Skip to main content

8

8

Oikea asennoituminen

Que Vengan las Calamidades

vipadaḥ santu tāḥ śaśvat
tatra tatra jagad-guro
bhavato darśanaṁ yat syād
apunar bhava-darśanam
vipadaḥ santu tāḥ śaśvat
tatra tatra jagad-guro
bhavato darśanaṁ yat syād
apunar bhava-darśanam

Toivon että kaikki nuo onnettomuudet tapahtuisivat yhä uudelleen, jotta me voisimme nähdä Sinut jatkuvasti, sillä Sinun näkemisesi merkitsee, ettei meidän enää tarvitse kohdata toistuvaa syntymää ja kuolemaa.

Yo quiero que todas esas calamidades ocurran una y otra vez, de modo que podamos verte una y otra vez, pues verte a Ti significa que ya no veremos más los reiterados nacimientos y muertes.

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.25

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.25

Yleisesti voidaan sanoa, että Herraa palvovat tai alkavat palvoa kärsivät, köyhät, älykkäät ja tiedonhaluiset ihmiset, jotka ovat tehneet hurskaita tekoja. Ne puolestaan, joiden menestys rakentuu syntien varaan, eivät asemastaan riippumatta voi saavuttaa Korkeinta Herraa, sillä harhaanjohtava energia on vienyt heidät eksyksiin. Kun hurskas kohtaa vaikeuksia, hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin turvautua Herran lootusjalkoihin. Herran lootusjalkojen jatkuva muisteleminen merkitsee valmistautumista toistuvasta syntymisestä ja kuolemisesta vapautumiseen. Me voimme siis toivottaa kaikki näennäiset onnettomuudet tervetulleiksi, sillä ne antavat meille mahdollisuuden Jumalan muistamiseen, mikä merkitsee vapautumista.

Por lo general, los afligidos, los necesitados, los inteligentes y los indagadores, que hayan realizado algunas actividades piadosas, adoran al Señor o Lo comienzan a adorar. Otros, prósperos tan solo en fechorías, sin importar su posición, no pueden acercarse al Supremo, debido a que la energía ilusoria los desencamina. En consecuencia, si a una persona piadosa le ocurre alguna calamidad, no tiene más recurso que refugiarse en los pies de loto del Señor. Recordar constantemente los pies de loto del Señor significa irse preparando para liberarse del nacimiento y la muerte. Por eso, aunque nos vengan supuestas calamidades, les damos la bienvenida, porque nos dan una oportunidad de recordar al Señor, lo cual significa la liberación.

Herran lootusjalkoihin turvautunut ihminen vapautuu aineen kahleista yhtä vaivattomasti kuin vasikan sorkanpainallukset voidaan ylittää, sillä Herran lootusjalat ovat kaikkein soveliain vene tietämättömyyden meren ylittämiseen. Tällaisten elävien olentojen koti on Jumalan henkisessä valtakunnassa, eikä heillä ole mitään tekemistä aineellisessa maailmassa, jossa vaara uhkaa elävää olentoa joka askeleella.

Aquel que se ha refugiado en los pies de loto del Señor, que se considera que son el bote más apropiado para cruzar el océano de la nesciencia, puede alcanzar la liberación tan fácilmente como si saltara sobre el hoyo que hace la pezuña de un ternero. Esta clase de personas están destinadas a residir en la morada del Señor, y no tienen nada que ver con un lugar en el que hay peligro a cada paso.

Herra vahvistaa Bhagavad-gītāssa, että aineellinen maailma on vaarallinen paikka ja täynnä onnettomuuksia. Typerät ihmiset tekevät suunnitelmia sopeutuakseen näihin onnettomuuksiin, mutta he eivät tiedä, että tämän paikan luonteeseen kuuluu kurjuus. Heillä ei ole tietoa Herran valtakunnasta, joka on täynnä autuutta ja vailla jälkeäkään onnettomuuksista. Järkevän ihmisen velvollisuus onkin olla häiriintymättä maallisista onnettomuuksista, sillä niitä ilmenee joka tapauksessa kaikissa olosuhteissa. Kaikenlaisista väistämättömistä onnettomuuksista kärsiessään ihmisen on ponnisteltava samalla kohti henkistä oivallusta, sillä se on ihmiselämän päämäärä. Onnettomuudet aineellisessa maailmassa eivät ulotu henkiseen sieluun; niinpä kaikki ongelmat ovat vain näennäisiä, harhaa. Ihminen saattaa nähdä unissaan, että tiikeri syö hänet ja hän saattaa valittaa tapahtunutta onnettomuutta, mutta itse asiassa ei ole olemassa tiikeriä eikä kärsimystäkään, kyseessä on vain uni. Samoin sanotaan, että kaikki elämän onnettomuudet ovat vain unta. Jos joku on kyllin onnekas päästäkseen Herran yhteyteen antaumuksellisen palvelun avulla, hänellä ei ole mitään menetettävää. Jumalan antaumuksellista palvelemista voidaan harjoittaa yhdeksällä tavalla, joista jokainen auttaa ehdollistunutta sielua kulkemaan askeleen kerrallaan eteenpäin tiellään kohti Jumalaa.

El Señor certifica en el Bhagavad-gītā que el mundo material es un lugar peligroso y lleno de calamidades. Gente poco inteligente elabora planes para adaptarse a esas calamidades, sin saber que este lugar, por naturaleza, está lleno de calamidades. Esa gente no tiene ninguna información acerca de la morada del Señor, la cual está llena de bienaventuranza y en la que no hay ninguna traza de calamidades. Por lo tanto, es deber de una persona cuerda permanecer imperturbable ante las calamidades mundanas, que ocurrirán sin falta en todas las circunstancias. Mientras sufre toda clase de infortunios inevitables, debe progresar en la comprensión espiritual, debido a que ésa es la misión de la vida humana. El alma espiritual es trascendental a todas las calamidades materiales; en consecuencia, las supuestas calamidades se designan como falsas. Puede que un hombre tenga un sueño en el que un tigre lo devora, y puede que llore por esa calamidad. En realidad, no hay ningún tigre ni ningún sufrimiento; se trata simplemente de un sueño. De la misma manera, todas las calamidades de la vida se dice que son sueños. Si alguien es lo suficientemente afortunado como para ponerse en contacto con el Señor por medio del servicio devocional, todo es ganancia. El contacto con el Señor mediante cualquiera de los nueve servicios devocionales, siempre es un paso hacia adelante en la senda que va de regreso a Dios.

Tässä hyvin mielenkiintoisessa säkeessä sanotaan, että vipadaḥ – vaarat ja koettelemukset – ovat hyväksi, jos ne muistuttavat meitä Kṛṣṇasta.

En este interesantísimo verso, se señala que los vipadaḥ —las calamidades o peligros— son muy buenos, si tales peligros y calamidades nos hacen recordar a Kṛṣṇa.

tat te ’nukampāṁ susamīkṣamāṇo
bhuñjāna evātma-kṛtaṁ vipākam
tat te ’nukampāṁ susamīkṣamāṇo
bhuñjāna evātma-kṛtaṁ vipākam

(Bhāgavatam 10.14.8)

(Bhāg. 10.14.8)

Kuinka Herran palvoja suhtautuu vaaroihin? Vaarallisia tilanteita ei voi välttää, sillä aineellinen maailma on niitä täynnä. Typerykset jotka eivät ymmärrä tätä, yrittävät välttää vaarat. Näin he kamppailevat olemassaolostaan. Jokainen haluaa tulla onnelliseksi ja välttää vaaraa. Se on aineellisen maailman toimintaa. Kaikki pyrkivät lopulliseen onneen, atyantikaṁ sukham. Työssä käyvä mies ajattelee tekevänsä nyt paljon töitä ja säästävänsä rahaa, jotta sitten kun hän on vanha, hän voi nauttia joutilaasta elämästä. Jokaisella on tämä toive sisimmässään. Kukaan ei halua tehdä työtä; heti kun ihminen saa rahaa, hän haluaa jättää työnteon ja tulla onnelliseksi. Mutta se ei ole mahdollista. Niin ei voi tulla onnelliseksi.

¿Cómo recibe el devoto los peligros? Debe haber peligros, porque este mundo material está lleno de ellos. Pero personas necias que no saben esto tratan de evitar los peligros. Así pues, luchan por la existencia. Todo el mundo está tratando de volverse feliz y evitar el peligro. En eso consiste nuestra ocupación material. Todo el mundo está tratando de lograr atyantikaṁ sukham, la felicidad máxima. Un hombre que trabaja, piensa: «Voy a trabajar muy duro ahora y a poner dinero en el banco, de manera que cuando sea viejo disfrute de la vida sin tener que trabajar». Ésa es la intención oculta que todos tienen. Nadie quiere trabajar; en cuanto uno obtiene algo de dinero, quiere retirarse del trabajo y volverse feliz. Pero eso no es posible. No se puede llegar a ser feliz de esa manera.

Kuntīdevī puhuu tässä apunar bhava-darśanamasta. Etuliite a tarkoittaa ”ei” ja punar bhava tarkoittaa ”toistuvaa syntymistä ja kuolemista”. Todellinen vaara on syntymän ja kuoleman toistuminen ja se on saatava loppumaan.

Aquí, Kuntīdevī habla de apunar bhava-darśanam. El prefijo a significa «no», y punar bhava significa «sucesión de nacimientos y muertes». El verdadero peligro lo constituye la sucesión de nacimientos y muertes. Eso debe detenerse.

Aineellinen maailma on täynnä vaaroja (padaṁ padaṁ yad vipadām). Valtamerellä voidaan purjehtia vahvatekoisella aluksella, mutta sekään ei ole turvallinen, sillä valtamerellä voi koska tahansa olla vaarallista. Titanic oli turvallinen alus, mutta neitsytmatkallaan se upposi ja monet tärkeät ihmiset menettivät henkensä. Kohtaamme vaaroja, sillä olemme vaarallisessa tilanteessa. Aineellinen maailma itsessään on vaarallinen. Meidän tehtävämme on ylittää vaarojen meri mahdollisimman nopeasti. Olemme vaarassa merellä, olipa aluksemme kuinka vahva tahansa. Se on tosiasia. Emme saa antaa aaltojen häiritä, meidän on vain yritettävä päästä meren yli toiselle puolelle. Sen tulisi olla meidän tehtävämme.

El mundo material está lleno de peligros (padaṁ padaṁ yad vipadām). Por ejemplo, puede que crucemos el océano en un barco muy fuerte, pero ese barco nunca será seguro; puesto que nos encontramos en el mar, en cualquier momento pueden aparecer peligros. El Titanic era seguro, pero en su primer viaje se hundió, y muchos hombres importantes perdieron la vida. Así que, debe haber peligro, porque estamos en una posición peligrosa. Este mundo material es en sí peligroso. Por lo tanto, lo que ahora nos debe interesar es cruzar este mar de peligro tan pronto como sea posible. Mientras estemos en el mar, estaremos en una posición peligrosa, por muy fuerte que nuestro barco sea. Eso es un hecho. Pero no debemos dejarnos perturbar por las olas del mar; más bien, debemos tan sólo tratar de cruzar el mar y llegar al otro lado. Eso es lo que nos debe importar.

Aineellisessa maailmassa on mahdotonta välttää onnettomuuksia, sillä tämä on onnettomuuksien paikka. Mutta onnettomuuksienkin keskellä meidän tehtävämme on kehittää Kṛṣṇa- tietoisuutta, jotta jätettyämme aineellisen ruumiimme voimme palata kotiin, takaisin Kṛṣṇan luokse.

Mientras nos encontremos en este mundo material, habrán calamidades, porque éste es el lugar propio de las calamidades. Pero incluso con calamidades, lo que nos debe interesar es hacer que nuestra conciencia de Kṛṣṇa se desarrolle, de modo que después de abandonar este cuerpo podamos ir de regreso al hogar, de vuelta a Kṛṣṇa.

Kurukṣetran taistelukentällä Arjuna sanoi Kṛṣṇalle: ”Kaikki mitä sanoit on totta. Minä en ole tämä ruumis. Olen sielu, kuten ovat kaikki muutkin. Kun ruumis tuhoutuu, sielu jatkaa elämäänsä. Mutta kun näen, että poikani kuolevat tai isoisäni kuolee, ja minä olen tappaja, kuinka minua voi lohduttaa se tieto, etteivät he todella kuole vaan vaihtavat vain kehoaan? Olen tottunut ajattelemaan heitä rakkaudella suhteessa heidän ulkoiseen kehoonsa ja suru ja kärsimys on väistämätöntä.”

En el campo de batalla de Kurukṣetra, Arjuna dijo a Kṛṣṇa: «Todo lo que estás diciendo está bien. Yo no soy este cuerpo. Soy un alma, y esto también es cierto en el caso de todos los demás. De modo que, cuando el cuerpo sea aniquilado, el alma continuará existiendo. Pero cuando veo que mi hijo está muriendo o que mi abuelo está muriendo, y que yo estoy matando, ¿cómo puedo consolarme simplemente con saber que no están muriendo, sino que sólo sus cuerpos están cambiando? Yo estoy acostumbrado a pensar en ellos con afecto relativo al cuerpo, y por eso debe haber aflicción y sufrimiento».

Kṛṣṇa ei sanonut Arjunalle vastaan vaan Hän sanoi: ”Kyllä, se on totta. Koska elät ruumiiseen perustuvassa elämänkäsityksessä, kärsimystä ei voi välttää. Sinun on siedettävä se, siinä kaikki. Mitään muuta helpotusta ei ole.” Kuten Bhagavad- gītāssa (2.14) mainitaan, Herra Kṛṣṇa sanoi Arjunalle:

Kṛṣṇa no negó lo que Arjuna dijo: «Sí —respondió Él—. Eso es un hecho. Como te encuentras inmerso en el concepto corporal de la vida, debe haber sufrimiento. Así que debes tolerarlo; eso es todo. No existe ningún otro remedio». Como se menciona en el Bhagavad-gītā (2.14), el Señor Kṛṣṇa dijo a Arjuna:

mātrā-sparśās tu kaunteya
śītoṣṇa-sukha-duḥkha-dāḥ
āgamāpāyino ’nityās
tāṁs titikṣasva bhārata
mātrā-sparśās tu kaunteya
śītoṣṇa-sukha-duḥkha-dāḥ
āgamāpāyino ’nityās
tāṁs titikṣasva bhārata

”Oi Kuntīn poika, onnellisuuden ja onnettomuuden väliaikainen ilmaantuminen ja niiden katoaminen ajallaan ovat kuin talven ja kesän katoaminen. Ne syntyvät aistihavainnoista, oi Bhāratan jälkeläinen, ja ihmisen täytyy oppia kestämään ne häiriintymättä.”

«¡Oh, hijo de Kuntī!, la aparición temporal del calor y el frío, de la felicidad y la aflicción, y su desaparición a su debido tiempo, son como la aparición y desaparición de las estaciones del invierno y el verano. Tienen su origen en la percepción de los sentidos, ¡oh, vástago de Bharata!, y hay que aprender a tolerarlas sin perturbarse».

Amerikassa voi olla joskus hyvin kylmää, mikä tekee peseytymisen aamulla vähän vaikeaksi. Mutta jättävätkö bhaktat aamukylvyn sikseen? Ei. Vaikka on kylmä, heidän on kylvettävä säännöllisesti aamulla, kuten asiaan kuuluu. Velvollisuus on tehtävä, vaikka siihen liittyisi epämukavuuksia. Tätä kutsutaan tapasyaksi, itsekuriksi. Tapasya tarkoittaa sitä, että meidän on noudatettava Kṛṣṇa-tietoisuuden velvollisuuksia maailman vaaroista ja katastrofeista huolimatta. Tätä kutsutaan tapasyaksi eli hankaluuksien vapaaehtoiseksi hyväksymisessä.

En América, puede que a veces haga mucho frío por la mañana, en cuyo caso se hace un poco difícil darse el baño matutino. Pero, ¿significa eso que los devotos van a dejar de darse su baño matutino prescrito? No. Aunque haga frío, deben darse ese baño habitual. El deber tiene que realizarse, aunque implique un poquito de sufrimiento. Eso se denomina tapasya, austeridad. Tapasya significa que debemos proseguir con nuestro asunto de conciencia de Kṛṣṇa, pese a todos los peligros y calamidades de este mundo. Eso se denomina tapasya, la aceptación voluntaria de las dificultades de la vida.

Joskus ankaria tapasyan valoja vannoneet sytyttävät ympärilleen tuliringin ja istuvat sen keskellä mietiskelemässä paahtavan auringon alla. Tai keskellä talvea he upottavat itsensä kaulaa myöten jääkylmään veteen ja meditoivat. Ankaraan tapasyaan kuuluvat tällaiset valat. Herra Caitanya ei kannusta meitä tähän. Hän määrää meille sen sijaan varsin hienon ohjelman noudatettavaksi: laula, tanssi ja syö prasādaa, Kṛṣṇalle tarjottua ruokaa. Epäröimme silti. Olemme niin langenneita, että emme pysty noudattamaan edes tällaista tapasyaa. Vaikka tämä tapasya on helppoa ja miellyttävää (susukhaṁ kartum avyayam), emme suostu siihen. Saatamme mieluummin vaikka virua kadulla. Jotkut ihmiset elävät mieluummin kadulla ja juovat ja harjoittavat sukupuolielämää. Minkä sille voi!

Algunas veces, aquellos que han hecho estrictos votos de tapasya encienden un círculo de fuego a su alrededor, y en el abrasador calor del Sol, durante el ardiente verano, se sientan en medio de ese fuego y meditan. Así mismo, en medio del frío del invierno, se sumergen en agua hasta el cuello y meditan. Esos votos se prescriben en los sistemas estrictos de tapasya. Pero el Señor Caitanya Mahāprabhu no nos da esa clase de prescripción. Por el contrario, nos da un programa muy hermoso: canten, bailen y coman prasādam, comida ofrecida al Señor Kṛṣṇa. Pero aun así no estamos dispuestos a hacerlo. Estamos tan caídos, que no podemos aceptar ni siquiera esa tapasya. Aunque esa clase de tapasya es muy fácil de realizar y muy agradable (susukhaṁ kartum avyayam), aun así no estamos conformes. Puede que incluso prefiramos pudrirnos en la calle. Algunas personas prefieren beber, tener vida sexual y vivir en la calle. ¿Qué se puede hacer?

Kṛṣṇa-tietoisuus -liike tarjoaa ihmisille kaikki mahdollisuudet, jotta he voivat tulla ja laulaa, tanssia ja elää rauhassa. He voivat syödä kṛṣṇa-prasādaa ja olla onnellisia, mutta ihmiset eivät hyväksy. Se on huonoa onnea. Caitanya Mahāprabhu kuvaa tätä aikakautta sanoessaan: ”Olen niin huono-onninen, että Hare Kṛṣṇan laulaminen ei viehätä minua.” Herra Caitanya rukoilee:

El movimiento de conciencia de Kṛṣṇa está brindando todas las facilidades para que la gente pueda venir aquí, cante, baile, viva muy apaciblemente, coma kṛṣṇa-prasādam y sea feliz; pero la gente no lo acepta. Eso se denomina infortunio. Caitanya Mahāprabhu, representando a la gente de esta era, dice: «Soy tan desafortunado que no tengo apego por cantar Hare Kṛṣṇa». El Señor Caitanya oró lo siguiente:

nāmnām akāri bahudhā nija-sarva-śaktis
tatrārpitā niyamitaḥ smaraṇe na kālaḥ
etādṛśī tava kṛpā bhagavan mamāpi
durdaivam īdṛśam ihājani nānurāgaḥ
nāmnām akāri bahudhā nija-sarva-śaktis
tatrārpitā niyamitaḥ smaraṇe na kālaḥ
etādṛśī tava kṛpā bhagavan mamāpi
durdaivam īdṛśam ihājani nānurāgaḥ

(Śikṣāṣṭaka 2)

(Śikṣāṣṭaka 2)

Herra Caitanya sanoo, että Kṛṣṇa, Jumalan Persoonallisuuden ylimaallinen pyhä nimi, on täynnä ylimaallisia mahteja. Kṛṣṇalla on loputtomat mahdit kuten Kṛṣṇan pyhällä nimelläkin. Kṛṣṇalla on tuhansia ja taas tuhansia nimiä, joista Kṛṣṇa on kaikkein tärkein, eikä Hänen nimiensä toistamisessa ole mitään tarkkoja sääntöjä. Mantralaulantaan ei ole säädetty mitään tiettyä aikaa. Koska tahansa voidaan toistaa pyhiä nimiä. Lisäksi Kṛṣṇan nimi on aivan identtinen Kṛṣṇan Itsensä kanssa. Pyhä nimi on Kṛṣṇa.

Kṛṣṇa, el trascendental y santo nombre de Dios, tiene todas las potencias, dijo el Señor Caitanya. Kṛṣṇa tiene potencias ilimitadas y, de la misma manera, en el santo nombre de Kṛṣṇa hay potencias ilimitadas. Kṛṣṇa tiene miles y miles de nombres, de los cuales el nombre Kṛṣṇa es el principal, y no hay reglas estrictas para cantar. No pensemos que hay que cantar a una cierta hora. No. Se puede cantar a cualquier hora. Además, el nombre de Kṛṣṇa es idéntico al propio Kṛṣṇa. Por lo tanto, el santo nombre de Kṛṣṇa es Kṛṣṇa.

Meidän ei pidä luulla, että Kṛṣṇa elää Goloka Vṛndāvanassa ja Hänen nimensä on Hänestä Itsestään erillinen. Nimi on aineellisessa maailmassa erillään siitä mitä se edustaa. Absoluuttisessa maailmassa sellaista eroa ei ole. Nimi on yhtä kuin Kṛṣṇa. Meillä on kieli ja jos käytämme sitä Hare Kṛṣṇan toistamiseen, olemme heti yhteydessä Itse Kṛṣṇaan, sillä nimi Kṛṣṇa on sama kuin Kṛṣṇan persoona. Saatamme luulla, että Kṛṣṇa on meistä valtavan kaukana, mutta Hän on meidän sisimmässämme. Hän on kaukana mutta samalla kaikkein lähimpänä. Vaikka uskoisimmekin, että Hän on meistä hyvin kaukana, Hänen nimensä on lähellä. Voimme lausua sanat ”Hare Kṛṣṇa” ja Kṛṣṇa on heti luonamme. Kṛṣṇa on näin helposti saavutettavissa, eikä tähän ole mitään tarkkoja sääntöjä. Voimme toistaa pyhää nimeä koska tahansa ja saada Kṛṣṇan heti. Millainen onkaan Kṛṣṇan armo!

No debemos pensar que Kṛṣṇa está viviendo en Su morada, Goloka Vṛndāvana, y que Su nombre es diferente de Él. Por supuesto que en el mundo material, bajo el concepto material, un nombre es diferente del hecho que representa. Pero en el mundo absoluto no existen esas diferencias. El nombre es tan potente como lo es Kṛṣṇa. Tenemos una lengua, y si la usamos para cantar Hare Kṛṣṇa, de inmediato nos pondremos en contacto directo con Kṛṣṇa, porque el nombre Kṛṣṇa y la persona Kṛṣṇa no son diferentes entre sí. Puede que pensemos que Kṛṣṇa Se halla muy, muy lejos, pero de hecho Kṛṣṇa está dentro de nosotros. Está lejos, pero al mismo tiempo es lo más cercano que hay. Mas, incluso si pensamos que Kṛṣṇa está muy, muy lejos, Su nombre está presente. Podemos cantar Hare Kṛṣṇa, y Kṛṣṇa Se pondrá a nuestra disposición inmediatamente. A Kṛṣṇa se Le puede obtener de esa fácil manera, para la cual no hay reglas estrictas. Podemos cantar en cualquier momento e inmediatamente obtener a Kṛṣṇa: ¡Vean la misericordia de Kṛṣṇa!

Siksi Caitanya Mahāprabhu sanoo: etādṛśī tava kṛpā bhagavan mamāpi durdaivam īdṛśam ihājani nānurāgaḥ. ”Rakas Herrani, olet suonut minulle hyvät mahdollisuudet saadakseni yhteyden Sinuun, mutta olen huono-onninen eikä minulla ole kiintymystä näihin asioihin. Olen kiintynyt moneen muuhun asiaan, mutta minulla ei ole viehtymystä Hare Kṛṣṇan laulamiseen. Se on huonoa onneani.” Kṛṣṇa on jalomielinen ja tulee luoksemme nimensä värähtelynä, missä on kaikki Hänen mahtinsa, ja jos olemme yhteydessä tuohon nimeen, saamme kaikki sen suomat siunaukset. Siitäkään huolimatta me emme innostu toistamaan Hare Kṛṣṇa -mantraa. Se on meidän huonoa onneamme.

Por lo tanto, Caitanya Mahāprabhu dice: etādṛśī tava kṛpā bhagavan mamāpi durdaivam īdṛśam ihājani nānurāgaḥ: «Mi querido Señor, Tú Me has dado unas facilidades tan generosas mediante las cuales puedo ponerme en contacto contigo, pero soy tan desafortunado que no tengo apego por esas cosas. Tengo apego por muchísimas otras cosas, pero no siento apego alguno por cantar Hare Kṛṣṇa. Ése es Mi infortunio». Kṛṣṇa es tan magnánimo que se halla presente ante nosotros mediante la vibración trascendental de Su nombre, el cual tiene todas las potencias del propio Kṛṣṇa, y si permanecemos en contacto con ese nombre, habremos de obtener todos los beneficios de las bendiciones de Kṛṣṇa. Pero aun así no sentimos inclinación por cantar el mantra Hare Kṛṣṇa. Ése es nuestro infortunio.

Vaarat, vastoinkäymiset tai katastrofit eivät koskaan häiritse bhaktaa. Hän on niistä jopa hyvillään. Koska hän on antautunut sielu, hän tietää, että niin vaarat kuin ilotkin ovat kumpikin absoluuttisen Kṛṣṇan erilaisia puolia. Śāstroissa sanotaan, että uskonto ja uskonnottomuus, jotka ovat toistensa täydellisiä vastakohtia, ovat Jumalan etu- ja selkäpuoli. Onko Jumalan etu- ja selkäpuolella kuitenkaan mitään eroa? Jumala on absoluuttinen ja siksi bhakta ei häiriinny vaaran tai rikkauksien keskellä, sillä hän ymmärtää niiden olevan Kṛṣṇa.

Sin embargo, a un devoto nunca lo perturban los peligros, reveses o calamidades. Por el contrario, les da la bienvenida. Debido a que es un alma entregada, sabe que tanto los peligros como los festivales no son más que diferentes demostraciones de Kṛṣṇa, el cual es absoluto. En el śāstra, las Escrituras védicas, se dice que religión e irreligión, que son cosas totalmente opuestas, no son más que la porción delantera y la porción trasera de Dios. Pero ¿existe alguna diferencia entre la parte delantera de Dios y Su parte trasera? Dios es absoluto y, por eso, el devoto, ya sea rodeado de opulencia o de peligro, no se perturba, sabiendo que ambas cosas son Kṛṣṇa.

Kun bhakta on vaarassa, hän ajattelee, että Kṛṣṇa on ilmestynyt hänen eteensä vaaran muodossa. Hahmossaan Nṛsiṁhadevana Herra oli vaarallinen demoni Hiraṇyakaśipulle, mutta sama Nṛsiṁhadeva oli antautuneen Prahlāda Mahārājan ylin ystävä. Jumala ei ole koskaan vaarallinen palvojalleen, eikä palvoja pelkää vaaroja, sillä hän luottaa siihen, että vaarat ovat vain yksi Jumalan piirteistä. Miksi pelkäisin, olen antautunut Hänelle, bhakta ajattelee.

Cuando un devoto se halla en peligro, piensa: «Ahora Kṛṣṇa ha aparecido ante mí como peligro». En Su forma de Nṛsiṁhadeva, el Señor era peligroso para el demonio Hiraṇyakaśipu, pero el mismo Nṛsiṁhadeva era el supremo amigo del consagrado Prahlāda Mahārāja. Dios nunca es peligroso para el devoto, y el devoto nunca teme a los peligros, porque confía en que el peligro no es más que otro aspecto de Dios. «¿Por qué he de tener miedo? —piensa el devoto—. Estoy entregado a Él».

Siksi Kuntīdevī sanoo: vipadaḥ santu. ”Tulkoot onnettomuudet.” Vipadaḥ santu tāḥ śaśvat. ”Tapahtukoot nuo onnettomuudet aina vain uudelleen.” Koska hän tietää kuinka muistaa Kṛṣṇa kaikissa tilanteissa, hän toivottaa vaaran tervetulleeksi. ”Rakas Herrani”, hän sanoo. ”Minä toivotan vaaran tervetulleeksi, sillä vaaran hetkellä minä muistan Sinut.” Prahlāda Mahārāja ajatteli aina Kṛṣṇaa, kun hänen isänsä pakotti hänet vaaroihin. Jos kohtaamme vaaran ja se antaa meille aiheen muistaa Kṛṣṇan, se on tervetullutta. ”Saan tämän tilaisuuden Kṛṣṇan muistamiseen.” Miksi se on hyvä? Se on hyväksi, koska Kṛṣṇan näkeminen tai Kṛṣṇan muistaminen tarkoittaa, että me edistymme henkisessä elämässä niin, ettei meidän enää tarvitse kohdata näitä vaaroja. Tyaktvā dehaṁ punar janma naiti mām eti so ’rjuna (Bhagavad-gītā 4.9). Kṛṣṇa-tietoisuudessa edistyminen tarkoittaa, että jätettyään ruumiinsa bhaktan ei tarvitse enää syntyä uudelleen aineelliseen maailmaan (punar janma naiti). Se on toivottavaa.

Por consiguiente, Kuntīdevī dice: vipadaḥ santu: «Que vengan las calamidades». Vipadaḥ santu tāḥ śaśvat: «Que todas esas calamidades ocurran una y otra vez». Puesto que ella sabe cómo recordar a Kṛṣṇa en momentos de peligro, da la bienvenida al peligro. «Mi querido Señor —dice ella—, doy la bienvenida a los peligros, porque cuando estos aparecen, puedo recordarte». Cuando el padre de Prahlāda Mahārāja estaba poniendo a su hijo en peligrosas dificultades, Prahlāda siempre pensó en Kṛṣṇa. De modo que, si nos vemos en una posición peligrosa y ese peligro nos da un ímpetu para recordar a Kṛṣṇa, le damos la bienvenida: «¡Oh!, estoy recibiendo esta oportunidad de recordar a Kṛṣṇa». ¿Por qué le damos la bienvenida? Porque ver a Kṛṣṇa o recordar a Kṛṣṇa significa avanzar en la vida espiritual, de manera que no tengamos que sufrir ninguno más de esos peligros. Tyaktvā dehaṁ punar janma naiti mām eti so ’rjuna (Bg. 4.9). Cuando el devoto se vuelve adelantado en el cultivo de conciencia de Kṛṣṇa, el resultado será que, después de abandonar el cuerpo (tyaktvā deham), no tendrá que nacer de nuevo en el mundo material (punar janma naiti). Esto es algo que debe desearse.

Ajatellaanpa, että elämäni on hyvin miellyttävää juuri nyt. Aineellinen ruumiini on voimissaan, mutta kuolema tulee ja sen myötä uusi syntymä. Mitä hyötyä oli miellyttävästä tilastani, jos senhetkisen ruumiin jätettyäni joudun syntymään kissaksi tai koiraksi? Kuolema on varmaa ja kuoleman jälkeen on hyväksyttävä uusi ruumis. Me emme voi olla varmoja millaisen uuden ruumiin saamme, mutta saamme tietää sen śāstroista eli Veda-kirjallisuudesta. Śāstroissa sanotaan, että mielenlaatumme mukaan saamme tietyn ruumiin. Voin elää miellyttävää elämää, mutta jos mielenlaatu on kuin koiran, synnyn seuraavassa elämässä koiraksi. Mitä hyötyä siis on miellyttävästä elämästä? Voin elää miellyttävää elämää kaksikymmentä, kolmekymmentä vai viisikymmentä vuotta tai enintään sata vuotta. Mutta mitä hyötyä siitä on, jos mielenlaatuni ruumiini jättäessäni määrää minut syntymään kissaksi, koiraksi tai hiireksi? Ihmiset eivät ajattele tätä. Varsinkin nykyaikana he ajattelevat, että nyt kun he ovat hyvässä asemassa, heillä on tarpeeksi rahaa ja hieno talo, mukavuuksia ja tarpeeksi ruokaa, heidän on nautittava elämästään niin kauan kun he elävät. He eivät ajattele syntyvänsä uudelleen, kun ruumis kuolee. Tämä on nykyajan hedonistista filosofiaa, mutta se ei vastaa tosiasioita.

Supongan que en el momento actual me encuentro muy cómodo. Mi cuerpo puede que esté cómodo, pero la muerte llegará, y luego, otro nacimiento. Después de abandonar mi cuerpo actual, si obtengo el cuerpo de un gato o de un perro, ¿qué significado tiene mi posición cómoda? La muerte es segura, y después de la muerte es seguro que hay que aceptar otro cuerpo. Puede que no sepamos qué clase de cuerpo habremos de obtener, pero podemos averiguarlo en el śāstra, las Escrituras védicas. El śāstra dice que, según nuestra mentalidad en particular, obtendremos una clase de cuerpo en particular. Aunque yo me encuentre en una posición cómoda, si me mantengo con la mentalidad de un perro, obtendré mi siguiente vida como perro. Por lo tanto, ¿qué valor tiene esa posición cómoda? Puede que yo me halle en una posición cómoda durante veinte, treinta, cincuenta o, a lo sumo, cien años. Mas, si cuando abandono este cuerpo, mi mentalidad hace que me vuelva un gato, un perro o un ratón, ¿cuál es el beneficio de esa posición cómoda? Pero la gente no considera esto. Especialmente en la era actual, todos piensan: «Ahora estoy en una posición cómoda. Tengo suficiente dinero y una buena posición social. Tengo amplias comodidades y suficiente comida. Cuando este cuerpo se acabe, no voy a nacer de nuevo, así que, mientras viva, voy a disfrutar de la vida». Ésa es la moderna filosofía del hedonismo, pero no corresponde a los hechos.

Kuntī sitävastoin on tietoinen syntymästä ja kuolemasta ja haluaa eroon siitä. Siitä ovat osoituksena sanat apunar bhava- śanam. Jos ihminen näkee aina Kṛṣṇan, hän on Kṛṣṇa-tietoinen, sillä Kṛṣṇa-tietoisuus tarkoittaa Kṛṣṇan jatkuvaa ajattelemista. Tietoisuuden tulee uppoutua ajattelemaan Kṛṣṇaa. Henkinen opettaja antaa oppilaille erilaista tehtävää Kṛṣṇa-tietoisuudessa. He voivat esimerkiksi henkisen opettajan ohjauksessa myydä Kṛṣṇa-tietoisina kirjoja. Jos oppilas ajattelee, että kirjojen myyntiin käytetty energia pitäisi käyttää korujen myymiseen, se ei ole kovin hyvä ajatus. Silloin oppilaista tulisi vain korumyyjiä. Meidän on oltava varuillamme, ettemme menetä tietoisuuttamme Kṛṣṇasta. Vaikka joutuisimme kokemaan vaaroja ja kärsimystä Kṛṣṇa-tietoisuudessamme, meidän on siedettävä se. Meidän tulee toivottaa vaarat tervetulleiksi ja rukoilla arvostavasti Kṛṣṇan apua.

Kuntī, sin embargo, está consciente del nacimiento y la muerte, y no desea repetir ese proceso. Esto lo indican las palabras apunar bhava-darśanam. Si uno siempre ve a Kṛṣṇa, se halla en estado de conciencia de Kṛṣṇa, pues conciencia de Kṛṣṇa significa pensar siempre en Kṛṣṇa. La conciencia debe estar absorta en pensar en Kṛṣṇa. Así pues, el maestro espiritual da diferentes variedades de ocupaciones a los devotos que cultivan conciencia de Kṛṣṇa. Por ejemplo, bajo la dirección del maestro espiritual, puede que los devotos repartan libros acerca del cultivo de conciencia de Kṛṣṇa. Pero si los devotos piensan que la energía invertida en repartir libros debe dirigirse hacia la venta de joyas, no es una idea muy buena. En ese caso no se volverían más que joyeros. Debemos tener mucho cuidado en no desviarnos del proceso de conciencia de Kṛṣṇa. Incluso si en el proceso de conciencia de Kṛṣṇa hay peligro o sufrimiento, debemos tolerarlo. Debemos incluso dar la bienvenida a ese peligro, y debemos orar en señal de aprecio a Kṛṣṇa.

Miten meidän tulee rukoilla? Tat te ’nukampāṁ susamīkṣamānāḥ. ”Rakas Herra, Sinun suuresta armostasi olen joutunut vaaralliseen tilanteeseen.” Bhakta näkee tilanteen tällaisessa valossa. Hän ei pidä vaaraa vaarana. Hän ajattelee, että se on Kṛṣṇan armoa. Minkälaista armoa? Bhuñjāna evātma-kṛtaṁ vipākam. ”Menneiden tekojeni vuoksi minun oli määrä kärsiä hyvin paljon. Sinä vähennät kärsimystäni ja annat siitä vain pienen määrän.” Toisin sanoen Kṛṣṇan armosta bhakta joutuu kokemaan vain hitusen rangaistustaan.

¿Cómo hemos de orar? Tat te ’nukampāṁ susamīkṣamāṇaḥ: «Mi querido Señor, constituye Tu gran misericordia el hecho de que me vea en esta posición peligrosa». Ése es el punto de vista de un devoto. No considera el peligro como peligro. Más bien piensa: «Es la misericordia de Kṛṣṇa». ¿Qué clase de misericordia? Bhuñjāna evātma-kṛtam vipākam: «Debido a mis actividades pasadas, tenía que sufrir muchísimo. Pero Tú estás mitigando ese sufrimiento y dándome únicamente un poquito». En otras palabras, por la gracia de Kṛṣṇa, un devoto puede que reciba sólo un castigo ínfimo.

Oikeudessa joku tärkeä mies voidaan todeta syyllistyneen rikokseen ja tuomari määrää hänet korvaamaan satoja tuhansia dollareita, koska arvioi että syyllinen pystyy maksamaan. Tuomari saattaa sanoa miehelle, että riittää jos tämä maksaa vain sentinkin. Sekin on rangaistus, vaikkakin hyvin minimoitu. Vastaavasti meidän on kärsittävä menneistä teoistamme. Se on tosiasia, emmekä voi välttää sitä. Karmāṇi nirdahati kintu ca bhakti-bhājām (Brahma-saṁhitā 5.54). Kṛṣṇa-tietoisina antaumuksellista palvelua harjoittavien rangaistukset minimoidaan. Esimerkiksi jonkun kohtalona olisi saattanut olla tuleminen murhatuksi veitsellä. Sen sijaan hän saakin nyt vain pienen viillon sormeensa. Tällä tavalla antaumuksellisen palvelun harjoittajien karma minimoidaan. Herra Kṛṣṇa vakuuttaa palvojilleen: ahaṁ tvāṁ sarva-pāpebhyo mokṣayiṣyāmi. ”Minä suojelen sinua menneiden tekojesi vaikutuksilta.” Jos bhaktan menneisyydessä on raskasta rikollisuutta, hän saattaa surmatuksi tulemisen sijasta saada vain pienen haavan sormeensa. Miksi bhaktan siis pitäisi pelätä mitään vaaroja?

En la corte se descubre a veces que un hombre importante es culpable, y quizás el juez le ponga una multa de cien mil dólares y sepa que el hombre puede pagarla. Mas, puede que diga al hombre: «Sólo dé un centavo». Eso también es castigo, pero se ha reducido enormemente. De igual modo, tenemos que sufrir por nuestros actos pasados. Eso es un hecho, y no podemos evitarlo. Pero: karmāṇi nirdahati kintu ca bhakti-bhājām (Brahma-saṁhitā 5.54): Los sufrimientos de aquellos que se dedican al servicio devocional del proceso de conciencia de Kṛṣṇa se reducen. Por ejemplo, puede que alguien estuviera predestinado a morir asesinado, pero en vez de ser matado con un cuchillo, quizás sólo se haga un pequeño corte en el dedo. De esa manera, las reacciones de las actividades pasadas se reducen para aquellos que están dedicados al servicio devocional. El Señor Kṛṣṇa asegura a Sus devotos: ahaṁ tvāṁ sarva-pāpebhyo mokṣayiṣyāmi: «Yo te protegeré de las reacciones de la vida pecaminosa». Así que, incluso si un devoto tiene tras de sí un historial de actividades criminales muy graves, en vez de ser matado, puede que sólo reciba un pequeño corte en el dedo. ¿Por qué, entonces, habría un devoto de temer al peligro?

Meidän on oltava riippuvaisia vain Kṛṣṇa-tietoisuudesta, sillä jos elämme tietoisina Kṛṣṇasta kaikissa olosuhteissa, emme palaa takaisin aineelliseen maailmaan (apunar bhava-darśanam). Jos aina vain ajattelemme Kṛṣṇaa, näemme Kṛṣṇan, luemme Kṛṣṇasta, työskentelemme Kṛṣṇalle ja jotenkin pysymme tietoisina Kṛṣṇasta, hyödymme siten, että säästymme syntymästä uudelleen aineelliseen maailmaan. Se on suuri hyöty. Mutta jos meistä tulee hieman mukavuudenhaluisia muiden, aineellisten tekojen seurauksesta ja unohdamme Kṛṣṇan ja meidän on synnyttävä uudelleen, mitä hyötyä siitä oli? Meidän on oltava hyvin varovaisia. Meidän on toimittava siten, että Kṛṣṇa-tietoisuutemme ei missään olosuhteissa häiriinny, vaikka joutuisimme kärsimäänkin. Tämä on Kuntīdevīn neuvo.

Simplemente debemos depender del proceso de conciencia de Kṛṣṇa, porque, si bajo todas las circunstancias vivimos de un modo consciente de Kṛṣṇa, no regresaremos al mundo material (apunar bhava-darśanam). Si pensamos reiteradamente en Kṛṣṇa, vemos a Kṛṣṇa, leemos acerca de Kṛṣṇa, trabajamos para Kṛṣṇa, y de una u otra forma permanecemos en estado de conciencia de Kṛṣṇa, nos beneficiaremos tanto que nos salvaremos de tener que nacer de nuevo en el mundo material. Eso es verdadero beneficio. Pero si nos sentimos un poco cómodos debido a otras ocupaciones más bien materialistas, y olvidamos a Kṛṣṇa y tenemos que nacer de nuevo, entonces ¿qué beneficio hemos obtenido? Debemos tener mucho cuidado en relación con esto. Debemos actuar de manera tal que nuestra conciencia de Kṛṣṇa no se perturbe bajo ninguna circunstancia, ni siquiera si hay un gran sufrimiento. Ésa es la instrucción de Kuntīdevī.

Edellisissä säkeissä on kuvattu, kuinka Pāṇḍavat joutuivat lukuisiin vaaroihin ennen voittoaan Kurukṣetran sodassa. Heille annettiin myrkkyä, heidät laitettiin asumaan tulenarkaan rakennukseen, joka sitten sytytettiin palamaan, ja joskus he joutuivat kohtaamaan ihmissyöjädemoneja. He menettivät kuningaskuntansa, vaimonsa ja asemansa ja joutuivat pakenemaan metsään. Mutta kaikissa näissä tilanteissa Kṛṣṇa oli heidän kanssaan. Kun Kauravat yrittivät riisua Draupadīn alastomaksi, Kṛṣṇa jatkoi Draupadīn saria ja säilytti hänen kunniansa. Kṛṣṇa oli aina heidän kanssaan.

Antes de ganar la batalla de Kurukṣetra, todos los Pāṇḍavas fueron puestos en muchos peligros, tal como ya se describió en los versos anteriores. Les administraron veneno, les pusieron en una casa de laca a la que luego prendieron fuego, y en ocasiones tuvieron incluso que hacer frente a grandes demonios antropófagos. Perdieron su reino, perdieron a su esposa, perdieron su prestigio, y fueron desterrados al bosque. Pero Kṛṣṇa Se hallaba presente durante todos esos peligros. Cuando los Kauravas estaban tratando de desnudar a Draupadī, Kṛṣṇa estaba presente suministrándole tela para proteger su honor. Kṛṣṇa siempre estaba presente.

Kun Pāṇḍavat menivät tapaamaan kuolevaa Bhīṣmadevaa, tämä sanoi itkien: ”Nämä nuorukaiset ovat kaikki hyvin hurskaita. Mahārāja Yudhiṣṭhira, veljeksistä vanhin, on hurskastakin hurskaampi. Häntä kutsutaan Dharmarājaksi, uskonnon kuninkaaksi. Bhīma ja Arjuna ovat kummatkin bhaktoja ja he ovat sellaisia sotureita, että kumpikin heistä voi tappaa tuhansia vihollisia. Heidän vaimonsa Draupadī on itse onnenjumalatar ja on määrätty, että siellä missä hän on, ei ole pulaa ruoasta. He muodostavat ihanteellisen yhdistelmän ja lisäksi Kṛṣṇa on aina heidän kanssaan. Mutta silti he kärsivät.” Sitten hän alkoi itkeä. ”En tiedä mikä on Kṛṣṇan suunnitelma, kun tällaisetkin hurskaat bhaktat joutuvat kärsimään.”

Por lo tanto, cuando los Pāṇḍavas fueron a ver a su abuelo, Bhīṣmadeva, en su lecho de muerte, él comenzó a llorar. «Estos muchachos, mis nietos, son todos muy piadosos —dijo él—. Mahārāja Yudiṣṭhira, el mayor de los hermanos, es la persona más piadosa de todas. Incluso se le llama Dharmarāja, el rey de la religión. Tanto Bhīma como Arjuna son devotos, y son héroes tan poderosos que pueden matar a miles de hombres. Draupadī, su esposa, es directamente la diosa de la fortuna, y se ha estipulado que dondequiera que ella esté, no habrá escasez de comida. Así que, todos ellos forman una maravillosa combinación, y además, el Señor Kṛṣṇa siempre está con ellos. Mas, con todo, están sufriendo». Así pues, comenzó a llorar, diciendo: «Yo no sé cuál es el plan de Kṛṣṇa, pues esos piadosos devotos también están sufriendo».

Siksi meidän ei pidä ajatella, että koska minusta on tullut bhakta, enää ei tule olemaan vaaroja tai kärsimystä. Prahlāda Mahārāja kärsi ankarasti ja niin kärsivät Pāṇḍavat ja Haridāsa Ṭhākura. Kärsimykset eivät saa häiritä meitä. Meillä on oltava vahva usko, varma vakaumus siitä, että Kṛṣṇa on paikalla ja suojelee meitä. Älkää yrittäkö turvautua mihinkään muuhun kuin Kṛṣṇaan. Ottakaa aina turvaa vain Kṛṣṇasta.

De modo que no debemos pensar: «Como me he vuelto devoto, no va a haber ningún peligro ni sufrimiento». Prahlāda Mahārāja sufrió mucho, e igualmente otros devotos, como los Pāṇḍavas y Haridāsa Ṭhākura. Pero no debemos dejar que esos sufrimientos nos perturben. Debemos tener fe firme, convicción firme, sabiendo que: «Kṛṣṇa está presente, y Él me protegerá». No traten de aprovechar ningún otro refugio aparte de Kṛṣṇa. Siempre diríjanse a Kṛṣṇa.

Bhagavad-gītāssa Kṛṣṇa sanoo: kaunteya pratijānīhi na me bhaktaḥ praṇaśyati. ”Rakas Arjuna, voit julistaa maailmalle, että Minun palvojani ei milloinkaan tuhoudu.” Nyt voimme kysyä, miksi Kṛṣṇa pyysi Arjunaa julistamaan tämän? Miksi Hän ei julistanut sitä Itse? Vastaus on se, että jos Kṛṣṇa olisi julistanut sen, se ei olisi aivan varmaa, sillä Kṛṣṇa rikkoo joskus lupauksensa. Kṛṣṇan palvojan antama lupaus sitävastoin pitää aina. Kṛṣṇa huolehtii siitä. ”Minun palvojani on antanut lupauksen. Minun on huolehdittava siitä, että hänen sanansa pitää.” Tämä on Kṛṣṇan asema, sillä Hän on kiintynyt palvojiinsa. Siksi Kṛṣṇa sanoi: ”Julista sinä lupaukseni. Jos Minä julistan, ihmiset eivät ehkä usko, mutta jos sinä sanot, he uskovat, sillä sinä olet Minun palvojani.” Vaikka Kṛṣṇa rikkoisikin oman lupauksensa, Hän haluaa, että Hänen palvojansa antamat lupaukset pitävät.

En el Bhagavad-gītā, el Señor Kṛṣṇa dice: kaunteya pratijānīhi na me bhaktaḥ praṇaśyati, «Mi querido Arjuna, puedes declarar al mundo que Mi devoto nunca es vencido». Ahora bien, podríamos preguntar: «¿Por qué Kṛṣṇa dijo a Arjuna que declarara eso? ¿Por qué no lo declaró Él mismo?». La respuesta es que, si el propio Kṛṣṇa hiciera esa declaración, podría ponerse en duda, porque a veces Kṛṣṇa viola Su propia promesa. Pero la promesa de un devoto nunca se violará. Eso es lo que Le interesa a Kṛṣṇa. «¡Oh!, Mi devoto ha declarado esto. Debo asegurar que su palabra se mantenga». Ésa es la posición de Kṛṣṇa, debido al afecto que siente por Su devoto. Por consiguiente, el Señor Kṛṣṇa dijo: «Decláralo tú. Si lo declaro Yo, puede que la gente no lo crea, pero si tú lo declaras te creerán, porque tú eres un devoto». Aunque Kṛṣṇa puede que rompa Su propia promesa, Él busca la manera de que las promesas de Sus devotos se cumplan.

Meidän on siksi ryhdyttävä Kṛṣṇa-tietoisuuteen ja pysyttävä tietoisina Kṛṣṇasta kaikissa olosuhteissa, kaikkein vaarallisimmissakin tilanteissa. Meidän on luotettava Kṛṣṇan lootusjalkoihin ja silloin vaarat väistyvät.

Por lo tanto, debemos dedicarnos al proceso de conciencia de Kṛṣṇa y adherirnos a ese estado de conciencia bajo todas las circunstancias, incluso en la posición más peligrosa de todas. Debemos mantener nuestra fe en los pies de loto de Kṛṣṇa, y entonces no habrá ningún peligro.