Skip to main content

25

25

Unalloyed Devotion

Aito antaumus

tvayi me ’nanya-viṣayā
matir madhu-pate ’sakṛt
ratim udvahatād addhā
gaṅgevaugham udanvati
tvayi me ’nanya-viṣayā
matir madhu-pate ’sakṛt
ratim udvahatād addhā
gaṅgevaugham udanvati

O Lord of Madhu, as the Ganges forever flows to the sea without hindrance, let my attraction be constantly drawn unto You, without being diverted to anyone else.

Oi Madhun Herra, kuten Ganges ikuisesti ja vapaasti virtaa mereen, anna rakkauteni kohdistua pelkästään Sinuun.

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.42

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.42

Perfection of pure devotional service is attained when all attention is diverted toward the transcendental loving service of the Lord. To cut off the tie of all other affections does not mean complete negation of the finer elements, like affection for someone else. This is not possible. A living being, whoever he may be, must have this feeling of affection for others because this is a symptom of life. The symptoms of life, such as desire, anger, hankerings, and feelings of attraction, cannot be annihilated. Only the objective has to be changed. Desire cannot be negated, but in devotional service the desire is changed only for the service of the Lord in place of desire for sense gratification. The so-called affection for family, society, country, etc., consists of different phases of sense gratification. When this desire is changed for the satisfaction of the Lord, it is called devotional service.

Puhdas antaumuksellinen palvelu on täydellistynyt, kun huomiomme kiinnittyy kokonaan vain Herran yliaistilliseen, rakastavaan palveluun. Kaikkien muiden tunnesiteiden katkaiseminen ei merkitse sitä, että ihminen kieltäisi hienommat tunteensa, kuten kiintymyksen toisiin ihmisiin. Sellainen olisikin mahdotonta. Elävän olennon on oltava kiintynyt toisiin, sillä se on merkki elämästä. Elämän tuntomerkkejä eli toiveita, vihaa, kaipausta ja kiintymystä ei voida tukahduttaa. Vain niiden kohdetta on muutettava. Toivomista ei voida tehdä mahdottomaksi, mutta antaumuksellisessa palvelussa toiveet suunnataan omien aistien tyydyttämisestä Herran palveluun. Niin kutsuttu rakkaus perhettä, yhteisöä, isänmaata ynnä muuta kohtaan koostuu eriasteisista aistinautinnoista. Kun tämä toive muutetaan Herran ilahduttamiseksi, sitä kutsutaan antaumukselliseksi palvelemiseksi.

In the Bhagavad-gītā we can see that Arjuna desired not to fight with his brothers and relations just to satisfy his own personal desires. But when he heard the message of the Lord, Śrīmad Bhagavad-gītā, he changed his decision and served the Lord. And for his doing so, he became a famous devotee of the Lord, for it is declared in all the scriptures that Arjuna attained spiritual perfection by devotional service to the Lord in friendship. The fighting was there, the friendship was there, Arjuna was there, and Kṛṣṇa was there, but Arjuna became a different person by devotional service. Therefore, the prayers of Kuntī also indicate the same categorical changes in activities. Śrīmatī Kuntī wanted to serve the Lord without diversion, and that was her prayer. This unalloyed devotion is the ultimate goal of life. Our attention is usually diverted to the service of something which is nongodly or not in the program of the Lord. When the program is changed into the service of the Lord, that is to say when the senses are purified in relation with the service of the Lord, it is called pure, unalloyed devotional service. Śrīmatī Kuntīdevī wanted that perfection and prayed for it from the Lord.

Bhagavad-gītāssa kerrotaan, kuinka Arjuna ei halunnut taistella veljiään ja sukulaisiaan vastaan täyttääkseen omat toiveet. Kun hän oli saanut kuulla Śrīmad Bhagavad-gītān, Herran opetukset, hän muutti päätöstään ja ryhtyi palvelemaan Herraa. Se teki hänestä kuuluisan Herran palvoja. Kaikissa kirjoituksissa kerrotaan, että Arjuna saavutti henkisen täydellistymän palvelemalla Kṛṣṇaa antaumuksellisesti ystävänä. Taistelun aikana Arjuna oli läsnä ja Herra Kṛṣṇa oli läsnä, ja heidän välillään vallitsi ystävyys, mutta taistelun aikana Arjuna muuttui toiseksi henkilöksi palvelemalla antaumuksellisesti. Myös kuningatar Kuntīn rukoukset viittaavat tuollaiseen toimintatavan muutokseen. Śrīmatī Kuntī rukoili, että hän saisi palvella yksinomaan Herraa. Tällainen puhdas antaumus on korkein elämän päämäärä. Yleensä me palvelemme kaikenlaisia jumalattomia tai Jumalan suunnitelmista erillisiä päämääriä. Kun suunnitelmamme vaihtuu Jumalan palvelemiseksi eli kun aistimme puhdistuvat Jumalan palvelemisen voimasta, kyseessä on puhdas, aito antaumuksellinen palvelu. Śrīmatī Kuntīdevī halusi saavuttaa tämän täydellistymän ja rukoili sitä Herralta.

Her affection for the Pāṇḍavas and the Vṛṣṇis is not out of the range of devotional service, because the service of the Lord and the service of the devotees are identical. Sometimes service to the devotee is more valuable than service to the Lord. But here the affection of Kuntīdevī for the Pāṇḍavas and the Vṛṣṇis was due to family relation. This tie of affection in terms of material relation is the relation of māyā, because the relations of the body or the mind are due to the influence of the external energy. Relations of the soul, established in relation with the Supreme Soul, are factual relations. When Kuntīdevī wanted to cut off the family relation, she meant to cut off the relation of the skin. The skin relation is the cause of material bondage, but the relation of the soul is the cause of freedom. This relation of the soul to the soul can be established by the via medium of the relation with the Supersoul. Seeing in the darkness is not seeing. But seeing by the light of the sun means seeing the sun and everything else which was unseen in the darkness. That is the way of devotional service.

Kuntīn kiintymys Pāṇḍavia ja Vṛṣṇejä kohtaan sisältyi myös antaumuksellisen palvelun piiriin, sillä Herran ja Hänen palvojiensa palveleminen on samalla tasolla. Joskus Kṛṣṇan palvojan palveleminen on jopa arvokkaampaa kuin Jumalan palveleminen. Mutta tässä tapauksessa Kuntīn kiintymys Pānḍaviin ja Vṛṣṇeihin johtui sukulaisuudesta. Aineelliseen sukulaisuuteen perustuva kiintymys on māyān vaikutusta, sillä kehoon ja mieleen perustuvat suhteet ovat syntyisin ulkoisen energian vaikutuksesta. Vain sielujen väliset suhteet, joiden keskipisteenä on suhteemme Korkeimpaan Sieluun, ovat todellisia. Kun Kuntīdevī halusi katkaista perhesiteensä, hän tarkoitti sukulaisuuteen liittyviä suhteita. Sukulaisuuteen liittyvät perhesiteet aiheuttavat aineellisen vankeutemme, kun taas sielulliset siteet tuovat vapauden. Sielujen väliset suhteet solmitaan sen suhteen välityksellä, joka meillä kaikilla on Ylisieluun. Pimeässä näkeminen ei ole näkemistä. Näkeminen auringonvalossa tarkoittaa sekä auringon että kaiken sen näkemistä mikä oli pimeydessä näkymätöntä. Tällä tavalla vaikuttaa myös antaumuksellinen palveleminen.

In the previous verse of Śrīmad-Bhāgavatam Queen Kuntī prayed that the Lord kindly cut off her attraction for her kinsmen, the Pāṇḍava and Vṛṣṇi families. However, giving up one’s attraction for material things is not sufficient. The Māyāvādī philosophers say, brahma satyaṁ jagan mithyā: “This world is false, and Brahman [spirit] is truth.” We admit this, but qualify it. As living entities, we want enjoyment. Enjoyment means variety. It is not possible to enjoy anything without variety. Why has God created so many colors and so many forms? In order to create enjoyment out of variety, for variety is the mother of enjoyment.

Edellisessä Śrīmad-Bhāgavatamin säkeessä kuningatar Kuntī rukoilee, että Herra katkaisisi ystävällisesti hänen kiintymyksensä sukulaisiin, Pāṇḍava- ja Vṛṣṇi-perheisiin. Kiintymättömyys aineellisiin asioihin ei kuitenkaan vielä riitä. Māyāvādī- filosofit sanovat: brahma satyaṁ jagan mithyā. ”Maailma on valhetta ja Brahman, henki, on totuutta.” Sen mekin myönnämme, mutta se on selitettävä tarkemmin. Elävinä olentoina haluamme nautintoa. Nautinto tarkoittaa vaihtelua. Mistään ei voi nauttia ilman vaihtelua. Miksi Jumala on luonut niin paljon eri värejä ja muotoja? Luodakseen vaihtelua ja siten nautintoa, sillä juuri vaihtelu on nautinnon äiti.

Māyāvādī philosophers, impersonalists, want to negate this variety, but what is the result? Because they do not engage in devotional service, they simply undertake the hard labor of austerities and penances without achieving any permanent result. This is explained by a prayer in Śrīmad-Bhāgavatam (10.2.32):

Māyāvādī-filosofit eli persoonattomuuden kannattajat kieltävät tämän vaihtelun. Mutta millä tuloksella? Koska he eivät palvele antaumuksellisesti, he näkevät vain valtavasti vaivaa askeesin ja itsekurin harjoittamisessa saamatta pysyviä tuloksia. Tämä selitetään Śrīmad-Bhāgavatamin (10.2.32) rukouksessa:

ye ’nye ’ravindākṣa vimukta-māninas
tvayy asta-bhāvād aviśuddha-buddhayaḥ
āruhya kṛcchreṇa paraṁ padaṁ tataḥ
patanty adho ’nādṛta-yuṣmad-aṅghrayaḥ
ye ’nye ’ravindākṣa vimukta-māninas
tvayy asta-bhāvād aviśuddha-buddhayaḥ
āruhya kṛcchreṇa paraṁ padaṁ tataḥ
patanty adho ’nādṛta-yuṣmad-aṅghrayaḥ

“O lotus-eyed Lord, those who think they are liberated in this life but do not render devotional service to You must be of impure intelligence. Although they accept severe austerities and penances and rise to the spiritual position, to impersonal Brahman realization, they fall down again because they neglect to worship Your lotus feet.”

”Oi lootussilmäinen Valtias, niillä jotka kuvittelevat olevansa vapautettuja tässä elämässään, mutta eivät palvele Sinua antaumuksellisesti, on oltava epäpuhdas älykkyys. Vaikka he suostuvat ankaraan askeesiin ja itsekuriin ja kohoavat henkiseen asemaan, persoonattoman Brahmanin oivallukseen, he lankeavat asemastaan, sillä he jättävät huomiotta Sinun lootusjalkojesi palvonnan”

The human form of life is meant for reestablishing our relationship with God and acting according to that relationship. Even in ordinary dealings, one businessman who intends to do business with another must first establish some relationship with him, and then transactions can take place. Similarly, a husband and wife establish a relationship by marriage, and then they live together. In a similar way, human life is meant for reestablishing our relationship with God. The material world means forgetfulness of this relationship. There is no Kṛṣṇa consciousness in this material world, for as soon as there is Kṛṣṇa consciousness, as soon as there is action on the basis of Kṛṣṇa, it is no longer the material world but the spiritual world.

Ihmiselämä on tarkoitettu Jumalsuhteemme jälleenrakentamiseen ja tuon suhteen mukaiseen toimintaan. Tavallisessa elämässäkin liikemiehen on ensin luotava kontakti liikekumppaniinsa, ennenkuin he astuvat liikesuhteeseen. Samoin mies ja vaimo luovat toisiinsa suhteen avioliitossa ja elävät keskenään. Vastaavasti ihmiselämä on tarkoitettu suhteen uudelleenluomiseen Jumalan kanssa. Aineellinen maailma merkitsee tuon suhteen unohtumista. Aineellisessa maailmassa ei ole tietoisuutta Kṛṣṇasta, sillä heti kun on olemassa Kṛṣṇa-tietoisuus, aineellista maailmaa ei enää ole vaan on vain henkinen maailma.

As a woman, Kuntīdevī had a relationship with two families. That was her attachment. Therefore she prayed to Kṛṣṇa to cut off these relationships and free her. But after becoming free, what should she do? That is the question. One may be employed in some business and, feeling inconvenience, resign. That resignation may be all right, but if by resigning one becomes unemployed and has no engagement, then what is the value of resigning?

Naisena Kuntīdevīllä oli kaksi perhettä. Se oli hänen kiintymyksensä. Siksi hän rukoili Kṛṣṇaa katkaisemaan nuo suhteet ja vapauttamaan hänet. Mitä hän vapauduttuaan sitten olisi tehnyt? Se on kysymys. Ihminen voi olla jossain työsuhteessa ja luopua siitä viihtymättömyyden takia. Tuollainen työsuhteen lopettaminen voi olla oikein, mutta jos sen jälkeen jäädään työttömäksi, mitä hyötyä oli luopua työpaikasta?

Those who are frustrated and confused want to negate this material world. They know what they don’t want, but they do not know what they do want. People are always saying, “I don’t want this.” But what do they want? That they do not know.

Pettyneet ja hämillään olevat haluavat kieltää aineellisen maailman. He tietävät mitä he eivät halua, mutta he eivät tiedä mitä he haluavat. Ihmiset sanovat aina, että minä en halua tätä. Mutta tietävätkö he mitä he haluavat? He eivät tiedä.

What one should actually want is explained by Kuntīdevī. She says, “Let my family relationships cease, but let my relationship with You be confirmed.” In other words, she does not want to be attracted to anything but Kṛṣṇa. This is perfection, and this is actually wanted.

Kuntīdevī selittää mitä meidän tulisi haluta. ”Perhesuhteiden tulisi jäädä taka-alalle, mutta suhteeni Sinuun tulisi vahvistua”, hän sanoo. Toisin sanoen hän ei halua olla viehättynyt mihinkään muuhun kuin Kṛṣṇaan. Se on täydellistymä ja se mitä toivotaan.

The word ananya-viṣayā means ananya-bhakti, undeviating devotional service. We must simply be attached to Kṛṣṇa twenty-four hours a day without deviation. In this way our renunciation can be perfect. If we think we can be attached to Kṛṣṇa and material things at the same time, we are mistaken. We cannot ignite a fire and at the same time pour water on it. If we do, the fire will not act.

Anaya-viṣayā tarkoittaa ananya-bhaktia eli uskollista antaumuksellista palvelua. Meidän tulee olla vain vakaasti kiintyneitä Kṛṣṇaan jatkuvasti kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa. Tuolloin kieltäymyksemme voi täydellistyä. Jos luulemme voivamme olla kiintyneitä Kṛṣṇaan ja aineellisiin asioihin samalla kertaa, olemme väärässä. Emme voi sytyttää tulta ja samalla kaataa siihen vettä. Jos teemme niin, tuli sammuu.

The Māyāvādī sannyāsīs renounce this world (brahma satyaṁ jagan mithyā). It is very good to preach renunciation of the world, but side by side we must have attraction for something, otherwise our renunciation will not remain. We see many Māyāvādī sannyāsīs who say brahma satyaṁ jagan mithyā, but after they take sannyāsa they return to the material world to open hospitals and do philanthropic work. Why? If they have left this world, considering it mithyā, false, why do they return to take up politics, philanthropy, and sociology? Actually this is bound to happen, for we are living entities and are active. If out of frustration we try to become inactive, we shall fail in our attempt. We must engage in activities.

Māyāvādī-sannyāsīt kieltävät maailman (brahma satyaṁ jagan mithyā). On hyvä saarnata kieltäymystä maailmasta, mutta samalla on oltava myös viehtymystä johonkin, muuten kieltäymys ei ole pysyvää. Monet māyāvādī-sannyāsīt sanovat: Brahma satyaṁ jagan mithyā. Mutta kun he ovat hyväksyneet sannyāsan, he palaavat aineellisen maailman pariin avaamaan sairaaloita ja tekemään hyväntekeväisyystyötä. Miksi? Jos he ovat jättäneet maailman pitäen sitä valheellisena eli mithyā, miksi he palaavat jälleen politiikan, filantropian ja sosiologian pariin? Niin on itse asiassa pakko käydäkin, sillä me olemme elävinä olentoina aktiivisia. Jos pettymys ajaa meidät toimimattomuuteen, tulemme epäonnistumaan. Meidän on pakko olla aktiivisia.

The supreme activity, the Brahman (spiritual) activity, is devotional service. Unfortunately the Māyāvādīs do not know this. They think that the spiritual world is void. However, the spiritual world is exactly like the material world in that it has varieties. In the spiritual world there are also houses, trees, roads, chariots – everything is there, but without the material inebrieties. As described in Brahma-saṁhitā (5.29):

Ylintä toimintaa, toimintaa Brahmanissa, on antaumuksellinen palvelu. Valitettavasti māyāvādīt eivät tiedä siitä mitään. He luulevat henkistä maailmaa tyhjäksi. Henkinen maailma on kuitenkin aivan samanlainen kuin aineellinen maailmakin siinä mielessä, että siellä on monimuotoisuutta. Henkisessä maailmassa on taloja, puita, teitä, kulkuneuvoja – kaikkea on, mutta ilman aineellista epäpuhtautta. Kuten Brahma-saṁhitāssa (5.29) kuvaillaan:

cintāmaṇi-prakara-sadmasu kalpa-vṛkṣa-
lakṣāvṛteṣu surabhīr abhipālayantam
lakṣmī-sahasra-śata-sambhrama-sevyamānaṁ
govindam ādi-puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi
cintāmaṇi-prakara-sadmasu kalpa-vṛkṣa-
lakṣāvṛteṣu surabhīr abhipālayantam
lakṣmī-sahasra-śata-sambhrama-sevyamānaṁ
govindam ādi-puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi

“I worship Govinda, the primeval Lord, the first progenitor, who is tending the cows, yielding all desires, in abodes built with spiritual gems, surrounded by millions of purpose trees, and always served with great reverence and affection by hundreds of thousands of goddesses of fortune, or gopīs.

”Palvon lehmiä paimentavaa Govindaa, iankaikkista Herraa, ensimmäistä esi-isää, kaikkien toiveiden täyttäjää, joka asustaa miljoonien toivepuiden ympäröimillä, henkisistä jalokivistä rakennetuilla asuinsijoilla satojen tuhansien onnenjumalattarien, gopīen, syvästi kunnioittamana ja rakastavasti palvelemana.”

In the spiritual world there are kalpa-vṛkṣa trees, which yield whatever type of fruit we desire. In the material world a mango tree cannot supply grapes, nor can a grapevine supply mangoes. In the spiritual world, however, if we take a mango from a tree and at the same time desire grapes, the tree will supply them. This is called a “desire tree.” These are some of the actualities of the spiritual world.

Henkisessä maailmassa on kalpa-vṛkṣa -puita, jotka antavat toiveiden mukaan mitä tahansa hedelmiä. Aineellisessa maailmassa mangopuu ei voi antaa viinirypäleitä, eikä viiniköynnös anna mangoja. Henkisessä maailmassa voimme ottaa puusta mangon ja samalla viinirypäleitäkin, jos niin toivomme. Tuollaiset puut ovat toivepuita. Henkisessä maailmassa vallitsevat tällaiset olosuhteet.

In this material world we require sunlight and moonlight, but in the spiritual world there is no need of sunlight and moonlight because everything and everyone is effulgent. In kṛṣṇa-līlā, Kṛṣṇa stole butter, and the neighborhood friends of mother Yaśodā complained. Actually they were not complaining, but were just enjoying the bodily features and the fun of Kṛṣṇa. They told mother Yaśodā, “Your son comes to our house and steals butter. We try to conceal it in the dark so that He cannot see it, but somehow He still finds it out. You had better take away all His ornaments because we think that the light of His jewels helps Him find the butterpot.” Mother Yaśodā replied, “Yes, I will take off all His ornaments.” But the neighbors would reply, “No, no. It is useless. Somehow this boy has an effulgence that comes out of Himself. He can find the butter even without the ornaments.” Thus the transcendental body is effulgent.

Aineellisessa maailmassa tarvitaan auringon- ja kuunvaloa, mutta henkisessä maailmassa ei tarvita aurinkoa tai kuuta, sillä siellä kaikki ovat hohtavia. Kṛṣṇa-lilassa Kṛṣṇa varasti voita ja äiti Yaśodān naapurit valittivat siitä. Itse asiassa he eivät valittaneet vaan nauttivat Kṛṣṇan leikeistä ja huvituksista. He sanoivat äiti Yaśodālle, että tämän poika tuli heidän taloihinsa varastamaan voita. ”Me yritämme piilottaa voin pimeään, jotta Hän ei näkisi, mutta jotenkin Hän silti löytää voivarastot. Sinun on parasta riisua Hänen korunsa, sillä luulemme Hänen löytävän voiruukut jalokiviensä hohteessa.” Äiti Yaśodā sanoi ottavansa pois Kṛṣṇalta korut, mutta naapurit sanoivat: ”Ei, ei. Se on turhaa. Jotenkin tuon pojan ympärillä on hohde, joka tulee Hänestä itsestään. Hän löytää kyllä voin ilman korujaankin.” Henkinen keho on siis hohtava.

It is because of the effulgence of Kṛṣṇa’s transcendental body that there is light. Whatever light we see is simply borrowed light from Kṛṣṇa’s effulgence. As stated in the Brahma-saṁhitā (5.40):

Valo on peräisin Kṛṣṇan henkisestä kehosta. Kaikki näkemämme valo tulee Kṛṣṇan hohteesta, kuten Brahma-saṁhitāssa (5.40) sanotaan:

yasya prabhā prabhavato jagad-aṇḍa-koṭi-
koṭiṣv aśeṣa-vasudhādi vibhūti-bhinnam
tad brahma niṣkalam anantam aśeṣa-bhūtaṁ
govindam ādi-puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi
yasya prabhā prabhavato jagad-aṇḍa-koṭi-
koṭiṣv aśeṣa-vasudhādi vibhūti-bhinnam
tad brahma niṣkalam anantam aśeṣa-bhūtaṁ
govindam ādi-puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi

“In the millions and millions of universes there are innumerable planets, and each of them is different from the others by its cosmic constitution. All of these planets are situated within the spiritual effulgence called the brahma-jyotir. This brahma-jyotir is the bodily effulgence of the Supreme Personality of Godhead, whom I worship.”

”Miljoonissa ja taas miljoonissa maailmankaikkeuksissa on lukemattomia planeettoja, joista jokainen on kosmiselta rakenteeltaan erilainen. Kaikki nuo planeetat kelluvat henkisessä valossa, jota kutsutaan brahmajyotiksi. Brahmajyoti on palvomani Jumaluuden Ylimmän Persoonallisuuden kehon hohdetta.”

The bodily effulgence of Kṛṣṇa generates millions of universes. In this solar system the sun produces many planets, and because of sunshine the planets are warm and the seasons change. Because of the sun there are trees, green foliage, fruits, and flowers. Similarly, whatever we see in creation is all due to Kṛṣṇa’s bodily effulgence.

Kṛṣṇan kehon sädehohto luo miljoonia maailmankaikkeuksia. Planeettajärjestelmämme aurinko luo planeettoja, ja auringonvalon ansiosta planeetat ovat lämpimiä ja vuodenajat vaihtelevat. Auringon ansiosta on olemassa puita, vihreitä kasveja, hedelmiä ja kukkia. Samoin kaikki se mitä luomakunnassa on olemassa, on Kṛṣṇan kehon hohteen ansiota.

The Māyāvādīs simply see the effulgence, which is impersonal. They cannot see anything more. We may see an airplane rise in the sky, but after a while it passes out of our sight due to the dazzling sunshine. The airplane is there, but we cannot see it. Similarly, if we simply try to see the effulgent brahma-jyotir, we are unable to see within it. One of the mantras in the Īśopaniṣad therefore petitions the Lord to wind up His effulgence so that He can be seen properly.

Māyāvādīt näkevät ainoastaan persoonattoman sädehohdon, mutta eivät mitään muuta. Me näemme lentokoneen nousevan taivaalle, mutta jonkin ajan kuluttua se katoaa näkyvistämme auringonvaloon. Lentokone on siellä, mutta emme näe sitä enää. Jos yritämme nähdä vain brahmajyotin, emme pysty näkemään sen sisään. Yksi Īśopaniṣadin mantroista on pyyntö Herralle, että Hän vetäisi pois hohteensa, jotta Hänet voitaisiin nähdä.

The Māyāvādī philosophers cannot see the personal activities of Kṛṣṇa nor the planet where Kṛṣṇa is personally active. The Bhāgavatam says, āruhya kṛcchreṇa paraṁ padaṁ tataḥ patanty adho ’nādṛta-yuṣmad-aṅghrayaḥ: because they do not see the lotus feet of Kṛṣṇa, they have to return to this material world, despite all their serious penances and austerities. Thus renunciation in itself will not help us. We may artificially renounce, but again we shall become so-called enjoyers. Such renunciation and enjoyment is like a pendulum that goes this way and that. On one side we become false renunciants, and on the other we become false enjoyers. The remedy, however, is here. If we really want to become detached from this material world, we must increase our attachment for Kṛṣṇa consciousness. Renunciation alone will not help us. Therefore Kuntīdevī prays, tvayi me ’nanya-viṣayā. She prays that her attraction be constantly drawn unto Kṛṣṇa without being diverted to anything else. This is bhakti, pure devotional service, for as mentioned by Rūpa Gosvāmī, devotional service should be unalloyed (anyābhilāṣitā-śūnyaṁ jñāna-karmādy-anāvṛtam).

Māyāvādī-filosofit eivät näe Kṛṣṇan toimintaa eivätkä planeettaa, jolla Kṛṣṇa toimii. Śrīmad-Bhāgavatamissa sanotaan: āruhya kṛcchreṇa paraṁ padaṁ tataḥ patanty adho ’nādṛta- yuṣmad-aṅghrayaḥ. ”Koska he eivät näe Kṛṣṇan lootusjalkoja, heidän on palattava aineelliseen maailmaan ankarasta askeesistaan huolimatta.” Siten kieltäymys itsessään ei auta meitä. Voimme keinotekoisesti olla kieltäymyksellisiä, mutta sen jälkeen alamme taas nauttia. Tuollainen kieltäymys ja nautinto ovat kuin heiluri, joka heiluu edestakaisin. Toisaalta kieltäymyksemme on valheellista ja toisaalta nautintomme on valheellista. Siihen on olemassa lääke. Jos todella haluamme olla kiintymättömiä aineelliseen maailmaan, meidän on lisättävä viehtymystämme Kṛṣṇa-tietoisuuteen. Pelkästään kieltäymys ei auta meitä. Siksi Kuntīdevī rukoilee: tvayi me ’nanya-viṣayā. Hän rukoilee, että hänen viehtymyksensä kohdistuisi jatkuvasti ja vakaasti vain Kṛṣṇaan. Tämä on bhaktia, puhdasta antaumuksellista palvelua, sillä kuten Rūpa Gosvāmī mainitsee, antaumuksellisen palvelun tulee olla puhdasta (anyābhilāṣitā- śunyaṁ jñāna-kārmady-anāvṛtaṁ).

In this material world there are jñānīs and karmīs. The karmīs are fools who unnecessarily work very hard, and the jñānīs are those who, when a little elevated, think, “Why work so hard? So many things are not required. Why accumulate so much money and food and so much false prestige?” The jñānī thinks in this way. The bhakta, however, is beyond the karmī and the jñānī. The karmī has many desires, and the jñānī tries to get rid of all desires, but desirelessness can be possible only when we desire to serve Kṛṣṇa. Otherwise it is not possible to get rid of desires. Jñāna-karmādy-anāvṛtam. As bhaktas, we should have no desires for jñāna and karma. We should be without attachment for material things, but we must have attachment for Kṛṣṇa. In this way our detachment will be fixed.

Aineellisessa maailmassa on sekä jñāneja että karmeja. Karmīt ovat typeryksiä, jotka turhaan ahertavat ja jñānīt ovat niitä, jotka hieman ylevöidyttyään ajattelevat, että miksi heidän pitäisi tehdä ankarasti työtä? ”On paljon turhaa mitä ei tarvita. Miksi ahnehtisin paljon rahaa, ruokaa ja kunniaa?” Näin jñānī ajattelee. Bhakta on kuitenkin karmīn ja jñānīn yläpuolella. Karmīlla on lukuisia toiveita ja jñānī yrittää päästä eroon kaikista toiveista, mutta toiveettomuus on mahdollista vain kun toivomme Kṛṣṇan palvelemista. Muuten toiveista ei voi päästä eroon. Jñāna-karmādy-anāvṛtaṁ. Bhaktoina meillä ei tulisi olla toivetta karmasta ja jñānasta. Meidän on oltava viehtymättömiä aineellisiin asioihin, mutta viehtyneitä Kṛṣṇaan. Siten viehtymyksemme kohdistuu yhteen asiaan.

We must cultivate Kṛṣṇa consciousness favorably (ānukūlyena kṛṣṇānuśīlanam). This means thinking of how Kṛṣṇa will be satisfied. We must always think of Kṛṣṇa, just like the gopīs. The Kṛṣṇa consciousness of the gopīs was perfect because they had no desire other than to try to please Kṛṣṇa. That is perfection. Therefore Caitanya Mahāprabhu recommends, ramyā kācid upāsanā vraja-vadhū-vargeṇa yā kalpitā: there is no better process by which to worship the Supreme Personality of Godhead than that method adopted by the gopīs.

On kehitettävä tietoisuutta Kṛṣṇasta positiivisesti (anukūlyena kṛṣṇa-nuśīlanam). Tämä tarkoittaa Kṛṣṇan tyytyväisyyden ajattelemista. Meidän on aina ajateltava Kṛṣṇaa kuten gopīt. Heidän tietoisuutensa Kṛṣṇasta oli täydellinen, koska heillä ei ollut muuta toivetta kuin yrittää ilahduttaa Häntä. Se on täydellistymä. Siksi Caitanya Mahāprabhu suosittelee: ramyā kācid apāsanā vraja-vahū-vargeṇa yā kalpitā. Ei ole parempaa tapaa palvella Jumaluuden Ylintä Persoonallisuutta kuin gopīen omaksuma menetelmä.

The gopīs had no desire other than to satisfy Kṛṣṇa. All the gopīs tried to satisfy Him, including the elder gopīs, Yaśodā and her friends, and so also did the elderly gopas like Nanda Mahārāja and his friends. The boys and girls of Vṛndāvana who were of the same age as Kṛṣṇa also tried to satisfy Him. Everyone tried to satisfy Kṛṣṇa – even the cows, the flowers, the fruits, and the water of Vṛndāvana. This is because everything in Vṛndāvana is spiritual; nothing is material.

Gopeilla ei ollut muuta kuin toive ilahduttaa Kṛṣṇaa. Kaikki gopīt yrittivät ilahduttaa Häntä, niin vanhemmat gopīt, Yaśodā ystävineen, kuten myös vanhemmat gopat, kuten Nanda Mahārāja ystävineen. Vṛndāvanan Kṛṣṇan ikäiset tytöt ja pojat yrittivät hekin ilahduttaa Häntä. Jokainen halusi ilahduttaa Kṛṣṇaa – jopa lehmät, kukat, hedelmät sekä Vṛndāvanan vesi. Tämä siksi, että kaikki Vṛndāvanassa on henkistä, mikään ei ole aineellista.

We should understand the difference between spiritual and material. That which is material has no living symptoms, and that which is spiritual has all living symptoms. Both the trees in the spiritual world and those in the material world are living entities, but in trees here the living symptoms are absent. A human being is a living entity, and the devotees in the spiritual world are also living entities, but in the human beings who are not Kṛṣṇa conscious the real symptoms of life are absent.

Meidän on ymmärrettävä henkisen ja aineellisen välinen ero. Aineellisessa ei ole merkkiä elämästä ja henkisessä on kaikki elämän merkit. Puut sekä henkisessä maailmassa että aineellisessa maailmassa ovat eläviä olentoja, mutta täällä niissä ei ole elämän merkkejä. Ihminen on elävä olento ja bhaktat henkisessä maailmassa ovat hekin eläviä olentoja, mutta elävissä olennoissa, jotka eivät ole tietoisia Kṛṣṇasta, ei ole todellisia elämän merkkejä.

Actually there is no other consciousness but Kṛṣṇa consciousness. And that consciousness is spiritual. Thus even while in this material world, if we simply increase our Kṛṣṇa consciousness we shall live in the spiritual world. If we live in the temple, we live in the spiritual world because in the temple there is no business other than Kṛṣṇa consciousness. There are so many engagements carried out for Kṛṣṇa. Those who strictly follow the regulations of Kṛṣṇa consciousness actually live in the spiritual world, not the material world. We may think we are living in New York, Los Angeles, or elsewhere, but we are actually living in Vaikuṇṭha.

Ei ole itse asiassa olemassakaan muuta tietoisuutta kuin tietoisuus Kṛṣṇasta. Tuo tietoisuus on henkinen. Niinpä jo aineellisessa maailmassa voimme elää henkisessä maailmassa, jos lisäämme Kṛṣṇa-tietoisuutta. Temppelissä me elämme henkisessä maailmassa, koska temppelissä vallitsee vain Kṛṣṇa-tietoisuus. Siellä tehdään monia asioita Kṛṣṇan hyväksi. Tarkasti Kṛṣṇa- tietoisuuden sääntöjä noudattavat elävät oikeastaan henkisessä, eivätkä aineellisessa maailmassa. Voimme luulla asuvamme New Yorkissa, Los Angelesissa tai jossakin muualla, mutta elämme itse asiassa Vaikuṇṭhassa.

It is a question of consciousness. A bug may sit on the same seat with the spiritual master, but because the spiritual master has developed consciousness and the bug does not, they are different. They may be sitting in the same place, but the bug remains a bug, and the spiritual master remains the spiritual master. The position in space may remain the same, just as we remain in the material world or the spiritual world, but if our Kṛṣṇa consciousness is strong, we are not in the material world.

Kyse on tietoisuudesta. Hyönteinen ehkä istuu gurun kanssa samalla istuimella, mutta koska guru on kehittänyt tietoisuuttaan, mitä hyönteinen ei ole tehnyt, he ovat aivan erilaisia. He voivat istua samassa paikassa, mutta hyönteinen on hyönteinen ja guru pysyy guruna. Suhteellinen asema voi olla sama, mutta jos tietoisuutemme on voimakas, emme ole enää aineellisessa maailmassa.

Thus renunciation by itself, the simple giving up of worldly things, is not sufficient. Renunciation may be a helpful process, but it will not help absolutely. When we increase our attachment for Kṛṣṇa, our renunciation will be perfect. As we increase attachment for Kṛṣṇa, attachment for this material world will automatically diminish. Attachment for Kṛṣṇa and the material world cannot go hand in hand. If a woman is attached to two men – her husband and her paramour – she cannot maintain her attachment for both. Her attachment will increase for her paramour. Although she may work at her husband’s home very nicely, her mind will be attached to her paramour, and she will think, “When shall I meet him tonight?” In the same way, if we increase our attachment for Kṛṣṇa, detachment or renunciation of this material world will automatically come (bhaktiḥ pareśānubhavo viraktir anyatra ca, Bhāgavatam 11.2.42).

Sinänsä kieltäymys, aineellisista asioista luopuminen, ei riitä. Kieltäymys voi olla suotuisaa, mutta se ei auta ehdottomasti. Kun viehtymys Kṛṣṇaan lisääntyy, kieltäymys on täydellistä. Kṛṣṇaan kohdistuvan kiintymyksen lisääntyessä, viehtymys aineelliseen maailmaan vastaavasti vähenee. Viehtymys Kṛṣṇaan ja aineelliseen maailmaan ei onnistu samaan aikaan. Jos nainen on viehtynyt kahteen mieheen – aviomieheensä ja rakastajaansa – hän ei voi säilyttää viehtymystään molempiin. Hänen viehtymyksensä rakastajaan voimistuu. Vaikka hän tekisi työtä aviomiehensä talossa, hänen mielensä on kiintynyt rakastajaan. ”Milloin voin ensi yönä tavata hänet?” Jos kasvatamme viehtymystä Kṛṣṇaan, kiintymättömyys ja kieltäymys aineelliseen maailmaan kasvavat. Bhaktiḥ pareśānubhavo viraktir anyatra ca (Śrīmad-Bhāgavatam 11.2.42).

Thus Kuntīdevī prays to Kṛṣṇa that He may grant her His mercy by which she can become attached to Him. We cannot increase our attachment for Kṛṣṇa without Kṛṣṇa’s mercy. We cannot become devotees without Kṛṣṇa’s mercy; therefore we simply have to serve Kṛṣṇa, for by service Kṛṣṇa is satisfied.

Niinpä Kuntīdevī rukoilee Kṛṣṇaa suomaan armonsa, jotta Kuntīdevī kiintyisi Häneen. Emme voi lisätä kiintymystämme Kṛṣṇaan ilman Kṛṣṇan armoa. Meistä ei voi tulla Kṛṣṇan palvojia ilman Kṛṣṇan armoa; meidän onkin vain yksinkertaisesti palveltava Kṛṣṇaa, sillä Kṛṣṇa ilahtuu palvelemisesta.

Kṛṣṇa does not require anyone’s service, for He is perfect in Himself. However, if we give Him service wholeheartedly and sincerely, then, by His mercy, we shall make advancement. Sevonmukhe hi jihvādau svayam eva sphurat adaḥ. God will reveal Himself to us. We cannot see God with our blunt eyes. How then can we see Him? Premāñjana-cchurita-bhakti-vilocanena, santaḥ sadaiva hṛdayeṣu vilokayanti (Brahma-saṁhitā 5.38). We have to smear our eyes with the ointment of love; then Kṛṣṇa will reveal Himself. Kṛṣṇa will actually come in front of us.

Kṛṣṇa on täydellinen eikä tarvitse kenenkään palveluksia. Jos täydestä sydämestämme ja vakavasti palvelemme Häntä, silloin Hän armollisesti auttaa meitä kehittymään. Sevonmukhe hi jihvādau svayam eva sphuraty adaḥ. Jumala paljastaa Itsensä meille. Emme näe Jumalaa sokeilla silmillämme. Miten sitten näemme Hänet? Premāñjana-cchurita-bhakti-vilocanena / santaḥ sadaiva hṛdayeṣu vilokayanti (Brahma-saṁhitā 5.38). Meidän on siveltävä silmämme rakkauden salvalla, silloin Kṛṣṇa paljastaa Itsensä. Kṛṣṇa astuu silloin eteemme.

When Dhruva Mahārāja was undergoing penance and meditating upon the form of Viṣṇu within his heart, the Viṣṇu form suddenly disappeared, and his meditation broke. Upon opening his eyes, Dhruva Mahārāja immediately saw Viṣṇu before him. Like Dhruva Mahārāja, we should always think of Kṛṣṇa, and when we attain perfection we shall see Kṛṣṇa before us. This is the process. We should not be too hasty. We should wait for the mature time. Of course, it is good to be eager to see Kṛṣṇa, but we should not become discouraged if we do not see Him immediately. If a woman gets married and wants a child immediately, she will be disappointed. It is not possible to have a child immediately. She must wait. Similarly, we cannot expect that just because we engage ourselves in Kṛṣṇa consciousness we can see Kṛṣṇa immediately. But we must have faith that we will see Him. We must have firm faith that because we are engaged in Kṛṣṇa consciousness we shall be able to see Kṛṣṇa face to face. We should not be disappointed. We should simply go on with our Kṛṣṇa conscious activities, and the time will come when we will see Kṛṣṇa, just as Kuntīdevī sees Him face to face. There is no doubt about this.

Dhruva Mahārājan harjoittaessa itsekuria ja mietiskellessä Viṣṇun hahmoa sydämessään, Viṣṇu ilmestyi hänelle yhtäkkiä ja hänen mietiskelynsä keskeytyi. Avatessaan silmänsä Dhruva Mahārāja näki Viṣṇun edessään. Dhruvan lailla meidänkin tulee ajatella aina Kṛṣṇaa ja kun saavutamme täydellistymän näemme Kṛṣṇan edessämme. Menetelmä on sellainen. Meidän ei pidä kiirehtiä. Meidän on odotettava kunnes aika on kypsä. On tietenkin hyväksi toivoa innokkaasti Kṛṣṇan kohtaamista, mutta meidän ei tule menettää toivoamme, jos emme näe Häntä heti. Jos avioliiton solminut nainen odottaa saavansa lapsen aivan heti, hän joutuu pettymään. Lasta ei voi saada siinä samassa. Naisen on odotettava. Mekään emme voi odottaa, että näkisimme Kṛṣṇan aivan heti kun olemme aloittaneet Kṛṣṇa-tietoisuuden kehittämisen. Meidän on luotettava siihen, että saamme vielä joskus olla Kṛṣṇan kanssa kasvotusten, koska harjoitamme Kṛṣṇa-tietoisuutta. Me emme tule pettymään. On vain jatkettava Kṛṣṇa-tietoista toimintaa ja Kṛṣṇan kohtaamisen aika tulee koittamaan, kuten Kuntīdevīlle, joka oli Kṛṣṇan kanssa kasvotusten. Tästä ei ole mitään epäilystä.

In the Bhagavad-gītā it is stated that even if one is sometimes found to be somewhat misbehaved, he is to be considered saintly if he engages steadily in the service of Kṛṣṇa. Sometimes American or European devotees may be criticized because they make mistakes and fall short of the system for worshiping the Deity as practiced in India, but still, according to Bhagavad-gītā, they must be considered saintly. We must fix our minds upon serving Kṛṣṇa sincerely and seriously, and then, even if there is some mistake, Kṛṣṇa will excuse it. Rūpa Gosvāmī says, tasmāt kenāpy upāyena manaḥ kṛṣṇe niveśayet: we should first fix our minds upon Kṛṣṇa, and then the ability to follow the other rules and regulations will automatically follow. In the beginning we should try our best to fix our minds upon the lotus feet of Kṛṣṇa, and then everything else will automatically become correct.

Bhagavad-gītāssa sanotaan, että vaikka palvoja joskus olisi hieman huonokäytöksinen, häntä on pidettävä pyhimysmäisenä, jos hän palvelee Kṛṣṇaa uskollisesti. Joskus amerikkalaisia ja englantilaisia bhaktoja arvostellaan, koska he tekevät virheitä eikä heidän alttaripalvontansa vastaa intialaisia temppelipalvontamenoja, mutta kuitenkin Bhagavad-gītān mukaan heitäkin on pidettävä pyhimysmäisinä. Mieli tulee kohdistaa Kṛṣṇan uskolliseen palvelemiseen, jolloin Kṛṣṇa antaa virheet anteeksi, vaikka niitä tapahtuisi. Rūpa Gosvāmī sanoo: tasmāt kenāpy upāyena manaḥ kṛṣṇe niveśayet. Mieli on ensin keskitettävä Kṛṣṇaan, jolloin muiden sääntöjen ja määräysten noudattaminen seuraa itsestään. Alussa on yritettävä parhaan mukaan keskittää mieli Kṛṣṇan lootusjalkoihin ja kaikki muu menee itsestään oikein.

Kuntīdevī addresses Kṛṣṇa as Madhupati. Kṛṣṇa has thousands of names, and the name Madhupati indicates that He killed the demon Madhu. Kṛṣṇa consciousness is likened to a river, but not an ordinary river. It is like the river Ganges, which is very pure and directly connected to Kṛṣṇa. Kuntīdevī prays that just as the river Ganges flows toward the sea, her attraction will flow incessantly toward Kṛṣṇa’s lotus feet. This is called ananya-bhakti, unalloyed devotion. Thus Kuntīdevī prays that her attraction for Kṛṣṇa will flow without hindrance.

Kuntīdevī kutsuu Kṛṣṇaa Madhupatiksi. Kṛṣṇalla on tuhansia nimiä ja nimi Madhupati osoittaa, että Kṛṣṇa tappoi demoni Madhun. Kṛṣṇa-tietoisuutta verrataan jokeen. Tietoisuus Kṛṣṇasta on kuin Ganges, joka on hyvin puhdas ja suoraan yhteydessä Kṛṣṇaan. Kuntīdevī rukoilee, että kuten Ganges virtaa kohti merta, hänenkin viehtymyksensä virtaisi jatkuvasti kohti Kṛṣṇan lootusjalkoja. Tämä on puhdasta antaumusta, ananya- bhakti. Kuntīdevī rukoilee, että hänen viehtymyksensä Kṛṣṇaan virtaisi vuolaana ja esteettömästi.