22 Beleza na Presença de Kṛṣṇa

Kṛṣṇan läsnäolon kauneus

neyaṁ śobhiṣyate tatra
yathedānīṁ gadādhara
tvat-padair aṅkitā bhāti
sva-lakṣaṇa-vilakṣitaiḥ

Ó Gadādhara [Kṛṣṇa], agora nosso reino está sendo marcado pelas impressões de Teus pés e, por isso, parece belo. Contudo, quando partires, ele já não será assim.

Oi Gadādhara (Kṛṣṇa), Sinun jalanjälkesi koristavat nyt kuningaskuntaamme ja saavat sen näyttämään kauniilta, mutta kun Sinä lähdet, se ei enää ole kaunis.

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.39

Há certas marcas particulares nos pés do Senhor, que O distinguem dos outros. Essas marcas – bandeira, raio e bastão para dirigir elefante, bem como sombrinha, lótus, disco, etc. estão nas Solas dos pés do Senhor. Essas marcas ficam impressas na macia poeira da terra que o Senhor atravessa. A terra de Hastināpura estava assim marcada, enquanto o Senhor Kṛṣṇa vivia ali com os Pāṇḍavas, e, devido a esses sinais auspiciosos, o reino dos Pāṇḍavas florescia. Kuntīdevī destacou esses aspectos notáveis e estava temerosa de que, na ausência do Senhor, a sorte se tornasse adversa.

Herran jalanjäljet tunnistetaan tietyistä erityismerkeistä, jotka erottavat Hänet kaikista muista olennoista. Hänen jalkapohjissaan ovat mm. seuraavat merkit: lippu, salama, elefantinajokeppi, päivänvarjo, lootuskukka ja kiekko. Nämä merkit jättävät jäljen pölyiseen maahan siellä missä Herra vaeltaa. Hastināpuran maa tuli täyteen näitä hyväenteisiä merkkejä Herran kuljeskellessa siellä Pāṇḍavien seurassa. Niiden ansiosta Pāṇḍavien koko kuningaskunta kukoisti. Kuntīdevī kuvaili tätä Herralle tunnusomaista piirrettä ja pelkäsi Herran lähdön merkitsevän huonoa onnea kaikille.

No Cāṇakya-śloka, as instruções do grande moralista Cāṇakya Paṇḍita, encontra-se esse ótimo verso:

Cāṇakya-śloka koostuu moralisti Cāṇakya Paṇḍitan ohjeista. Tämä säe on siitä:

pṛthivī-bhūṣaṇaṁ rājā
nārīṇāṁ bhūṣaṇaṁ patiḥ
śarvarī-bhūṣaṇaṁ candro
vidyā sarvasya bhūṣaṇam

Qualquer coisa aparenta ser bela para alguém que tenha uma relação íntima com o que observa. O céu, por exemplo, se torna belo em relação com a Lua. O céu está sempre presente, mas, numa noite de Lua cheia, quando a Lua e as estrelas brilham intensamente, ele fica muito belo. Analogamente, o estado fica muito bem quando há um bom governo, com um bom rei ou presidente. Assim, todos ficam felizes e tudo corre bem. Da mesma forma, embora as moças sejam naturalmente belas, uma moça fica especialmente bela quando tem um esposo. Vidyā sarvasya bhūṣaṇam: mas se uma pessoa, mesmo sendo feia, é erudita, esta é a sua beleza. Da mesma forma, tudo irradiará beleza quando Kṛṣṇa estiver presente.

Läheisessä suhteessa kaikki näyttää kauniilta. Esimerkiksi taivas on kaunis suhteessa kuuhun. Taivas on aina olemassa, mutta täydenkuunyönä, kun kuu ja tähdet loistavat, taivas näyttää erityisen kauniilta. Kansakunta näyttää kukoistavalta, kun sen hallinto on hyvä ja maata johtaa hyvä presidentti tai kuningas. Silloin kaikki ovat onnellisia ja kaikki on hyvin. Tytöt ovat aina kauniita, mutta tyttö näyttää erityisen kauniilta silloin, kun hänellä on aviomies. Vidyā sarvasta bhūṣanam. Jos ihminen, vaikka kuinka ruma, on hyvin oppinut, tuo oppineisuus on hänen kauneutensa. Vastaavasti kaikki on kaunista, kunhan Kṛṣṇa on läsnä.

Portanto, Kuntīdevī pensa: “Enquanto Kṛṣṇa está conosco, tudo em nosso reino e em nossa capital, Hastināpura, permanece belo. Mas, quando Kṛṣṇa for embora, nosso reino perderá toda a beleza”. Ela diz: “Kṛṣṇa, agora Você está caminhando por nosso reino, e as impressões de Suas pegadas estão embelezando tudo. Há água e frutas suficientes, e tudo irradia beleza, mas, quando Você nos deixar, nada mais será belo”.

Siksi Kuntī ajattelee, että kun Kṛṣṇa pysyy heidän luonaan, kaikki heidän kuningaskunnassaan ja pääkaupungissaan Hastināpurassa, on kaunista. Mutta kun Kṛṣṇa lähtee, kuningaskunta ei ole enää kaunis. Kuningatar sanoo: ”Kṛṣṇa, kun Sinä kävelet valtakunnassamme lootusjalkasi jäljet kaunistavat kaiken. Vettä ja hedelmiä on riittämiin ja kaikki näyttää kauniilta, mutta jos Sinä lähdet, mikään ei ole enää kaunista.”

Não é que tal fato tenha sido observado apenas quando Kṛṣṇa estava presente e enquanto Kuntī estava falando. Pelo contrário, a verdade é sempre a mesma. Apesar do avanço de nossa civilização, se não pudermos trazer Kṛṣṇa e a consciência de Kṛṣṇa para o centro de tudo, nossa civilização jamais se tornará bela. Aqueles que se juntaram ao movimento da consciência de Kṛṣṇa eram belos antes de entrar para o movimento, mas agora estão especialmente belos. Por isso, os jornais frequentemente descrevem os devotos como possuindo “um rosto brilhante”. Seus conterrâneos reparam: “Como esses rapazes e moças estão bonitos e felizes!” Atualmente, nos Estados Unidos, muitos jovens da nova geração andam confusos e desesperados, em razão do que têm uma aparência triste e sombria. Por quê? Porque estão perdendo o principal: não têm um objetivo na vida. Mas os devotos, os “Kṛṣṇaístas”, são muito belos, devido à presença de Kṛṣṇa.

Tämä ei pitänyt paikkaansa vain silloin kun Kṛṣṇa oli paikalla ja Kuntī puhui Hänelle, vaan se on aina totta. Huolimatta edistyneisyydestään kulttuurimme ei voi koskaan olla kaunis, ellemme aseta Kṛṣṇaa ja Kṛṣṇa-tietoisuutta keskeiseen asemaan. Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeeseen liittyneet olivat kauniita ennemmin, mutta nyt kun heistä on tullut Kṛṣṇa-tietoisia, he ovat entistäkin kauniimpia. Lehdet kirjoittavat usein artikkeleissaan, että bhaktat ovat ”kirkaskasvoisia”. Heidän maanmiehensä ja -naisensa ihmettelevät kuinka kauniita näistä pojista ja tytöistä on tullut. Nykypäivän Amerikassa monet nuoremman sukupolven jäsenet ovat surullisia ja synkkäilmeisiä. Miksi? Koska he ovat jääneet paitsi sitä, mikä on tärkeintä – elämän päämäärää. Kṛṣṇa-bhaktat näyttävät kuitenkin hyvin kauniilta, sillä Kṛṣṇa on läsnä.

Por conseguinte, o que era um fato cinco mil anos atrás, durante o tempo dos Pāṇḍavas, ainda é um fato agora. Com Kṛṣṇa no centro, tudo irradia beleza, e Kṛṣṇa pode tornar-Se o centro a qualquer momento. Kṛṣṇa está sempre presente, e temos apenas de convidá-lO: “Meu Senhor, por favor, venha e seja o centro”. Isto é tudo. Para dar o mesmo exemplo que já dei antes, zero não tem valor, mas, se pegarmos o número um e o colocarmos ao lado, o zero vira dez. Então, ninguém precisa parar de fazer o que faz. Nós nunca dizemos: “Pare com tudo que seja material”. É preciso apenas adicionar Kṛṣṇa.

Viisi tuhatta vuotta sitten Pāṇḍavien aikana vallinnut totuus on edelleenkin sama. Kun Kṛṣṇa on keskipisteessä, kaikki on hyvin kaunista ja Kṛṣṇa voi olla keskipisteessä koska tahansa. Kṛṣṇa on aina läsnä, meidän on vain kutsuttava hänet luoksemme. ”Kṛṣṇa hyvä, tule ja astu keskipisteeseen.” Siinä kaikki. Mainitsen saman esimerkin kuin aiemminkin. Nollalla ei ole arvoa, mutta jos asetamme sen eteen numeron yksi, nollasta tulee kymmenen. Ei siis tarvitse jättää työtään, mikä se sitten onkin. Me emme vaadi: ”Lopeta kaikki aineellinen.” Teidän on vain lisättävä kaikkeen Kṛṣṇa.

Naturalmente, temos de abandonar tudo que seja contra a consciência de Kṛṣṇa. Não é por não pararmos com nossos deveres materiais que também não devamos deixar de comer carne. Temos de parar com isso, por ser contrário ao desenvolvimento da consciência de Kṛṣṇa. Não se pode executar atividades pecaminosas e, ao mesmo tempo, desenvolver a consciência de Kṛṣṇa. Kṛṣṇa, porém, diz, aham tvāṁ sarva-pābebhyo mokṣayiṣyāmi: “Renda-se a Mim e Eu o salvarei, libertando-o de todas as espécies de reações pecaminosas”.

Tietenkin on jätettävä sellainen, mikä on Kṛṣṇa-tietoisuuden vastaista. Vaikka emme lopeta aineellisia velvollisuuksiamme, se ei tarkoita, ettemmekö lopettaisi lihansyöntiä. Lihansyönti on lopetettava, koska se ei edistä Kṛṣṇa-tietoisuuden kehittymistä. Ei ole mahdollista edistyä Kṛṣṇa-tietoisuudessa ja samaan aikaan tehdä syntejä. Kṛṣṇa sanoo: aham tvām sarva-pāpebhyo mokṣayiṣyāmi. ”Antaudu Minulle, ja minä pelastan sinut vapauttamalla sinut kaikista syntien aiheuttamista vaikutuksista.”

Cada um de nós, vida após vida, consciente ou inconscientemente, comete atividades pecaminosas. Eu posso, conscientemente, matar um animal, e isto é certamente pecaminoso. Mas, mesmo que eu não esteja ciente, ainda serei um pecador. Enquanto caminhamos pela rua, inconscientemente matamos muitas formigas, e, durante nossas atividades diárias – enquanto cozinhamos, enquanto bebemos água, enquanto usamos um pilão para triturar temperos – matamos muitas entidades vivas. A menos que permaneçamos conscientes de Kṛṣṇa, seremos passíveis de punição por todas essas atividades pecaminosas cometidas inconscientemente.

Jokainen meistä tekee elämä elämän jälkeen tieten tai tietämättään syntejä. Saatan tieten tahtoen tappaa eläimen, mikä varmasti on synti, mutta vaikka tekisin sen tietämättäni, se on silti synti. Tiellä kävellessämme tapamme muurahaisia ja muissakin askareissa – keittäessämme, ottaessamme vettä, jauhaessamme mausteita huhmareessa – tapamme monia eläviä olentoja. Ellemme pysy tietoisina Kṛṣṇasta, joudumme vastuuseen kaikista tietämättä tehdyistä synneistä.

Se uma criança tocar o fogo, sem querer, isto quer dizer que ela não se queimará? Não. A lei da natureza é tão estrita que não há possibilidade de desculpas. Mesmo segundo a lei comum, a ignorância não é desculpa. Se formos a um tribunal e dissermos “Eu não sabia que esta atividade era criminosa”, este argumento não servirá como desculpa. Da mesma forma, a ignorância não é desculpa para transgredirmos as leis da natureza material. Portanto, se quisermos libertar-nos das reações de atividades pecaminosas, teremos de ser conscientes de Kṛṣṇa, pois Kṛṣṇa nos libertará de todas as reações pecaminosas. Desse modo, recomenda-se: kīrtanīyaḥ sadā hariḥ – devemos cantar sempre Hare Kṛṣṇa, Hare Kṛṣṇa, Kṛṣṇa Kṛṣṇa, Hare Hare/ Hare Rāma, Hare Rāma, Rāma Rāma, Hare Hare, e assim Kṛṣṇa nos salvará.

Jos lapsi koskettaa tulta, tarkoittaako se, että tuli ei polta häntä, koska hän on lapsi? Ei. Luonnon lait ovat ankarat, niin ankarat, että ne eivät tunne armoa. Tavallisetkaan lait eivät armahda tietämätöntä. Jos vetoamme oikeudessa siihen, ettemme tienneet tekoamme lainvastaiseksi, se ei auta. Tietämättömyys ei armahda luonnon lakien rikkojaa. Jos me haluamme olla todella vapaita syntisen elämän seurauksista, meidän on oltava tietoisia Kṛṣṇasta, sillä Kṛṣṇa vapauttaa meidät kaikista syntisten tekojen seuraamuksista. Siksi suositellaan: kīrtanīyaḥ sadā hariḥ – ihmisen on laulettava aina Hare Kṛṣṇa, Hare Kṛṣṇa, Kṛṣṇa Kṛṣṇa, Hare Hare / Hare Rāma, Hare Rāma, Rāma Rāma, Hare Hare, jotta Kṛṣṇa pelastaa hänet.

Devemos sempre manter Kṛṣṇa em nossas mentes, porque Kṛṣṇa é como o Sol. Este é o lema de nossa revista Volta ao Supremo:

Kṛṣṇa on aina säilytettävä mielessä, sillä Kṛṣṇa on kuin aurinko. Tämä on Back to Godhead -lehden motto:

kṛṣṇa—sūrya-sama; māyā haya andhakāra
yāhāṅ kṛṣṇa, tāhāṅ nāhi māyāra adhikāra

(Caitanya-caritāmṛta, Madhya 22.31)

(Cc. Madhya 22.31)

“Kṛṣṇa é brilhante como o Sol, e māyā, a ignorância, é como a escuridão. Quando o Sol está presente, não pode haver escuridão”. (Caitanya-caritāmṛta, Madhya 22.31)

Assim, se nos mantivermos sempre em consciência de Kṛṣṇa, não poderemos ser influenciados pela escuridão da ignorância; ao contrário, andaremos muito livremente sob a luz brilhante de Kṛṣṇa. Kuntīdevī, portanto, ora para que Kṛṣṇa permaneça com ela e os Pāṇḍavas.

Kṛṣṇa on aivan kuin loistava aurinko ja māyā, tietämättömyys, on kuin pimeys. Kun aurinko paistaa pimeys katoaa. Jos pysymme aina Kṛṣṇa-tietoisuudessa, tietämättömyyden pimeys ei voi vaikuttaa meihin vaan kävelemme aina vapaina Kṛṣṇan kirkkaassa auringonpaisteessa. Niinpä Kuntīdevī rukoilee, että Kṛṣṇa jäisi hänen ja Pāṇḍavien luokse.

A verdade, entretanto, é que Kṛṣṇa não estava deixando os Pāṇḍavas, da mesma maneira que Ele nunca deixa Vṛndāvana. No śāstra, a literatura védica, se declara, vṛndāvanaṁ parityajya no padam ekaṁ gacchati: “Kṛṣṇa nunca dá nem um passo sequer para fora de Vṛndāvana”. Ele é muito apegado a Vṛndāvana. Como pode ser, então, que vemos Kṛṣṇa deixar Vṛndāvana e ir para Mathurā e depois para muito mais longe, para Hastināpura, e demorar muitos anos para voltar? Na verdade, Kṛṣṇa não Se foi, pois todos os habitantes de Vṛndāvana, depois que Kṛṣṇa saiu, estavam sempre pensando nEle e chorando. A única ocupação de mãe Yaśodā, Nanda Mahārāja, Rādhārāṇī e todas as gopīs, vacas, bezerros e vaqueirinhos era pensar em Kṛṣṇa e chorar, e dessa maneira sentiam a presença de Kṛṣṇa, que pode ser percebida mais intensamente quando estamos separados dEle. Este é o ensinamento de Caitanya Mahāprabhu: amar a Kṛṣṇa em separação. Śūnyayitāṁ jagat sarvaṁ govinda-viraheṇa me. Caitanya Mahāprabhu pensou: “Tudo é vazio sem Govinda, sem Kṛṣṇa”. Tudo era vazio, mas havia consciência de Kṛṣṇa.

Kṛṣṇa ei jättänyt Pāṇḍavia, kuten Hän ei lähtenyt koskaan Vṛndāvanastakaan. Śaṣtroissa eli Veda-kirjallisuudessa sanotaan: vṛṇdāvanaṁ parityajya no padam ekaṁ gacchati. Kṛṣṇa ei astu koskaan askeltakaan Vṛndāvanasta. Hän on kiintynyt Vṛndāvanaan. Kuinka sitten Kṛṣṇan nähtiin lähtevän Vṛndāvanasta Mathuraan ja edelleen Hastināpuraan, eikä Hän palannut moniin vuosiin? Kṛṣṇa ei itse asiassa milloinkaan lähtenyt pois, sillä vṛndāvanalaiset ajattelivat jatkuvasti Kṛṣṇaa ja itkivät, kun Hän oli lähtenyt. Yaśoda, Nanda Mahārāja, Rādhārāṇī ja gopīt, lehmät, vasikat ja paimenpojat ajattelivat vain Kṛṣṇaa ja itkivät. Sillä tavalla he tunsivat Kṛṣṇan olevan läsnä, sillä Kṛṣṇan läsnäolo voidaan tuntea voimakkaammin silloin, kun ollaan Hänestä erossa. Śūnyayitam jagat sarvaṁ govinda- viraheṇa me. Caitanya Mahāprabhu ajatteli, että kaikki on tyhjää ilman Govindaa, ilman Kṛṣṇaa. Kaikki on tyhjää mutta tietoisuus Kṛṣṇasta on olemassa.

Quando virmos tudo como nada, e tivermos apenas a consciência de Kṛṣṇa, teremos alcançado a mais elevada perfeição. Por isso, as gopīs são tão elevadas. Tendo obtido essa perfeição, elas não conseguiam se esquecer de Kṛṣṇa nem por um único momento. Quando Kṛṣṇa ia para a floresta, com Suas vacas e bezerros, as mentes das gopīs estavam sempre perturbadas. “Oh! Kṛṣṇa está andando descalço”, elas pensavam, “e há tantas pedrinhas e espinhos no caminho, e devem estar ferindo os pés de lótus de Kṛṣṇa, os quais são tão macios que consideramos nossos seios muito ásperos, quando Kṛṣṇa coloca Seus pés sobre eles”. Assim, elas choravam, absortas nesses pensamentos. As gopīs ficavam tão ansiosas para que Kṛṣṇa voltasse à tardinha, que ficavam espalhadas pelo caminho, tentando ver Kṛṣṇa voltando com Seus bezerros e vacas. Isto é consciência de Kṛṣṇa.

Kun näemme kaiken kuin sitä ei olisi, mutta olemme tietoisia Kṛṣṇasta, olemme saavuttaneet korkeimman täydellistymän. Siksi gopīt ovat niin yleviä. He olivat saavuttaneet tämän täydellistymän, eivätkä voineet unohtaa Kṛṣṇaa hetkeksikään. Kun Kṛṣṇa meni metsään paimentamaan lehmiä ja vasikoita, gopīen mieli oli häiriintynyt. Gopīt surevat mielessään sitä, että Kṛṣṇa kävelee paljain jaloin ja polulla on piikkejä ja kiviä, jotka pistävät Hänen pehmeitä lootusjalkojaan. Gopeista Kṛṣṇan lootusjalat ovat niin pehmeät, että heidän rintansa ovat niihin verrattuina kivikovat, kun Hän asettaa niille jalkansa. He itkevät ajatellessaan näitä ajatuksia. Gopīt halusivat nähdä Kṛṣṇan palaavan illalla kotiin ja he seisoivat polun vierellä katselemassa, kun Kṛṣṇa palasi metsästä lehmineen ja vasikoineen. Tätä on Kṛṣṇa-tietoisuus.

Kṛṣṇa não pode se afastar do devoto quando este está intensamente absorto pensando nEle. Aqui, Kuntīdevī está muito ansiosa, pensando que Kṛṣṇa Se afastará, mas o verdadeiro efeito da ausência física de Kṛṣṇa é que Ele fica mais intensamente presente dentro da mente do devoto. Portanto, Caitanya Mahāprabhu, através do exemplo de Sua própria vida, ensinou vipralambha-sevā, serviço a Kṛṣṇa em separação. Lágrimas fluíam de Seus olhos como torrentes de chuva, porque Ele sentia tudo vazio na ausência de Kṛṣṇa.

Kṛṣṇa ei voi jättää bhaktaansa, kun tämä syventyy ajattelemaan Häntä mielessään. Kuntīdevī on tässä hyvin peloissaan ja ajattelee Kṛṣṇan lähtevän, mutta Kṛṣṇan lähtemisen tosiasiallinen vaikutus on se, että Hän on yhä voimakkaammin läsnä palvojansa mielessä. Caitanya Mahāprabhu opetti omalla esimerkillään Kṛṣṇan palvelemista erossa ollen, vipralambha-sevā. Kyyneleet tulvivat Hänen silmistään, sillä Hän tunsi kaiken olevan tyhjää kaivatessaan Kṛṣṇaa.

Há duas fases para se encontrar Kṛṣṇa. Estar pessoalmente presente com Kṛṣṇa, encontrá-lO pessoalmente, falar pessoalmente com Ele e abraçá-lO chama-se sambhoga, mas também existe outra forma para se estar com Kṛṣṇa – sentindo separação dEle – e isto se chama vipralambha. O devoto pode se beneficiar da associação de ambas as maneiras.

Kṛṣṇan kohtaamisessa on kaksi vaihetta. Kṛṣṇan tapaaminen, puhuminen Hänen kanssaan ja Hänen syleilemisensä ovat sambhoga. Mutta on toinenkin tapa seurusteluun Kṛṣṇan kanssa – Hänestä erillään – mitä kutsutaan vipralambhaksi. Palvoja hyötyy seurustelusta kummallakin tavalla.

Por estarmos agora no mundo material, não vemos Kṛṣṇa diretamente. Apesar disto, podemos vê-lO indiretamente. Se alguém, por exemplo, vê o Oceano Pacífico, pode lembrar-se de Kṛṣṇa imediatamente, se for avançado na vida espiritual. Isto se chama meditação. Pode-se pensar: “O Oceano Pacífico é um imenso corpo d’água, com ondas tão enormes, mas, embora eu esteja a poucos metros dele, tenho confiança de que estou em segurança, por mais perigoso que este oceano possa ser e por mais violentas que sejam suas ondas, eu estou certo de que ele não passará de seus limites. Como acontece isto? Pela ordem de Kṛṣṇa. Kṛṣṇa ordena: “Meu querido Oceano Pacífico, você pode ser muito grande e poderoso, mas não deve ultrapassar esta linha”. Dessa maneira, pode-se imediatamente se lembrar de Kṛṣṇa, ou Deus, que é tão poderoso que o próprio Oceano Pacífico obedece a Sua ordem. Dessa maneira, pode-se pensar em Kṛṣṇa e isto é consciência de Kṛṣṇa.

Koska olemme tällä hetkellä aineellisessa maailmassa, emme näe Kṛṣṇaa suoraan. Voimme nähdä Hänet silti epäsuorasti. Jos näemme Tyynen valtameren, voimme muistaa Kṛṣṇan heti, jos olemme henkisesti kehittyneitä. Tätä kutsutaan mietiskelyksi. Tyynen valtameren valtaisat vesimassat, sen mainingit lyövät rantaan vain muutamien kymmenien metrien päässä minusta. Luotan kuitenkin siihen, että olen turvassa rannalla onpa valtameri kuinka raivoisa ja sen aallot kuinka hurjia tahansa. Miksi ajattelen niin? Kṛṣṇa määrää: ”Tyyni valtameri, olet raju ja valtaisa, mutta tämän rajan ylitse et voi tulla.” Näin ihminen voi heti muistaa Kṛṣṇan eli Jumalan, jonka voimaa Tyynen valtamerenkin on toteltava. Tällä tavalla Kṛṣṇaa voi ajatella ja se on Kṛṣṇa-tietoisuutta.

Da mesma forma, quando se vê o Sol nascendo, pode-se lembrar imediatamente de Kṛṣṇa, porque Kṛṣṇa diz na Bhagavad-gītā (7.8), prabhāsmi śaśi-surayoḥ: “Eu sou o brilho do Sol e da Lua”. Quem aprendeu como ver Kṛṣṇa pode vê-lO no brilho do Sol. Nossos cientistas não criaram o Sol, e, embora possam jogar com palavras, está além da sua habilidade saber o que é o Sol verdadeiramente. Mas o Vedānta-sūtra (1.1.3) diz, śāstra-yonitvāt: “Pode-se saber sobre todas as coisas através do śāstra, a literatura védica”. Quem estudar a literatura védica, por exemplo, saberá o que é o Sol, que está descrito na Brahma-saṁhitā (5.5.2):

Kṛṣṇan voi muistaa myös nähdessään auringonnousun, sillä Hän sanoo Bhagavad-gītāssa (7.8): prabhāsmi śaśi-sūryayoḥ. ”Minä olen auringon paiste ja kuun loiste.” Jos ihminen osaa nähdä Kṛṣṇan, hän voi nähdä auringonvalossa Kṛṣṇan olemassaolon. Tiedemiehet eivät ole luoneet aurinkoa. He voivat puhua sanakääntein, mutta tieto siitä millainen aurinko on, on heidän käsityksensä ulottumattomissa. Vedānta-sūtrassa (1.1.3) sanotaan: śāstra-yonitvāt. ”Śāstroista voidaan saada kaikki tieto.” Vedoja tutkimalla saadaan tietää millainen aurinko on. Brahma- saṁhitāssa säkeessä (5.5.2) kuvaillaan aurinkoa:

yac-cakṣur eṣa savitā sakala-grahāṇāṁ
rājā samasta-sura-mūrtir aśeṣa-tejāḥ
yasyājñayā bhramati sambhṛta-kāla-cakro
govindam ādi-puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi

Esse verso descreve o Sol como sendo o olho de todos os planetas, e quem meditar nisto compreenderá que é um fato, porque, à noite, antes que o Sol nasça, ninguém pode enxergar. O Sol é descrito aqui como o olho do Senhor. O Sol é um de Seus olhos, e a Lua, o outro. Nos Upaniṣads, se diz que apenas quando Kṛṣṇa vê é que nós também vemos. O Sol também é descrito como aśeṣa tejāḥ, ilimitadamente quente. E qual é sua função? Yasyājñayā bhramati sambhṛta-kāla-cakraḥ. O Sol tem sua órbita. Deus lhe ordenou:

“Viaje apenas nesta órbita, e não se afaste dela para nenhum lugar”. Os cientistas dizem que, se o Sol se movesse um pouquinho para um lado, queimaria toda a Terra, e, se se movesse para o outro lado, toda a Terra se congelaria. Mas, pela ordem do Supremo, ele não se move nem um décimo milésimo de um centímetro de onde deveria. Ele sempre nasce na hora exata. Por quê? Deve haver alguma disciplina, alguma obediência, alguma ordem. A Brahma-saṁhitā diz, yasyājñayā bhramati sambhṛta-kāla-cakro govindam adi-puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi: “Eu adoro a pessoa original, por cuja ordem o Sol se move em sua órbita. É Ele quem orienta o próprio Sol, os oceanos e a Lua. Tudo acontece devido à Sua ordem”.

Tässä säkeessä auringon sanotaan olevan kaikkien planeettojen silmä ja kun sitä ajattelee tarkemmin, voi ymmärtää sen tosiseikan, että yöllä, ennen auringonnousua, emme voi nähdä mitään. Auringon sanotaan olevan myös Herran silmä. Aurinko on Hänen toinen silmänsä ja kuu toinen. Upaniṣadeissa sanotaankin, että vain koska Kṛṣṇa näkee, mekin voimme nähdä. Aurinkoa kuvataan myös sanoilla aśesa tejāḥ, ”äärimmäisen kuuma”. Mikä auringon tehtävä on? Yasyāñayā bhramati sambhṛta-kāla-cakraḥ. Auringolla on kiertorata. Jumala on määrännyt aurinkoa: ”Sinä kierrät tällä radalla, etkä missään muualla.” Tiedemiehet sanovat, että jos aurinko siirtyisi radallaan, se aiheuttaisi avaruuden kuumenemisen, ja jos aurinko siirtyisi hieman vastakkaiseen suuntaan, koko avaruus jäätyisi. Korkeimman määräyksestä aurinko ei siirry senttiäkään siitä, missä sen pitää olla. Se nousee aina tarkalleen oikeaan aikaan. Miksi? On oltava järjestys ja tottelevaisuus. Brahma-saṁhitāssa sanotaan: yasyājñayā bhramati sambhṛta-kāla-cakro govindam ādi- puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi. ”Minä palvon tuota iänikuista henkilöä, jonka määräyksestä aurinko liikkuu radallaan. Hän käskee aurinkoa, valtamerta ja kuuta. Kaikki tapahtuu Hänen käskystään.”

Então, onde está a dificuldade em se compreender Deus? Não há dificuldade. Quem for realmente são, e não tiver um cérebro feito de excremento, compreenderá Deus a cada passo. O Senhor diz:

Mikä tekee Jumalan ymmärtämisen vaikeaksi? Siinä ei ole mitään vaikeutta. Jos ihminen on vähääkään tervejärkinen, jos hänen aivonsa eivät ole ulosteesta, hän voi nähdä Jumalan joka askeleellaan. Herra sanoo:

raso ’ham apsu kaunteya
prabhāsmi śaśi-sūryayoḥ
praṇavaḥ sarva-vedeṣu
śabdaḥ khe pauruṣaṁ nṛṣu

“Ó filho de Kuntī (Arjuna), Eu sou o sabor da água, a luz do Sol e da Lua, a sílaba oṁ nos mantras védicos; Eu sou o som no éter e a habilidade no homem” (Bhagavad-gītā 7.8). Então, por que as pessoas dizem “Eu nunca vi Deus?” E por que não O veem da maneira que Ele as orienta que O vejam? Por que inventam seu próprio processo? Não podemos ver Deus através de nossa própria maneira. Isso não é possível. Mesmo que tentemos, continuaremos cegos. Hoje em dia, ditos filósofos e cientistas tentam ver Deus à sua moda, mas isso não é possível. É preciso ver Deus da maneira que Deus quer. Assim poderemos vê-lO. Se eu quiser ver o Presidente dos Estados Unidos, posso agir a meu modo? Se não posso, como posso desejar ver Deus à minha moda? Será que isso não é patifaria? Eu não posso ver, à minha maneira, nem mesmo um homem comum numa posição importante. Tenho de marcar encontro com seu secretário e fazer os ajustes necessários. Todavia, embora Deus seja ilimitadamente superior a qualquer homem comum, sujeitos desavergonhados mantêm seu ponto de vista de que podem ver Deus da maneira que achar mais conveniente. “Qualquer coisa que você invente”, dizem eles, “é genuína”. Isto é patifaria. O mundo está cheio de sujeitos ignorantes e sem caráter, motivo pelo qual a consciência de Deus, a consciência de Kṛṣṇa, tornou-se uma ideia vaga. Por outro lado, quem deseja ver Deus, quem deseja que Ele esteja sempre presente, como Kuntīdevī está pedindo que Ele fique, pode mantê-lO sempre em seu coração.

”Oi Kuntīn poika (Arjuna), Minä olen veden maku, auringon ja kuun valo, Veda-mantrojen oṁ-tavu. Minä olen ääni eetterissä ja ihmisen kyky.” (Bhagavad-gītā 7.8) Miksi ihmiset sanovat, etteivät he ole nähneet Jumalaa? Miksi he eivät näe Jumalaa niin kuin Herra ohjaa heitä näkemään? Miksi he keksivät omat keinonsa? Ihminen ei voi nähdä Jumalaa omilla keinoillaan. Se ei ole mahdollista. Jos sitä yrittää, jää aina sokeaksi. Niin sanotut filosofit ja tiedemiehet yrittävät kaiken aikaa nähdä Jumalan omalla tavallaan, eikä se ole mahdollista. Jumala on nähtävä Jumalan tavalla. Silloin Hänet voidaan nähdä. Jos haluan tavata Yhdysvaltain presidentin, voinko tehdä sen omalla tavallani? Jos se ei ole mahdollista, kuinka sitten Jumalan kohtaaminen olisi mahdollista minun omalla tavallani? Millaista roistomaisuutta! En saa nähdä tavallista korkeassa asemassa olevaa ihmistäkään omalla tavallani; ensin on sovittava sihteerin kanssa tapaamisesta ja tehtävä sopivat järjestelyt. Jumala on tavallisia ihmisiä paljon mahtavampi ja kuitenkin lurjukset ovat sitä mieltä, että Jumalan voi nähdä kukin omalla tavallaan. ”Kaikki ne tiet, jotka keksitte, ovat oikeita”, he väittävät. Se on rikollista. Maailma on täynnä roistoja ja lurjuksia ja siksi käsite Jumala-tietoisuudesta, Kṛṣṇa-tietoisuudesta, on tullut hyvin epämääräiseksi. Jos ihminen haluaa nähdä Jumalan ja haluaa Hänen olevan läsnä, kuten Kuntīdevī pyytää Häntä jäämään luokseen, ihminen voi pitää Jumalan aina sydämessään.

Basta que apliquemos nossa mente e sentidos em consciência de Kṛṣṇa, como fez Mahārāja Ambarīṣa. Sa vai manaḥ kṛṣṇa-padāravindayor vacāṁsi vaikuṇṭha-gunānuvarṇane (Śrīmad-Bhāgavatam 9.4.18). Primeiramente, temos de fixar nossa mente nos pés de lótus de Kṛṣṇa, porque a mente é o centro de todas as atividades sensórias. Se a mente não estiver presente, mesmo possuindo olhos, não poderemos enxergar e, apesar de possuirmos ouvidos, não poderemos ouvir. Por conseguinte, a mente é considerada o décimo-primeiro sentido. Existem dez sentidos – cinco sentidos funcionais e cinco sentidos para se obter conhecimento – e o centro desses sentidos é a mente. A Bhagavad-gītā (3.42) diz:

Meidän on vain käytettävä mieltämme ja aistejamme Kṛṣṇa- tietoisuudessa, kuten Mahārāja Ambarīṣa. Sa vai manaḥ kṛṣṇa- padāravindayor vacāṁsi vaikuṇṭha-guṇānuvarṇane (Śrīmad- Bhāgavatam 9.4.18). Ensiksi mieli on kohdistettava Kṛṣṇan lootusjalkoihin, sillä mieli on aistitoiminnan keskus. Jos mieltä ei olisi, me emme pystyisi näkemään tai kuulemaan silmistä ja korvista huolimatta. Siksi mieltä pidetään yhdentenätoista aistina. Aisteja on kymmenen – viisi toiminta-aistia ja viisi tiedostavaa aistia – niiden keskus on mieli. Bhagavad-gītāssa (3.42) sanotaan:

indriyāṇi parāṇy āhur
indriyebhyaḥ paraṁ manaḥ
manasas tu parā buddhir
yo buddheḥ paratas tu saḥ

Neste verso, Kṛṣṇa explica que, embora consideremos os sentidos muito importantes, além dos sentidos há algo superior – a mente; além da mente está a inteligência e, além da inteligência, está a alma.

Tässä säkeessä Kṛṣṇa selittää, että varsinaisten aistien taustalla on mieli, mielen yläpuolella on älykkyys ja älykkyyden yläpuolella on sielu.

Como podemos perceber a existência da alma, se nem sequer compreendemos nossas atividades psicológicas? Além da mente está a inteligência, e, por especulação, pode-se alcançar, quando muito, a plataforma intelectual. Mas, para compreender a alma e Deus, é preciso transcender a plataforma intelectual. É possível compreender tudo, mas temos de obter compreensão da fonte correta. Portanto, o preceito védico é:

Miten voisimme täysin ymmärtää sielun olemassaolon, jos emme käsitä edes mielen psykologiaa? Mielen yllä on älykkyys ja järkeilemällä voidaan korkeintaan päästä intellektuaaliselle tasolle. Jumalan ja sielun ymmärtämiseksi on mentävä ohi älykkyyden tason. On mahdollista käsittää kaikki, mutta ymmärrys on saatava oikealta taholta. Vedat antavat ohjeeksi:

tad-vijñānārthaṁ sa gurum evābhigacchet
samit-pāṇiḥ śrotriyaṁ brahma-niṣṭham

“Quem é realmente sério quanto à compreensão de assuntos transcendentais deve aproximar-se de um mestre espiritual fidedigno” (Muṇḍaka Upaniṣad, 1.2.12).

”Jos vakavasti halutaan käsittää yliluonnollisia, yliaistillisia asioita, on käännyttävä aidon ja vilpittömän henkisen opettajan puoleen.” (Muṇḍaka Upaniṣad 1.2.12)