, meus sentidos são indianos e, portanto, devem ser usados para a Índia”. Em ignorância, a pessoa não sabe que os sentidos pertencem a Kṛṣṇa. Ao contrário, ela pensa que existem sentidos americanos, indianos ou africanos. Isso se chama māyā, ilusão. Na vida material, os sentidos estão cobertos por designações, como ”americano”, “indiano” e “africano”. Porém, quando nossos sentidos não estão mais contaminados por essas designações (sarvopādhi-vinirmuktam), bhakti começa.

Aistimme ovat tällä hetkellä epäpuhtaat. Ajattelette olevanne amerikkalaisia, joten aistejanne on käytettävä tämän maan palvelemiseen, yhteiskuntanne palvelemiseen, kansanne palvelemiseen. Tai joku muu ajattelee olevansa intialainen ja että hänen aistinsa ovat intialaiset, ja siksi niitä on käytettävä Intian hyväksi. Tietämättömänä ihminen ei tiedä aistiensa kuuluvan Kṛṣṇalle. Sen sijaan hän ajattelee, että hänellä on amerikkalaiset aistit, intialaiset aistit tai afrikkalaiset aistit. Tämä on māyaa, harhaa. Aineellisessa elämässä aisteja määrittelevät sanat kuten amerikkalainen, intialainen tai afrikkalainen, mutta sitten kun määritelmät eivät enää likaa aistejamme (sarvopādhi- vinirmuktam), bhakti alkaa.

É tolice pensar assim: “Eu sou americano. Por que devo eu aderir à consciência de Kṛṣṇa e adorar um deus hindu?” Quem pensa deste modo: “Eu sou muçulmano”, “eu sou cristão” ou “eu sou hindu”, está iludido. É preciso purificar os sentidos para que se possa compreender este ponto: “Eu sou uma alma espiritual, e a alma espiritual suprema é Kṛṣṇa. Eu sou parte integrante de Kṛṣṇa, motivo pelo qual servir Kṛṣṇa é meu dever”. Quando pensa assim, a pessoa se liberta automaticamente. Nessa hora, ela não é mais americana, indiana, africana, isto ou aquilo. Nesse momento, ela está “kṛṣṇaizada”, ou consciente de Kṛṣṇa. Isso é necessário. Por isso, Kuntīdevī diz: “Meu querido Kṛṣṇa, Hṛṣīkeśa, Você é o senhor dos sentidos”.

On typerää ajatella, että koska olen amerikkalainen, miksi minun pitäisi ryhtyä palvomaan hindujen jumalia. Jos ajattelemme: minä olen muslimi, minä olen kristitty tai minä olen hindu, olemme harhan vallassa. Meidän on puhdistettava aistimme, jotta ymmärtäisimme olevamme henkisiä sieluja ja että ylin sielu on Kṛṣṇa. Minä olen osanen Kṛṣṇasta ja siksi velvollisuuteni on palvella Kṛṣṇaa. Kun ajattelemme näin, meistä tulee heti vapaita. Silloin ihminen ei ole enää amerikkalainen, intialainen, afrikkalainen, sitä tai tätä. Silloin ihminen on Kṛṣṇaistunut eli Kṛṣṇa-tietoinen. Juuri sitä tarvitaan. Siksi Kuntīdevī sanoo: ”Rakas Kṛṣṇani, Hṛṣīkeśa, Sinä olet aistien valtias.”

Por causa do gozo dos sentidos, caímos nesta condição material e estamos sofrendo em diferentes espécies de vida. Porque este é o mundo material, até mesmo a mãe de Kṛṣṇa foi posta em dificuldades. Devakī era tão avançada que se tornou mãe de Kṛṣṇa, mas, apesar disso, ela foi posta em sofrimento por seu próprio irmão, Kaṁsa. Essa é a natureza deste mundo material. Aqui, as entidades vivas são tão invejosas que, tão logo seu interesse pessoal seja perturbado, elas não hesitam em criar problemas para outros, mesmo aos parentes mais próximos.

Aistityydytyksen vuoksi olemme vajonneet aineelliseen olotilaan ja kärsimme erilaisissa elämänoloissa. Koska tämä on aineellinen maailma, jopa Kṛṣṇan äiti joutui kärsimään. Devakī oli edistynyt niin pitkälle, että hänestä tuli Kṛṣṇan äiti. Kuitenkin hän joutui kärsimään veljensä Kaṁsan aiheuttamista vaikeuksista. Tällainen on aineellisen maailman luonne. Maailmassamme elävät olennot ovat niin kateellisia, että jos heidän oma etunsa ei toteudu, he ovat valmiit aiheuttamaan toisille hankaluuksia, vaikka kyseessä olisivat lähisukulaiset.

A palavra khala significa “ciúme”. Este mundo material é um mundo de ciúmes e inveja. O movimento da consciência de Kṛṣṇa, entretanto, existe para aqueles que deixaram de ser invejosos e ciumentos. Livrando-se da inveja e do ciúme, a pessoa se aperfeiçoa. Dharmaḥ projjhita—kaitavo ’tra paramo nirmatsarāṇāṁ satām (Śrīmad-Bhāgavatam 1.1.2). Os ciumentos e invejosos estão dentro deste mundo material, e os que estão livres desses sentimentos estão no mundo espiritual. Assim, podemos nos testar. Caso tenhamos inveja ou ciúme de nossos parentes e amigos, estamos no mundo material. Se, em contraste, não somos assim, estamos no mundo espiritual. Não é necessário que haja dúvidas quanto ao nosso desenvolvimento espiritual. Podemos nos examinar. Bhaktiḥ pareśānubhavo viraktir anyatra ca (Śrīmad-Bhāgavatam 11.2.42). Quando comemos, não precisamos que ninguém nos diga se estamos ficando satisfeitos ou não; nós sentimos. Assim mesmo, podemos fazer um teste para sabermos se estamos no mundo material ou espiritual pelo critério que apresentei: Se formos invejosos e ciumentos, estamos no mundo material; se não somos, estamos no mundo espiritual.

Sana khala tarkoittaa ”kateellista”. Aineellinen maailma on kateuden paikka. Minä kadehdin sinua ja sinä minua. Kṛṣṇa- tietoisuus -liike on tarkoitettu niille, jotka eivät enää kadehdi. Kateudesta eroon pääseminen tekee ihmisestä täydellisen. Dharmaḥ projjhita-kaitavo ’tra paramo nirmatsarāṇāṁ satām (Śrīmad-Bhāgavatam 1.1.2). Kateelliset ovat aineellisessa maailmassa, ja ne jotka eivät kadehdi, ovat henkisessä maailmassa. Siten voimme testata itseämme. Jos olemme kateellisia ystävillemme ja läheisille, olemme aineellisessa maailmassa. Ja jos emme ole kateellisia, olemme henkisessä maailmassa. Henkinen edistyksemme ei ole arvoitus. Voimme testata itsemme. Bhaktiḥ pareśānubhavo viraktir anyatra ca (Śrīmad-Bhāgavatam 11.2.42). Kun syömme, tunnemme kyllä kun nälkämme katoaa. Meidän ei tarvitse saada siitä todistusta keneltäkään. Samoin voimme testata, olemmeko aineellisessa vai henkisessä maailmassa. Jos olemme kateellisia, olemme aineellisessa maailmassa ja jos emme ole kateellisia, olemme henkisessä maailmassa.

Quem não é invejoso pode servir Kṛṣṇa muito bem, porque o ciúme e a inveja começam quando se inveja Kṛṣṇa. Alguns filósofos, por exemplo, pensam: “Por que Kṛṣṇa tem de ser Deus? Eu também sou Deus”. Este é o início da vida material – ter inveja de Kṛṣṇa. “Por que Kṛṣṇa deve ser o desfrutador?”, eles pensam. “Eu também devo ser o desfrutador. Por que Kṛṣṇa pode desfrutar com as gopīs? Eu tenho de me tornar Kṛṣṇa, criar uma sociedade de gopīs e desfrutar”. Isso é māyā. Ninguém, além de Kṛṣṇa, pode ser o desfrutador. Por isso, Kṛṣṇa diz na Bhagavad-gītā, bhoktāraṁ yajña: “Eu sou o único desfrutador”. Se suprirmos os ingredientes para o desfrute de Kṛṣṇa, alcançaremos a perfeição da vida, mas, se quisermos imitar Kṛṣṇa, pensando: “Devo me tornar Deus e desfrutar como Ele”, estaremos em māyā. Nossa posição natural é de prover desfrute para Kṛṣṇa. No mundo espiritual, por exemplo. Kṛṣṇa desfruta, e as gopīs, as vaqueirinhas transcendentais, suprem os ingredientes para o desfrute de Kṛṣṇa. Isso é bhakti.

Ilman kateutta Kṛṣṇaa voidaan palvella hienosti. Kateus alkaa kateellisuudesta Kṛṣṇalle. Jotkut filosofit sanovat: ”Miksi Kṛṣṇan pitäisi olla Jumala? Minäkin olen Jumala.” Se on aineellisen elämän alku, kateellisuus Kṛṣṇalle. He ajattelevat: Miksi Kṛṣṇa saa nauttia? Minunkin on saatava nauttia. Miksi Kṛṣṇa saa nauttia gopeista? Minä haluan tulla Kṛṣṇaksi ja kerätä joukon gopeja ympärilleni. Se on māyaa. Nauttija ei voi olla kukaan muu kuin Kṛṣṇa. Kṛṣṇa sanoo Bhagavad-gītāssa: bhoktāram yajna. ”Minä olen ainut nauttija.” Jos annamme aiheen Kṛṣṇan nautintoon, saavutamme elämän täydellistymän. Jos haluamme matkia Kṛṣṇaa ja ajattelemme, että minä haluan tulla Jumalaksi ja nauttia kuten Hän, silloin olemme māyāssa. Luonnollinen asemamme on järjestää nautintoa Kṛṣṇalle. Henkisessä maailmassa Kṛṣṇa nauttii ja gopit, ylimaalliset paimenneidot, antavat aiheen Kṛṣṇan nautintoon. Se on bhaktia.

Bhakti é um relacionamento entre senhor e servo. O dever do servo é servir o senhor, e o senhor supre tudo o que o servo necessita.

Bhakti on suhde isännän ja palvelijan välillä. Palvelijan on palveltava isäntäänsä ja isäntä järjestää sen mitä palvelija tarvitsee.

nityo nityānāṁ cetanaś cetanānām
eko bahūnāṁ yo vidadhāti kāmān
nityo nityānāṁ cetanaś cetanānām
eko bahūnāṁ yo vidadhāti kāmān

(Kaṭha Upaniṣad 2.2.13)

(Kaṭha Upaniṣad 2.2.13)

A literatura védica nos ensina que Kṛṣṇa pode suprir todas as necessidades de alguém. Não existe escassez, nem problema econômico. Temos simplesmente de tentar servir Kṛṣṇa, em consequência do que tudo será perfeito.

Veda-kirjallisuus kertoo, että Kṛṣṇa pystyy järjestämään kaiken välttämättömän. Pulaa tai taloudellisia ongelmia ei ole. Meidän tulee vain pyrkiä palvelemaan Kṛṣṇaa ja silloin kaikesta tulee täydellistä.

Se Kṛṣṇa quiser, pode haver muita fartura. Nos Estados Unidos, por exemplo, há um amplo suprimento de tudo que é necessário, mas, em outros países, não é assim. Quando fui à Suíça, por exemplo, vi que tudo lá é importado. A única coisa produzida no local é neve. Tudo isso está sob o controle de Kṛṣṇa. Quem se torna um devoto tem um amplo suprimento de alimentos, e quem não se torna devoto de Kṛṣṇa será coberto de neve. Tudo está sob o controle de Kṛṣṇa. Então, na verdade, não há escassez. A única escassez é de consciência de Kṛṣṇa.

Jos Kṛṣṇa niin haluaa, kaikkea on runsaasti tarjolla. Amerikassa on runsaasti kaikkea mitä tarvitaan, vaikka muualla niin ei ehkä ole. Kun olin esimerkiksi Sveitsissä, sain nähdä, että kaikki oli tuotettu ulkomailta. Ainut mitä oli omasta takaa, oli lumi. Tämä kaikki on Kṛṣṇan hallinnassa. Kun ihmisestä tulee Kṛṣṇan palvoja, hän saa runsaasti ruokaa, ja jos ihmisestä ei tule Kṛṣṇan palvojaa, kaikki peittyy lumeen. Kaikki on Kṛṣṇan hallinnassa, joten mitään pulaa ei ole. Ainut mistä on pulaa, on Kṛṣṇa-tietoisuus.

Naturalmente, o mundo é cheio de perigos, mas Kuntīdevī diz: “Devido a Devakī ser Sua devota, Você a salvou dos sofrimentos impostos por seu invejoso irmão”. Logo que o irmão de Devakī soube que seu oitavo filho iria matá-lo, ele se preparou imediatamente para tirar-lhe a vida. Contudo, o esposo de Devakī o pacificou. É dever do esposo proteger a esposa, e, por isso, o esposo de Devakī disse: “Meu querido cunhado, por que você tem inveja de sua irmã? Em todo caso, não é sua irmã que vai matá-lo; é o filho de Devakī que o matará. Esse é o problema. Então, eu prometo lhe entregar todos os nossos filhos, para que você faça com eles o que desejar. Por que você deveria matar esta jovem inocente e recém-casada? Ela é sua irmã mais nova, e você deveria protegê-la como se fosse sua filha.” Dessa forma, ele acalmou Kaṁsa, que acreditou na palavra de Vasudeva de que todos os filhos lhe seriam trazidos e que ele poderia, inclusive, matá-los. Vasudeva pensou: “Deixe-me salvar a presente situação. Além disso, se Kaṁsa, mais tarde, tiver um sobrinho, talvez esqueça sua inveja”. Mas Kaṁsa nunca esqueceu. Ao contrário, ele manteve Devakī e Vasudeva aprisionados por um longo período (aticiram) e matou todos os filhos de Vasudeva. No final, Kṛṣṇa apareceu e salvou Vasudeva e Devakī.

Maailma on täynnä vaaroja. Kuntīdevī sanoo: ”Koska Devakī on Sinun palvojasi, pelastit hänet kärsimyksistä, joita kateellinen veli hänelle aiheutti.” Heti kun Devakīn veli kuuli, että hänen sisarensa kahdeksas poika tappaisi hänet, hän oli valmis siinä paikassa surmaamaan sisarensa. Devakīn aviomies sai hänet rauhoittumaan. Aviomiehen velvollisuus on suojella vaimoaan ja siksi Devakīn aviomies sanoi: ”Rakas veli, miksi olet kateellinen sisarellesi? Ei sisaresi sinua tapa vaan hänen poikansa. Minä luovutan sinulle jokaisen poikamme ja voit tehdä heidän kanssaan mitä haluat. Miksi tappaisit tämän viattoman, vastavihityn neidon? Hän on pikkusisaresi ja sinun tulee suojella häntä, aivan kuin suojelisit omaa tytärtäsi.” Näin hän rauhoitteli Kaṁsaa, joka uskoi, että Vasudeva tosiaan luovuttaisi hänelle kaikki poikansa, jotta Kaṁsa voisi niin halutessaan surmata lapset. Vasudeva ajatteli pelastaa senhetkisen tilanteen. Ehkä Kaṁsa, sitten kun hän saisi sisarenpojan, olisi jo unohtanut kateutensa. Mutta Kaṁsa ei unohtanut. Sen sijaan hän piti Devakīa ja Vasudevaa vankeina pitkän aikaa (aticiram) ja tappoi kaikki heidän lapsensa. Lopulta Kṛṣṇa ilmestyi ja pelasti Vasudevan ja Devakīn.

Portanto, devemos depender de Kṛṣṇa, como Devakī e Kuntī. Depois de Kuntī enviuvar, o invejoso Dhṛtarāṣṭra estava sempre planejando como matar os seus filhos, os cinco Pāṇḍavas. “Porque o acaso me fez nascer cego”, ele pensou, “eu não pude herdar o trono do reino e, então, ele foi transmitido para meu irmão mais novo. No entanto, como ele morreu, meus filhos devem ficar com o trono”. Essa é a propensão materialista. O sujeito pensa: “Eu serei feliz. Meus filhos serão felizes. Minha comunidade será feliz. Minha nação será feliz”.

Isso é egoísmo estendido. Ninguém está pensando em Kṛṣṇa, nem em como fazer Kṛṣṇa feliz. Ao contrário, todos estão pensando em termos de sua própria felicidade: “Como poderei ser feliz? Como meus filhos, minha comunidade, minha sociedade e meu país serão felizes?” Encontraremos isso em toda parte. Todos estão lutando pela vida, mas ninguém está pensando em como fazer Kṛṣṇa feliz. A consciência de Kṛṣṇa é muito sublime. Devemos tentar compreendê-la através do Śrīmad-Bhāgavatam e da Bhagavad-gītā e tentar ocupar nossos sentidos a serviço do senhor dos sentidos (hṛṣīkeṇa hṛṣīkeśa-sevanam). Então, seremos realmente felizes.

Niinpä meidän on turvauduttava Kṛṣṇaan kuten Devakī ja Vasudeva. Kuntīn jäätyä leskeksi kateellinen Dhṛtarāṣṭra suunnitteli hänen poikiensa, viiden Pāṇḍavan, tappamista. Dhṛtarastra ajatteli: En voinut periä kruunua, koska synnyin sokeana, ja nuorempi veljeni sai sen. Nyt hän on kuollut, joten poikani voisivat nousta valtaistuimelle. Tällaista on aineellinen laskelmointi. Ihminen ajattelee olevansa onnellinen, poikiensa olevan onnellisia, yhteiskuntansa olevan onnellinen ja kansansa olevan onnellinen. Se on laajentunutta itsekkyyttä. Kukaan ei ajattele Kṛṣṇaa tai Kṛṣṇan onnea. Kaikki ajattelevat vain itseään. Kuinka minä voin tulla onnelliseksi? Kuinka lapseni, yhteisöni, sukuni ja kansani voivat tulla onnellisiksi? Kaikkialla me kohtaamme tällaista. Jokainen kamppailee olemassaolostaan, ajattelematta kuinka Kṛṣṇa voisi olla onnellinen. Kṛṣṇa-tietoisuus on erittäin ylevää. Meidän tulee ymmärtää se Śrīmad-Bhāgavatamista ja Bhagavad-gītāsta sekä käyttää aistimme aistien valtiaan palvelukseen (hṛṣīkeṇa hṛṣīkeśa-sevanam). Silloin meistä tulee onnellisia.