Herran puhdas palvoja häpeää pyytää Herralta mitään itselleen, mutta rakkaus sukulaisiin pakottaa joskus perheellisen pyytämään Herran apua. Śrīmatī Kuntīdevī tiesi tämän, ja hän rukoili Herraa katkaisemaan kiintymyksen siteet, jotka kahlehtivat hänet Pāṇḍaviin ja Vṛṣṇeihin, sukulaisiinsa. Pāṇḍavat olivat hänen omia poikiaan ja Vṛṣṇit olivat hänen vanhempiensa perhettä. Kṛṣṇa oli sukua kummallekin perheelle. Kumpikin perhe tarvitsi Kṛṣṇan apua, sillä kummatkin olivat Kṛṣṇaan luottavia bhaktoja. Śrīmatī Kuntīdevī toivoi Śrī Kṛṣṇan jäävän hänen poikiensa luo, mutta toisaalta se olisi merkinnyt sitä, että hänen vanhempiensa perhe jäisi ilman Śrī Kṛṣṇan onneatuovaa seuraa. Nämä sekavat tunteet saivat Kuntīn mielen hämmentymään, ja hän toivoi voivansa katkaista kaikki tunnesiteet sukulaisiinsa.

Puhdas palvoja katkaisee väliaikaiset tunnesiteet perheeseen ja laajentaa antaumuksellista palvelua auttaakseen kaikkia langenneita sieluja. Oivana esimerkkinä tästä ovat kuusi Gosvāmīa, jotka seurasivat Herra Caitanyan jalanjäljissä. He kuuluivat valistuneisiin ja sivistyneisiin korkeakastisiin perheisiin, mutta ihmiskuntaa auttaakseen he jättivät miellyttävät kotinsa ja ryhtyivät kerjäläismunkeiksi. Perhesiteiden katkaiseminen laajentaa toimintapiiriä ja jos ihminen ei pysty siihen, hän ei ole kelvollinen brāhmaṇaksi, kuninkaaksi, kansanjohtajaksi eikä Herran palvojaksi. Jumaluuden Persoonallisuus osoitti tämän esimerkillään ihanteellisesta kuninkaasta. Śrī Rāmacandrana Hän katkaisi kaikki siteet rakastettuun vaimoonsa ja osoitti näin, millainen on esimerkillinen kuningas.

Brāhmaṇoiden, Herran palvojien, kansanjohtajien ja kuninkaiden on oltava erittäin avarakatseisia suorittaessaan velvollisuuksiaan. Śrīmatī Kuntīdevī tiesi tämän tosiseikan ja heikkona hän rukoili vapautusta tunnesiteistä perheeseen. Herraa kutsutaan tässä maailmankaikkeuden Herraksi ja maailmankaikkeudellisen mielen valtiaaksi, mikä viittaa Hänen kaikkivoipaan kykyynsä katkaista perheeseen liittyvän tiukan tunnesiteen solmut. Joskus Herra voi erityisestä rakkaudestaan heikkoa bhaktaansa kohtaan auttaa tätä järjestämällä kaikkivaltiaan energiansa avulla sellaiset olosuhteet, että tunnesiteet perheeseen katkeavat väkisin. Tällä tavoin Jumala tekee palvojastaan täysin Hänestä riippuvaisen ja helpottaa näin bhaktan tietä kohti Jumalan valtakuntaa.

Kuntī oli Vṛṣṇi-perheen tytär ja Pāṇḍun leski sekä Pāṇdavien äiti. Nainen on yleensä kiintynyt sekä isänsä perheeseen että miehensä perheeseen ja siksi Kuntī rukoili Kṛṣṇaa: ”Olen nainen ja naiset ovat yleensä kiintyneitä perheeseensä. Katkaise ystävällisesti kiintymykseni, jotta voisin olla täysin kiintynyt vain Sinuun. Ilman sinua kumpikin perhe on arvoton. Olen väärällä tavalla kiintynyt näihin perheisiin, vaikka elämäni varsinainen tarkoitus on olla kiintynyt Sinuun.” Tämä on bhaktia.

Bhakti merkitsee aineellisen maailman kiintymyksistä vapautumista ja niiden sijasta kiintymistä Kṛṣṇaan. Elävä olento ei voi olla kiintymätön, sillä johonkin on oltava kiintynyt. Kiintyäkseen Kṛṣṇaan eli astuakseen antaumukselliseen palveluun, ihmisen on päästävä aineellisista kiintymyksistään.

Yleensä ihmiset lähestyvät Kṛṣṇaa aineelliseen maailmaan kiintyneinä. ”Rakas Jumala, anna meille meidän jokapäiväinen leipämme”, he rukoilevat. Ihmiset ovat kiintyneitä aineelliseen maailmaan ja elääkseen aineellisessa maailmassa he rukoilevat itselleen aineellisia asioita, jotta he voivat pitää yllä sosiaalista statustaan. Tätä kutsutaan aineelliseksi kiintymykseksi. Tietyssä mielessä on hyvä, että ihmiset lähestyvät Jumalaa varmistaakseen itselleen aineellisen asemansa, mutta se ei ole toivottavaa. Aineellisista kiintymyksistä tulisi päästä eroon eikä palvoa Jumalaa oman rikkauden lisäämiseksi aineellisessa maailmassa. Bhakti-yogan vuoksi meidän pitäisi olla kiintymättömiä.

Kärsimys johtuu kiintymyksestä. Olemme aineellisesti kiintyneitä ja toivomme aineellisia asioita, minkä vuoksi Kṛṣṇa antaa meille mahdollisuuden nauttia haluamistamme aineellisista mukavuuksista. Tietenkin meidän on ensin ansaittava ne. Ensin on ansaittava, sitten voidaan toivoa. Jos minä haluaisin olla vaikka kuningas, minulla on oltava varastossa hurskaita tekoja, jotta minusta voisi tulla kuningas.

Kṛṣṇa voi antaa meille mitä vain haluamme, jopa muktin eli vapautuksen, mutta bhakti on jotain aivan erityistä. Jos Kṛṣṇa antaa jollekulle bhaktin, Hän on ylivoimaisuudestaan huolimatta tuon henkilön omaisuutta ja tämän käytettävissä. Rādhārāṇī joka symboloi ylhäisintä bhaktia, on niin voimallinen, että Hän omistaa Kṛṣṇan. Vaiṣṇavat turvautuvatkin Rādhārāṇīn lootusjalkoihin, sillä Rādhārāṇī suosittelee Kṛṣṇalle palvojaa: ”Kṛṣṇa, tässä on sinulle oivallinen palvelija”, ja Kṛṣṇa hyväksyy hänet.

Herran palvojaksi tuleminen vaatii täydellistä puhdistumista aineellisista kiintymyksistä. Tätä ominaisuutta kutsutaan vairāgyaksi. Sārvabhauma Bhaṭṭācārya kirjoitti sata ylistyssäettä Śrī Caitanya Mahāprābhusta tultuaan Hänen oppilaakseen. Kaksi noista säkeistä mainitaan Caitanya-caritāmṛtassa. Toinen niistä kuuluu näin:

”Turvaudun Śrī Kṛṣaan, Jumaluuden Ylimpään Persoonallisuuteen, joka on laskeutunut Śrī Caitanya Mahāprābhuna opettamaan todellista tietoa, antaumuksellista palvelemistaan ja kiintymättömyyttä kaikkeen sellaiseen mikä ei edistä tietoisuutta Kṛṣṇasta. Hän on laskeutunut maailmaan, koska Hän on ylimaallisen armon valtameri. Hänen lootusjaloilleen minä antaudun.” (Cc.Madhya 6.254) Sārvabhauma Bhaṭṭācārya osoitti rukouksensa Jumaluuden Ylimmälle Persoonallisuudelle, joka oli ilmestynyt Caitanya Mahāprabhuna opettamaan ihmisille kuinka tietoa kehitetään, kuinka tulla kiintymättömäksi ja kuinka tulla Kṛṣṇan puhtaaksi palvojaksi.

Caitanya Mahāprābhulla oli 25-vuotiaana ihastuttava, kaunis vaimo ja rakastava, antaumuksellinen äiti. Silti Hän luopui kaikesta ja ryhtyi sannyāsīksi eli astui kieltäymyksen elämänvaiheeseen. Kun Caitanya Mahāprābhu oli gṛhastha eli perheellinen, Hän oli siinä määrin kunnioitettu, että sai yhdellä sormenliikkeellään tuhannet ihmiset liittymään mukaan vastarintaan Nadiassa. Kotikaupungissaan Nadiassa Hänen asemansa oli erittäin kunnioitettu ja Hän oli hyvin komea. Kuitenkin Hän luopui uskollisesta, kauniista vaimostaan, rakastavasta äidistään, omasta asemastaan ja kaikesta muusta. Tätä kutsutaan vairāgyaksi eli kieltäymykseksi.

Jos tyhjätasku sanoo luopuneensa kaikesta, hänen kieltäymyksellään on tuskin arvoa. Mutta jos joku sellainen osoittaa kieltäymystä, jolla on jotakin mistä luopua, hänen kieltäymyksensä on merkittävää. Caitanya Mahāprābhun kieltäymys on ainutlaatuista. Kukaan muu ei olisi pystynyt jättämään tuollaista onnellista kotia, tuollaista kunniaa ja tuollaista äidin ja vaimon osoittamaa rakkautta sekä ystäviä ja oppilaita. Advaita Prabhukin, joka oli Caitanyan isän ikätoveri, osoitti kunnioitustaan Caitanya Mahāprabhulle. Kuitenkin Śrī Caitanya Mahāprabhu luopui kaikesta. Mutta miksi? Opettaakseen meitä (āpani ācari ’prabhu jīvera śikhāya). Hän opetti henkilökohtaisesti koko maailmaa kuinka saavutetaan kiintymättömyys ja Kṛṣṇan palvojan asema. Siksi Śrīla Rūpa Gosvāmī osoitti maassa maaten kunnioitustaan Prayāgassa Caitanya Mahāprabhulle jätettyään virkansa hallituksen ministerinä. Hän rukoili:

”Olet suurenmoinen, sillä jaat ihmisille rakkautta Kṛṣṇaan.”

Rakkautta Kṛṣṇaan ei ole helppoa saavuttaa, koska tuolla rakkaudella Kṛṣṇa voidaan ostaa. Caitanya Mahāprabhu antoi kuitenkin jokaiselle rakkauden Kṛṣṇaan, jopa juopoille Jagāille ja Mādhāille. Narottama dāsa Ṭhākura sanoo laulussaan:

”Caitanya Mahāprabhu on suurenmoinen ja vapauttaa kaikenlaiset syntiset ihmiset antaessaan heille mahdollisuuden laulaa Hare Kṛṣṇa -mantraa. Jagāi ja Mādhāi ovat tästä todisteena.” Tuolloin oli vain kaksi Jagāita ja Mādhāita. Nykyään Caitanya Mahāprabhun armo ja opetukset vapauttavat lukuisat Jagāit ja Mādhāit. Jos Caitanya Mahāprabhu on ilahtunut, Hän voi antaa rakkauden Kṛṣṇaan eli kṛṣṇa-preman kelle tahansa riippumatta kyseisen henkilön kelvollisuudesta. Jos joku haluaa olla jalomielinen, hän voi valita sen kohteeksi kenet tahansa.

Kṛṣṇan ymmärtäminen ilman Caitanya Mahāprabhun armoa on hyvin, hyvin vaikeaa. Manuṣyāṇāṁ sahasreṣu kaścid yatati siddhaye (Bhagavad-gītā 7.3). Miljoonista ihmisistä ehkä vain yksi pyrkii täydellistämään elämänsä henkisesti. Ihmiset vain ahertavat kuin eläimet tietämättä kuinka onnistua ihmiselämässään. Ihmiselämä on onnistunut, jos ymmärretään Kṛṣṇa, muussa tapauksessa jäädään eläimen veroiseksi. Ne jotka eivät ole tietoisia Kṛṣṇasta, eivät ole eläimiä parempia. ”Laulakaa Hare Kṛṣṇa -mahā-mantraa ja saavutatte vapautuksen”, sanoo Caitanya Mahāprabhu myönnytyksessään meidän aikakautemme langenneilla. Tämä on Caitanya Mahāprabhun erityinen myönnytys. Kīrtanād eva kṛṣṇasya mukta-saṅgaḥ paraṁ vrajet (Śrīmad-Bhāgavatam 12.3.51).

Kuntī ei ollut tavanomainen bhakta. Hän oli eräs Kṛṣṇan sukulaisista ja Kṛṣṇa oli tullut osoittamaan hänelle kunnioitustaan. Kuitenkin Kuntī sanoi: ”Kṛṣṇa, olen kiintynyt kahteen perheeseen, isäni perheeseen ja aviomieheni perheeseen. Autathan minua tulemaan kiintymättömäksi kumpaankin.” Näin hän osoittaa, että ihmisen on oltava kiintymätön yhteisöönsä, ystävyyteen ja rakkauteen, mitkä vain kahlehtivat meidät.

Ihmisen ei ole mahdollista tulla tietoiseksi Kṛṣṇasta, jos hän ajattelee, että hän on jonkin perheen jäsen, tai että hän kuuluu johonkin kansakuntaan, johonkin uskontoon, johonkin ihmisrotuun tai muuta vastaavaa. Ihminen on kiintynyt omaa aineellista ruumistaan koskeviin määritelmiin, silloin kun hän kuvittelee olevansa amerikkalainen, intialainen, afrikkalainen, tai jonkin perheen jäsen, isä, äiti, aviomies tai vaimo. Minä olen henkinen sielu ja nämä määritelmät ja kiintymykset liittyvät aineelliseen ruumiiseeni, mikä minä en suinkaan ole. Siinä on ymmärryksen ydin. Jos en ole tämä ruumis, kenen isä tai äiti olisin? Ylin isä ja äiti on Kṛṣṇa. Me vain esitämme isän, äidin, sisaren tai veljen rooleja, aivan kuin näytelmässä. Māyā, aineellinen luonto, saa meidät tanssimaan ja sanoo meille, että me olemme tämän perheen jäseniä ja kuulumme tähän kansaan. Niinpä me sitten tanssimme kuin apinat.

Bhagavad-gītāssa (3.27) sanotaan:

Tässä säkeessä osoitetaan, että koska elävä olento on ollut yhteydessä joihinkin tiettyihin luonnonlaatuihin, luonto on saanut hänet toimimaan niiden mukaan ja elävä olento ajattelee olevansa sitä tai tätä. Tämä Bhagavad-gītāssa annettu tieto on perustavanlaatuinen ja auttaa vapauteen.

Tärkeintä sivistystä on sellainen mikä auttaa ihmistä eroon aineellisesta elämänkäsityksestä, mutta valitettavasti tiedemiehet, filosofit, poliitikot ja muut niin kutsutut johtajat ohjaavat ihmiset harhaan, niin että nämä kiintyvät yhä enemmän ruumiiseen. Ihmiselämä tarjoaa mahdollisuuden Kṛṣṇa-tietoisuuteen, mutta nämä lurjukset estävät tuon mahdollisuuden houkuttelemalla ihmisiä uskomaan aineelliseen elämänkäsitykseen. Siksi heitä voidaan pitää ihmiskunnan suurimpina vihollisina.

Elävä olento saa ihmiskehon kierrettyään 8 400 000 elämänlajissa, vesieläimistä kasveihin, sitten puihin, hyönteisiin, lintuihin, villieläimiin ja niin edelleen. Nyt ihmiset eivät tiedä mikä on seuraava askel evoluutiossa, mutta se esitetään Bhagavad- gītāssa (9.25). Yānti deva-vratā devān. Seuraava askel evoluutiossa on, että elävä olento voi niin halutessaan kohota ylemmille planeetoille. Ihmiset näkevät joka yö tähtiä ja planeettoja, mutta eivät kuitenkaan tiedä mitä nuo ylemmät planeettajärjestelmät ovat. Veda-kirjallisuudesta saadaan tietää, että ylemmillä planeettajärjestelmillä on tarjolla aineellisia mukavuuksia, jotka ovat paljon omaa planeettaamme parempia. Voimme elää maapallolla juuri ja juuri sata vuotta, mutta ylemmillä planeettajärjestelmillä elämä kestää pidempään kuin pystymme laskemaan. Bhagavad-gītāssa (8.17) mainitaan ylimmällä planeetalla elävän Brahmān ikä: sahasra-yuga-paryantam ahar yad brahmaṇo viduḥ. Emme pysty matemaattisilla luvuillamme laskemaan edes Brahmān kahdentoista tunnin pituutta. Kuitenkin hänenkin on kuoltava. Vaikka elinikä olisi kuinka pitkä, aineellisessa maailmassa kukaan ei elä ikuisesti. Jos elävä olento valmistautuu oikein, hän voi kohota ylemmille planeetoille tai Pitṛlokalle. Siellä hän voi tavata esi-isänsä, jos he ovat kelvollistuneet sinne pääsemään. Jos elävä olento haluaa, hän voi myös jäädä maapallolle. Tai, yānti mad-yājino ’pi mām, jos hänestä tulee Kṛṣṇan palvoja, hän voi mennä Kṛṣṇan luokse.

Elävä olento voi mennä helvettiin, taivaaseen tai takaisin kotiin, takaisin Jumaluuteen, kuten haluaa. Älykkään ihmisen pitäisi ajatella, että jos hänen on valmistauduttava seuraavaan elämään, miksi hän ei valmistautuisi palaamaan takaisin kotiin, takaisin Jumaluuteen. Nykyinen ruumis tulee kohtaamaan loppunsa ja sitten on hyväksyttävä seuraava. Bhagavad-gītāssa (14.18) sanotaan millainen elävän olennon seuraava ruumis tulee olemaan: Ūrdhvaṁ gacchanti sattva-sthāḥ. Syntisen elämän neljää muotoa kaihtavat hyvyyden laadun vallassa olevat menevät seuraavassa elämässään ylemmille planeettajärjestelmille. Jos ihmisestä ei aivan tulisikaan puhdasta Herran palvojaa, hän pysyy hyvyyden tasolla ja saa kyseisen mahdollisuuden, jos hän välttää syntistä elämää. Ihmiselämä on tähän tarkoitettu. Jos haaskaamme elämämme kuin kissat ja koirat syömiseen, nukkumiseen, sukupuolielämään ja puolustautumiseen, menetämme tuon mahdollisuuden.

Lurjukset eivät tiedä tätä. Eivätkä he usko seuraavaan elämään. Venäläinen professori Kotovsky sanoi minulle: ”Svāmījī, kun tätä ruumista ei enää ole, kaikki on lopussa.” Hän on suuri professori, mutta sanoo näin. Tuollaiset miehet voivat esiintyä tiedemiehinä ja filosofeina, mutta heillä ei tosiasiassa ole tietoa ja he vain johtavat muita harhaan. Tällainen aiheuttaa meille suurta murhetta ja siksi olen pyytänyt Kṛṣṇa- tietoisuus -liikkeen jäseniä kyseenalaistamaan ja päihittämään tuollaiset lurjukset, jotka johtavat koko ihmiskuntaa harhaan. Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeen jäseniä ei tulisi pitää sentimentalisteina. Päinvastoin, bhaktat ovat suurimpia filosofeja ja tiedemiehiä.

Kṛṣṇalla on kaksi tehtävää: paritrāṇāya sādhūnāṁ vināśāya ca duṣkrītaṁ – suojella sādhuja, bhaktoja, ja tappaa demonit. Kṛṣṇa suojeli Pāṇḍavia ja Vṛṣṇejä, koska nämä olivat bhaktoja ja tappoi demonit, kuten Kaṁsan, Aghāsuran ja Bakāsuran. Näistä kahdesta demonien tappaminen oli tärkeämpi tehtävä. Jos tutkimme paljonko Hän käytti aikaa demonien tappamiseen ja paljonko suojelemiseen, näemme että Hän käytti enemmän aikaa tappamiseen. Myös Kṛṣṇa-tietoisten tulisi tappaa, mutta ei aseilla vaan logiikalla, järjen käytöllä ja koulutuksella. Jos joku on demoni, voimme käyttää logiikkaa ja vastaväitteitä tuhoamaan hänen demoniset ominaisuutensa ja tehdä hänestä bhaktan, pyhimysmäisen ihmisen. Ihmiset ovat tällä aikakaudellamme, Kali-yugana, vähäosaisia ja fyysinen tappaminen olisi heille liikaa. Heidät on surmattava argumentein, järjen avulla ja henkistieteellisellä ymmärryksellä.

Kuntī puhuttelee Kṛṣṇaa sanalla viśveśa, maailmankaikkeuden valtias (viśva tarkoittaa ”maailmankaikkeutta” ja iśa tarkoittaa ”valtiasta” tai ”herraa”). Maailmankaikkeudessa kaikki asiat hoituvat oikein, aurinko nousee ajallaan, vuodenajat vaihtuvat ja niiden aikana kasvavat ja kehittyvät hedelmät ja kukat. Epäjärjestystä ei ole. Miten kaikki tämä voisi sujua niin kitkattomasti, jos kukaan ei kontrolloi? Mikä tahansa hyvin sujuva järjestelmä vaatii jonkun johtajan asioita valvomaan ja hoitamaan. Maailmankaikkeus ei ole tässä suhteessa poikkeus, sen taustalla on hyvä johtaja. Kuka hän on? Tuo kontrolloija on Kṛṣṇa, kuten Bhagavad-gītāssa todetaan (mayādhyakṣeṇa prakṛtiḥ sūyate sa-carācaram). Niinpä Kuntī puhuttelee Häntä sanalla viśveśa, maailmankaikkeuden hallitsija. Ihmisiä kiinnostavat vain kuvat, joissa Kṛṣṇa syleilee Rādhārāṇīa ja joissa Rādhān ja Kṛṣṇan välinen kanssakäyminen kuvataan samanlaisena kuin maailmallisten nuorten poikien ja tyttöjen. Tuollaiset säädyttömät kuvat eivät ole suotavia. Kṛṣṇa on ylin hallitsija. Parempi olisi levittää kuvia Kṛṣṇasta koko maailmankaikkeuden hallitsijana, eikä tuollaisia halpoja kuvia.

Ellei elinvoima ole läsnä kehossa, keho ei voi liikkua ja toimia. Kosmisessa ilmentymässä, maailmankaikkeudessa, Kṛṣṇa on läsnä sen elinvoimana – Kṣīrodakaśāyī Viṣṇuna eli Paramātmāna. Siksi Kuntī puhuttele Kṛṣṇaa viśvātmaksi, maailmankaikkeuden sieluksi. Lurjukset eivät tiedä kuinka maailma liikkuu ja kuinka maailmankaikkeus toimii. Sen vuoksi heidän olisi opittava nämä asiat Śrīmad-Bhāgavatamista.

Kuntīdevī käyttää Kṛṣṇasta myös nimeä viśva-mūrti, maailmankaikkeuden hahmon henkilöitymä. Kun Arjuna halusi nähdä Kṛṣṇan maailmankaikkeudellisen hahmon, Hän näytti sen heti. Se on yksi Kṛṣṇan mahdeista (vibhūti). Herran alkuperäinen hahmo on kuitenkin kaksikätinen, huiluasoittava Kṛṣṇa. Koska Arjuna oli bhakta ja halusi nähdä maailmankaikkeudellisen hahmon, Kṛṣṇa näytti sen hänelle, mutta se ei ole Hänen varsinainen hahmonsa. Ihminen voi pukeutua kuin kuningas, mutta hänen oikea minänsä on näkyvissä kotioloissa. Vastaavasti Kṛṣṇan oikea minä näkyy kotona Vṛndāvanassa ja kaikki muut muodot ovat Hänen täysvaltaisia laajentumiaan. Brahma- saṁhitāssa sanotaan: advaitam acyutam anādīm ananta-rūpam. Hän voi laajentautua miljooniksi ja taas miljooniksi muodoiksi (ananta-rūpam), mutta Hän on yksi (advaita) ja Hän on erehtymätön (acyuta). Hänen todellinen muotonsa on kuitenkin dvi-bhuja muralī-dhara – kaksikätinen, huiluasoittava hahmo. Kuntī sanoo: ”Olet maailmankaikkeudellinen hahmo, mutta edessäni oleva hahmosi, on Sinun todellinen muotosi.”

Kuntīdevī rukoilee: ”Katkaise kiintymykseni sukulaisiin.” Me ajattelemme joidenkin asioiden kuuluvan itsellemme, mutta se on moha eli harhaa (janasya moho ’yam ahaṁ mameti). Mistä harha tulee? Se alkaa luonnollisesta viehtymyksestä miehen ja naisen välillä. Mies etsii naista, nainen etsii miestä. Tämä pätee paitsi ihmisiin, myös lintuihin, villieläimiin ja niin edelleen. Se on alku aineelliselle kiintymykselle. Kun mies löytää itselleen naisen ja heistä tulee kumppanit, tuo kiintymys vahvistuu entisestään (tayor mitho hṛdaya granthim āhuḥ). Kiintymyksen lisääntyessä mies ja nainen etsivät itselleen yhteisen kodin ja sitten miehen on tietenkin ansaittava rahaa. Kun he ovat saaneet tämän järjestykseen, heidän on saatava lapsia. Ystävät ihailevat ja sanovat, että heillä on niin kaunis asunto ja ihanat lapset. Näin kiintymys kasvaa kasvamistaan.

Henkisen elämän koulutus alkaa brahmacaryasta, mikä tarkoittaa vapautta seksuaalisesta kiintymyksestä. Jos mahdollista, miehen olisi kokonaan vältettävä kaikkea tuota turhuutta. Jos ei, hän voi mennä naimisiin ja vetäytyä jonkin ajan kuluttua perhe-elämästä vānaprasthaksi. Silloin mies voi ajatella, että kun hän on näinkin kauan nauttinut kiintymyksestä, hän voi jättää kotinsa. Hän voi silloin matkustella pyhiinvaelluspaikoille päästäkseen kiintymyksistään ja vaimo voi seurata hänen apulaisenaan. Parin kolmen kuukauden kuluttua hän voi palata kotiin katsomaan, että hänen lapsensa voivat hyvin ja sitten hän voi jälleen matkustaa pois. Kiintymättömyys alkaa tästä. Kun kiintymättömyys on saavutettu, mies voi sanoa vaimolleen, että tämä voi palata lasten luokse ja mies itse ryhtyy sannyāsaksi eli aloittaa kieltäymyksen elämänvaiheen. Se on lopullista irrottautumista. Koko veda-yhteiskunta perustuu kiintymättömyyden saavuttamiseen ja siksi Kuntī rukoilee: ”Autathan minua irrottautumaan kiintymyksestä perheeseen.” Tällaiset ovat Kuntīn antamat ohjeet.