Skip to main content

16

16

Returning to Our Natural Consciousness

Paluu luonnolliseen tietoisuuteen

apare vasudevasya
devakyāṁ yācito ’bhyagāt
ajas tvam asya kṣemāya
vadhāya ca sura-dviṣām
apare vasudevasya
devakyāṁ yācito ’bhyagāt
ajas tvam asya kṣemāya
vadhāya ca sura-dviṣām

Others say that since both Vasudeva and Devakī prayed for You, You have taken Your birth as their son. Undoubtedly You are unborn, yet You take Your birth for their welfare and to kill those who are envious of the demigods.

Jotkut sanovat Sinun syntyneen Vasudevan ja Devakīn poikana, koska nämä rukoilivat Sinun ilmestymistäsi. Olet epäilemättä syntymätön, mutta suostuit kuitenkin syntymään edistääksesi heidän hyvinvointiaan ja tappaaksesi ne, jotka kadehtivat puolijumalia.

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.33

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.33

It is also said that Vasudeva and Devakī, in their previous birth as Sutapā and Pṛśni, underwent a severe type of penance to get the Lord as their son, and as a result of such austerities the Lord appeared as their son. It is already declared in the Bhagavad-gītā that the Lord appears for the welfare of all people in the world and to vanquish the asuras, or the materialistic atheists.

Vasudevan ja Devakīn sanotaan edellisessä elämässään Sutapana ja Pṛśninä harjoittaneen ankaraa askeesia toivoessaan saavansa Herran pojakseen. Heidän askeesinsa ansiosta Herra ilmestyi heidän poikanaan. Bhagavad-gītāssa on jo sanottu, että Herra ilmestyy edistääkseen kaikkien maailman kansalaisten hyvinvointia ja tuhotakseen asurat eli materialistiset ateistit.

The Lord says:

Herra sanoo:

yadā yadā hi dharmasya
glānir bhavati bhārata
abhyutthānam adharmasya
tadātmānaṁ sṛjāmy aham
yadā yadā hi dharmasya
glānir bhavati bhārata
abhyutthānam adharmasya
tadātmānaṁ sṛjāmy aham

“Whenever and wherever there is a decline in religious practice, O descendant of Bharata, and a predominant rise of irreligion – at that time I descend Myself.” (Bhagavad-gītā 4.7) The words dharmasya glāniḥ mean “irregularities in religion.” When there are irregularities, religion becomes polluted.

”Missä ja milloin tahansa uskonnon harjoittaminen taantuu, oi Bharatan jälkeläinen, ja uskonnottomuus saa ylivallan, silloin minä ilmestyn maan päälle.” (Bhagavad-gītā 4.7) Sanat dharmasya glāniḥ merkitsevät ”poikkeavuuksia uskonnossa”. Poikkeavuudet turmelevat uskonnon.

In human society there must be a proper balance between spirit and matter. We are actually spirit soul, but somehow or other we have been encaged within material bodies, and as long as we have these bodies we have to accept the bodily necessities of eating, sleeping, mating, and defending, although the soul itself does not need these things. The soul does not need to eat anything; whatever we eat is for the upkeep of the body. But a civilization that simply looks after these bodily necessities and does not care for the necessities of the soul is a foolish, unbalanced civilization. Suppose one merely washes one’s coat but does not take care of one’s body. Or suppose one has a bird in a cage but merely takes care of the cage, not the bird within it. This is foolishness. The bird is crying, “Ka, ka. Give me food, give me food.” If one only takes care of the cage, how can the bird be happy?

Ihmisyhteiskunnassa on vallittava tasapaino hengen ja aineen välillä. Me olemme itse asiassa henkisiä sieluja, mutta jostain syystä olemme joutuneet vangeiksi aineelliseen ruumiiseen ja niin kauan kuin meillä on nämä ruumiit, meidän on hyväksyttävä niiden tarpeet eli syöminen, nukkuminen, parittelu ja puolustautuminen, vaikka sielu ei niitä tarvitsekaan. Sielun ei tarvitse syödä; sen minkä syömme käytämme kehon ylläpitoon. Pelkästään ruumiintarpeista huolehtiva kulttuuri, jossa ei välitetä sielun tarpeista, on tyhjänaikainen ja tasapainoton. Mitä jos me vain pesisimme päällystakkimme, mutta jättäisimme ruumiimme vaille hoitoa? Tai jos meillä olisi häkkilintu ja huolehtisimme vain sen häkistä mutta emme itse linnusta. Se olisi typerää. Lintu itkee ruokaa: ”Ka, ka, anna minulle syötävää!” Voiko lintu olla onnellinen, jos huolehdimme vain sen häkistä?

So why are we unhappy? In the Western countries there is no scarcity of wealth, no scarcity of food, no scarcity of cars, and no scarcity of sex. Everything is available in full abundance. Then why is there still a section of people who are frustrated and confused, like the hippies? They are not satisfied. Why? Because there is no balance. We are taking care of the necessities of the body, but we have no information of the soul and its necessities. The soul is the real substance, and the body is only a covering. Therefore neglect of the soul is a form of dharmasya glāniḥ, pollution of duty.

Miksi olemme onnettomia? Länsimaissa ei ole pulaa rikkauksista, ei ruoasta, ei autoista, eikä sukupuolielämästä. Kaikkea on tarjolla yllin kyllin. Miksi sitten on edelleen ryhmä pettyneitä ja hämmentyneitä ihmisiä, kuten hippinuoret? He eivät ole tyytyväisiä. Miksi? Koska tasapaino puuttuu. Pidämme huolta ruumiintarpeista mutta emme tiedä sielusta ja sen tarpeista. Sielu on tärkein tekijä, aineellinen ruumis on sen peite. Sielun unohtaminen on eräänlainen dharmasya glāniḥ eli velvollisuuden häväistys.

The word dharma means “duty.” Although the word dharma is often translated as “religion” and religion is generally defined as a kind of faith, dharma is not in fact a kind of faith. Dharma means one’s actual constitutional duty. It is one’s duty to know the needs of the soul, but unfortunately we have no information of the soul and are simply busy supplying the necessities for bodily comfort.

Sana dharma tarkoittaa ”velvollisuutta”. Sana dharma ei tarkoita ”uskontoa”, vaikka se yleensä käännetään niin. Dharma tarkoittaa ihmisen perusvelvollisuutta. Ihmisen velvollisuus on tietää sielun tarpeet, mutta valitettavasti meillä ei ole tietoa sielusta ja me vain tyydytämme ahkerasti ruumiimme tarpeita.

Bodily comfort, however, is not enough. Suppose a man is very comfortably situated. Does it mean he will not die? Of course not. We speak of a struggle for existence and survival of the fittest, but bodily comforts alone cannot enable anyone to exist or survive permanently. Therefore, taking care of the body only is called dharmasya glāniḥ, or pollution of one’s duty.

Ruumiin mukavuus ei riitä. Ihminen voi viettää varsin mukavaa elämää, mutta tarkoittaako se sitä, että hän ei kuolisi? Ei tietenkään. Puhutaan olemassaolon kamppailusta ja vahvimman eloonjäännistä, mutta ruumiin mukavuudet eivät pysyvästi tee mahdolliseksi eloonjäämistämme. Ruumiista huolehtimista kutsutaaan sanoilla dharmasya glāniḥ eli velvollisuuden häväistys.

One must know the necessities of the body and also the necessities of the soul. The real necessity in life is to supply the comforts of the soul, and the soul cannot be comforted by material adjustments. Because the soul is a different identity, the soul must be given spiritual food, and that spiritual food is Kṛṣṇa consciousness. When one is diseased, he must be given the proper diet and the proper medicine. Both are required. If he is simply given medicine but not a proper diet, the treatment will not be very successful. Therefore the Kṛṣṇa consciousness movement is meant to give both the proper medicine and the proper diet for the soul. The diet is kṛṣṇa-prasāda, food that has first been offered to Kṛṣṇa, and the medicine is the Hare Kṛṣṇa mantra.

Ihmisen on tunnettava sekä ruumiin että sielun tarpeet. Tärkeintä elämässä on tyydyttää sielua – eikä se onnistu aineellisilla keinoilla. Sielu on erillinen yksilö ja sen on saatava henkistä ravintoa. Tuo henkinen ravinto on Kṛṣṇa-tietoisuus. Potilaan on saatava oikea ruokavalio ja sopiva lääke. Kumpaakin tarvitaan. Hoito epäonnistuu, mikäli hänelle annetaan vain sopivaa lääkettä mutta ei oikeaa ruokavaliota. Kṛṣṇa-tietoisuus -liike tarjoaa sielulle sekä sopivan lääkkeen että oikean ruokavalion. Ruokavaliona on kṛṣṇa-prasāda eli ruoka, joka on ensin tarjottu Kṛṣṇalle, ja lääkkeenä on Hare Kṛṣṇa -mantra.

nivṛtta-tarṣair upagīyamānād
bhavauṣadhāc chotra-mano-’bhirāmāt
ka uttamaśloka-guṇānuvādāt
pumān virajyeta vinā paśu-ghnāt
nivṛtta-tarṣair upagīyamānād
bhavauṣadhāc chotra-mano-’bhirāmāt
ka uttamaśloka-guṇānuvādāt
pumān virajyeta vinā paśu-ghnāt

(Bhāgavatam 10.1.4)

(Śrīmad-Bhāgavatam 10.1.4)

Parīkṣit Mahārāja said to the great sage Śukadeva Gosvāmī, “The discourses on Śrīmad-Bhāgavatam that you are giving me are not ordinary. These Bhāgavata discourses are relishable for persons who are nivṛtta-tṛṣṇa, free from hankering.” Everyone in this material world is hankering for enjoyment, but one who is free from this hankering can taste how relishable the Bhāgavatam is. The word bhāgavata refers to anything in relationship to Bhagavān, the Supreme Lord, and the Hare Kṛṣṇa mantra is also bhāgavata. Thus Parīkṣit Mahārāja said that the taste of the Bhāgavata can be relished by one who is free from hankering to satisfy material desires. And why should this Bhāgavata be tasted? Bhavauṣadhi: it is the medicine for our disease of birth and death.

Parīkṣit Mahārāja sanoi mahtavalle tietäjä Śrīla Śukadeva Gosvāmīlle: ”Luentosi minulle Śrīmad-Bhāgavatamista ovat epätavallisia. Bhāgavata-keskustelut ovat mieleisiä niille, jotka ovat nivṛtta-ṭṛṣṇa eli jotka eivät tavoittele mitään.” Jokainen aineellisessa maailmassa tavoittelee nautintoa, mutta ihminen, joka on päässyt siitä eroon, voi maistaa Bhāgavatamin makua. Bhāgavata viittaa kaikkeen siihen mikä liittyy Bhagavāniin, Korkeimpaan Herraan. Myös Hare Kṛṣṇa -mantra on bhāgavata. Parīkṣit Mahārāja sanoo, että Bhāgavatan mausta nauttivat ne, joilla ei ole enää halua täyttää aineellisia toiveita. Miksi Bhāgavatan makua pitäisi maistaa? Bhavauṣadhi – se on lääke syntymisen ja kuolemisen sairauteen.

At the present moment, we are in a diseased condition. Materialists do not know what is disease and what is health. They do not know anything, but still they are posing as great scientists and philosophers. They do not inquire, “I do not want to die. Why is death enforced upon me?” Nor do they have any solution to this problem. But still they call themselves scientists. What kind of scientists are they? Advancement in science should bring about knowledge by which misery can be minimized. Otherwise, what is the meaning of science? Scientists may promise that they can help us in the future, but we may ask them, “What are you giving us right now, sir?” A real scientist will not say, “Just go on suffering as you are suffering now, and in the future we shall find some chemicals to help you.” No. Ātyantika-duḥkha-nivṛttiḥ. The word ātyantika means “ultimate,” and duḥkha means “sufferings.” The aim of human life should be to put an end to the ultimate sufferings, but people do not even know what these ultimate sufferings are. These sufferings are pointed out in Bhagavad-gītā as janma-mṛtyu-jarā-vyādhi: birth, death, old age, and disease. What have we done to nullify these sufferings? There is no remedy for them in the material world. The ultimate way to relinquish all kinds of suffering is stated in Bhagavad-gītā (8.15), where the Lord says:

Olemme tällä hetkellä sairaita. Materialistit eivät tiedä mitä on sairaus ja mitä terveys. He eivät tiedä mitään, mutta ovat olevinaan suuria tiedemiehiä ja filosofeja. He eivät ihmettele: ”Miksi minun on kuoltava, vaikka en halua?” Eikä heillä ole siihen ratkaisua. Silti he kutsuvat itseään tiedemiehiksi. Millaisia tiedemiehiä he oikein ovat? Tieteessä edistymisen pitäisi tuoda mukanaan tiedon siitä, kuinka kurjuutta voidaan vähentää. Mitä virkaa tieteellä muuten on? Tiedemiehet voivat luvata auttavansa meitä joskus tulevaisuudessa, mutta voimme silti kysyä: ”Mitä voitte tehdä hyväksemme juuri nyt? Oikea tiedemies ei sanoisi: ”Jatkakaa kärsimistä niin kuin nyt teette, ja tulevaisuudessa me keksimme jonkin kemikaalin, joka voi auttaa teitä.” Ei. Atyantika-duḥkha-nivṛttiḥ. Sana atyantika tarkoittaa ”lopullista” ja duḥkha tarkoittaa ”kärsimyksiä”. Päämäärän elämässä tulee olla peruskärsimysten lopettaminen, mutta ihmiset eivät edes tiedä mitä peruskärsimykset ovat. Niitä kuvaillaan Bhagavad-gītāssa sanoin janma-mṛtyu-jarā-vyādhi: syntymä, kuolema, vanhuus ja sairaus. Mitä olemme tehneet niiden hävittämiseksi? Aineellisessa maailmassa ei ole niihin lääkettä. Kaikkinaisten kärsimysten nujertamiseksi Herra antaa Bhagavad-gītāssa (8.15) ohjeeksi:

mām upetya punar janma
duḥkhālayam aśāśvatam
nāpnuvanti mahātmānaḥ
saṁsiddhiṁ paramāṁ gatāḥ
mām upetya punar janma
duḥkhālayam aśāśvatam
nāpnuvanti mahātmānaḥ
saṁsiddhiṁ paramāṁ gatāḥ

“After attaining Me, the great souls, who are yogīs in devotion, never return to this temporary world, which is full of miseries, because they have attained the highest perfection.”

”Saavutettuaan Minut, suuret sielut, jotka ovat antaumuksellisia joogeja, eivät enää palaa takaisin väliaikaiseen maailmaan, joka on täynnä kurjuutta, sillä he ovat saavuttaneet korkeimman täydellistymän.”

Thus the Lord says that one should approach Him and go back to Him, back home, back to Godhead. But unfortunately people have no knowledge of what God is, whether one can go back home to Him or not, and whether or not it is practical. Because they have no knowledge, they are simply like animals. They pray, “O God, give us our daily bread.” But now suppose we ask them, “What is God?” Can they explain? No. Then whom are they asking? Are they merely praying into the air? If I submit some petition, there must be some person to whom the petition is submitted. But they do not know who that person is or where the petition is to be submitted. They say that God is in the sky. But there are also so many birds in the sky. Are they God? People have imperfect knowledge or no knowledge at all. Nonetheless, they pose as scientists, philosophers, writers, and great thinkers, although their ideas are all rubbish.

Niinpä Herra sanookin, että meidän on lähestyttävä Häntä ja palattava Hänen luokseen takaisin kotiin, takaisin Jumaluuteen. Valitettavasti ihmiset eivät tiedä mitään Jumalasta. Voimmeko palata Hänen luokseen? Onko se käytännössä mahdollista? Koska heillä ei ole tietoa, he ovat kuin eläimet. He rukoilevat: ”Jumala, anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.” Mutta jos kysymme heiltä mikä Jumala on, pystyvätkö he vastaamaan? Eivät. Keneltä he pyytävät? Rukoilevatko he vain tyhjään ilmaan? Jos pyydetään jotakin, on oltava joku henkilö, jolle pyyntö esitetään. He eivät tiedä kuka tuo henkilö on tai kenelle pyyntö esitetään. He sanovat, että Jumala on taivaassa. Mutta taivaalla lentää myös valtavasti lintuja. Ovatko ne Jumala? Ihmisillä on epätäydellistä tietoa, tai ei mitään tietoa ensinkään. Siitä huolimatta he esiintyvät tiedemiehinä, filosofeina, kirjailijoina ja suurina ajattelijoina, vaikka heidän ideansa ovat täyttä roskaa.

The only truly worthwhile books are those like Śrīmad-Bhāgavatam and Bhagavad-gītā. In the Bhāgavatam (1.5.10–11) it is said:

Ainoat merkittävät kirjalliset teokset ovat Śrīmad-Bhāgavatam ja Bhagavad-gītā. Śrīmad-Bhāgavatamissa (1.5.10–11) sanotaan:

na yad vacaś citra-padaṁ harer yaśo
jagat-pavitraṁ pragṛṇīta karhicit
tad vāyasaṁ tīrtham uśanti mānasā
na yatra haṁsā niramanty uṣik-kṣayāḥ
na yad vacaś citra-padaṁ harer yaśo
jagat-pavitraṁ pragṛṇīta karhicit
tad vāyasaṁ tīrtham uśanti mānasā
na yatra haṁsā niramanty uṣik-kṣayāḥ

“Those words which do not describe the glories of the Lord, who alone can sanctify the atmosphere of the whole universe, are considered by saintly persons to be like unto a place of pilgrimage for crows. Since the all-perfect persons are inhabitants of the transcendental abode, they do not derive any pleasure there.”

”Sanat, jotka eivät kuvaile koko maailmankaikkeuden ilmapiiriä pyhittävän Herran ihanuutta, ovat pyhimysten mielestä kuin korppien pyhiinvaelluspaikka. Koska ikitäydelliset henkilöt asuttavat ylimaallisia asuinsijoja, he eivät saa tuollaisista paikoista mitään iloa.”

tad-vāg-visargo janatāgha-viplavo
yasmin prati-ślokam abaddhavaty api
nāmāny anantasya yaśo-’ṅkitāni yat
śṛṇvanti gāyanti gṛṇanti sādhavaḥ
tad-vāg-visargo janatāgha-viplavo
yasmin prati-ślokam abaddhavaty api
nāmāny anantasya yaśo-’ṅkitāni yat
śṛṇvanti gāyanti gṛṇanti sādhavaḥ

“On the other hand, that literature which is full of descriptions of the transcendental glories of the name, fame, forms, pastimes, etc., of the unlimited Supreme Lord is a different creation, full of transcendental words directed toward bringing about a revolution in the impious lives of this world’s misdirected civilization. Such transcendental literatures, even though imperfectly composed, are heard, sung, and accepted by purified men who are thoroughly honest.”

”Toisaalta sellainen kirjallisuus, joka on täynnä kuvauksia rajattoman Korkeimman Herran ylimaallisen nimen, kuuluisuuden, muodon, leikkien ynnä muun ihanuudesta, ovat aivan erilaisia teoksia. Ne ovat täynnä ylimaallisia sanoja, jotka saavat aikaan vallankumouksen maailman harhaanjohdettujen sivilisaatioiden jumalattomassa elämässä. Puhdistuneet, täysin vilpittömät ihmiset hyväksyvät, kuulevat ja toistavat tuollaista kirjallisuutta, vaikka se olisi vajavaisesti laadittu.”

Any literature that has no connection with God is just like a place where crows take enjoyment. Where do crows enjoy? In a filthy place. But white swans take pleasure in nice clear waters surrounded by gardens. So even among animals there are natural divisions. The crows will not go to the swans, and the swans will not go to the crows. Similarly, in human society there are men who are like crows and men who are like swans. The swanlike men will come to centers of Kṛṣṇa consciousness, where everything is clear, where there is good philosophy, good transcendental food, good education, good intelligence – everything good – whereas crowlike men will go to clubs, parties, naked dance shows, and so many other such things.

Kirjallisuus jolla ei ole yhteyttä Jumalaan, on kuin korppien leikkipaikka. Missä korpit kisailevat? Tunkiolla, mutta valkoiset joutsenet uiskentelevat kirkkaissa puutarhalammissa. Eläintenkin keskuudessa on luonnollista jakautumista. Korpit eivät mene joutsenten seuraan, eivätkä joutsenet korppien seuraan. Myös ihmisten joukossa on niitä, jotka ovat kuin korpit ja niitä jotka ovat kuin joutsenet. Joutsenten kaltaiset ihmiset tulevat Kṛṣṇa-tietoisuutta harjoittaviin keskuksiin, missä on puhdasta, missä on hienoa filosofiaa, hyvää koulusta, maukasta yliaistillista ruokaa ja hyvää älykkyyttä – eli kaikkea sellaista mikä on hyvää – ja korppien kaltaiset ihmiset menevät klubeille, juhliin, striptease-esityksiin ja minne menevätkin.

So the Kṛṣṇa consciousness movement is meant for swanlike men, not for men who are like crows. But we can convert the crows into swans. That is our philosophy. Those who were crows are now swimming like swans. That is the benefit of Kṛṣṇa consciousness.

Kṛṣṇa-tietoisuus -liike on tarkoitettu joutsenten kaltaisille, ei niille jotka ovat kuin korpit. Me voimme tehdä korpeista joutsenia. Se on filosofiamme. Ne jotka joskus olivat korppeja, uiskentelevat nyt kuin joutsenet. Se on Kṛṣṇa-tietoisuuden ansiota.

The material world is the world where swans have become crows. In the material world the living entity is encaged in a material body, and he tries to gratify his senses in one body after another. But the reestablishment of dharma will gradually turn crows into swans. For example, a man may be illiterate and uncultured, but he can be converted into an educated, cultured man by training.

Aineellinen maailma on paikka, jossa joutsenet ovat muuttuneet korpeiksi. Aineellisessa maailmassa elävä olento on joutunut satimeen aineelliseen ruumiiseen ja hän yrittää nauttia aisteistaan aina vain uusissa aineellisissa ruumiissa. Dharma saa vähitellen korpit muuttumaan joutseniksi. Joku voi olla lukutaidoton ja kouluttamaton, mutta hänestä voidaan harjoituksen kautta tehdä koulutettu ja sivistynyt ihminen.

This training is possible in the human form of life. I cannot train a dog to become a devotee. That is difficult. Of course, that also can be done, although I may not be powerful enough to do it. When Lord Caitanya Mahāprabhu was traveling through the jungles of Jhārikhaṇḍa the tigers, the snakes, the deer, and all the other animals became devotees. This was possible for Caitanya Mahāprabhu because He is God Himself and can therefore do anything. But although we cannot do that, we can work in human society. Regardless of how fallen a man is, if he follows the instructions of Kṛṣṇa consciousness he can return to his original position. Of course, there are degrees of understanding, but one’s original position is that one is part and parcel of God. Understanding of this position is called Brahman realization, spiritual realization, and it is this realization that Kṛṣṇa Himself comes to this world to reestablish.

Tällainen harjoitus on mahdollista vain ihmiselämässä, koiraa ei voi harjoituttaa bhaktaksi. Se on liian vaikeaa. Ehkä sekin voi olla mahdollista, mutta minä en ole siihen tarpeeksi kyvykäs. Kun Herra Caitanya Mahāprabhu matkasi Jhārikhaṇḍan viidakon halki, tiikerit, käärmeet, peurat ja kaikki muut eläimet muuttuivat bhaktoiksi. Herra Caitanya Mahāprabhulle sellainen oli mahdollista, sillä Hän on Jumala ja voi tehdä mitä tahansa. Vaikka me emme pysty samaan, voimme työskennellä ihmisyhteisön parissa. Riippumatta siitä kuinka langenneessa tilassa ihminen on, hän voi silti Kṛṣṇa-tietoisuuden ohjeita seuraamalla palata alkuperäiseen asemaansa. Ymmärrys on eritasoista, mutta elävän olennon alkuperäinen asema on olla Jumaluuden osanen. Tuon aseman oivaltamista sanotaan Brahmanin oivaltamiseksi, henkiseksi oivallukseksi, ja tuon tietoisuuden Kṛṣṇa Itse tulee elvyttämään tähän maailmaan.

Lord Kṛṣṇa came to this world at the request of His devotees Vasudeva and Devakī (vasudevasya devakyāṁ yācito ’bhyagāt). Although in their former lives Vasudeva and Devakī were married, they did not have any children. They engaged themselves in severe austerities, and when Kṛṣṇa came before them and asked them what they wanted, they said, “We want a son like You. That is our desire.” But how is it possible for there to be another God? Kṛṣṇa is God, and God is one; He cannot be two. So how could there be another God to become the son of Vasudeva and Devakī? Kṛṣṇa therefore said, “It is not possible to find another God, so I Myself shall become your son.” So some people say that it is because Vasudeva and Devakī wanted Kṛṣṇa as their son that He appeared.

Korkein Herra, Kṛṣṇa, ilmestyi tänne aineelliseen maailmaan palvojiensa Vasudevan ja Devakīn pyynnöstä (vasudevasya devakyāṁ yācito ’bhyagāt). Aikaisemmissa elämissään Vasudeva ja Devakī olivat olleet naimisissa, mutta he jäivät lapsettomiksi. Vasudeva ja Devāki olivat harjoittaneet ankaraa askeesia ja kun Kṛṣṇa ilmestyi heille ja kysyi mitä he halusivat, he sanoivat: ”Me haluamme Sinun laisesi pojan. Se on meidän toiveemme.” Mutta kuinka voisi olla olemassa toinen Jumala? Kṛṣṇa on Jumala, ja Jumala on yksi ainut; Häntä ei voi olla kahta. Kuinka voisi olla ketään toista Jumalaa, joka olisi ilmestynyt Vasudevan ja Devakīn poikana? ”Ei ole olemassa ketään toista Jumalaa, joten Minä Itse ilmestyn teidän poikananne”, Kṛṣṇa sanoi. Niinpä jotkut sanovat, että Hän ilmestyi, koska Vasudeva ja Devakī halusivat Hänet pojakseen.

Although Kṛṣṇa actually comes to satisfy His devotees like Vasudeva and Devakī, when He comes He performs other activities also. Vadhāya ca sura-dviṣām. The word vadhāya means “killing,” and sura-dviṣām refers to the demons, who are always envious of the devotees. Kṛṣṇa comes to kill these demons.

Vaikka Kṛṣṇa ilmestyy ilahduttamaan palvojiaan, kuten Vasudevaa ja Devakīa, Hän tekee samalla myös muita asioita. Vadhāya ca sura-dviṣam. Sana vadhāya tarkoittaa ”surmaamista” ja sura-dviṣām viittaa demoneihin, jotka ovat Herran palvojille aina kateellisia. Kṛṣṇa ilmestyy tappaakseen tuollaiset demonit.

An example of a demon is Hiraṇyakaśipu. Because Prahlāda Mahārāja was a devotee, his father, Hiraṇyakaśipu, was so envious that he was prepared to kill his own son, although the little boy’s only fault was that he was chanting Hare Kṛṣṇa. This is the nature of demons. Jesus Christ also was killed by the sura-dviṣām, those who were envious of him. What was his fault? His only fault was that he was preaching about God. Yet he had so many enemies, who cruelly crucified him. Therefore Kṛṣṇa comes to kill such sura-dviṣām.

Hiraṇyakaśipu on esimerkkinä demonista. Koska Prahlāda Mahārāja oli Herran palvoja, tämän isä, Hiraṇyakaśipu, oli siinä määrin kateellinen omalle pojalleen, että oli valmis tappamaan pienen lapsensa, koska tämä lauloi Hare Kṛṣṇa -mantraa. Sellaisia demonit ovat. Jeesus Kristus sai myös surmansa hänelle kateellisten käsissä, sura-dviṣām. Mikä oli hänen vikansa? Hänen ainoa vikansa oli se, että hän puhui Jumalasta. Sen tähden hänellä oli niin paljon vihollisia, että hänet julmasti ristiinnaulittiin. Niinpä Kṛṣṇa tulee tappamaan tuollaiset demonit, sura-dviṣām.

This killing of the envious, of course, can be done without the presence of Kṛṣṇa. By setting to work the natural forces of war, pestilence, famine, and so on, Kṛṣṇa can kill millions of people. He does not need to come here to kill these rascals, for they can be killed simply by His direction, or nature’s law. Sṛṣṭi-sthiti-pralaya-sādhana-śaktir ekā (Brahma-saṁhitā 5.44). Nature has so much power that it can create, maintain, and annihilate everything. Sṛṣṭi means “creation,” sthiti means “maintenance,” and pralaya means “destruction.” Nature can create, maintain, and also destroy. This material cosmic manifestation is being maintained by the mercy of nature, by which we are getting sunlight, air, and rain by which to grow our food so that we can eat and grow nicely. But nature is so powerful that at any time it can destroy everything simply by one strong wind. Nature is working under the direction of Kṛṣṇa (mayādhyakṣeṇa prakṛtiḥ sūyate sa-carācaram). Therefore, if Kṛṣṇa wants demons killed, He can kill millions of them with merely one strong blast of nature’s wind.

Kateellisten surmaaminen on Kṛṣṇalle tietenkin mahdollista ilman, että Hänen olisi oltava Itse läsnä. Päästämällä valloilleen luonnolliset voimat, kuten sodat, kulkutaudit tai nälänhädän, Kṛṣṇa voi surmata miljoonittain ihmisiä. Hänen ei tarvitse tulla tänne heitä surmaamaan vaan heidät voidaan tappaa Kṛṣṇan käskystä tai luonnon lakien mukaan. Sṛṣti-sthiti-pralaya-sādhana- śaktir ekā (Brahma-saṁhitā 5.44). Luonnolla on sellaiset voimat, että se voi luoda, ylläpitää ja tuhota. Sṛṣti tarkoittaa ”luomista”, sthiti tarkoittaa ”ylläpitämistä” ja pralaya tarkoittaa ”tuhoamista”. Luonto voi luoda, ylläpitää ja tuhota. Luonnon armosta kosminen ilmentymä säilyy ja sen avulla me saamme auringonvaloa, ilmaa ja sadetta, joka auttaa kasvattamaan ravintoa. Luonto on myös voimakas ja koska tahansa myrskytuulet voivat tuhota kaiken. Luonto toimii Kṛṣṇan alaisuudessa (mayādhyakṣeṇa prakṛtiḥ sūyate sa-carācaram). Niinpä jos Kṛṣṇa haluaa surmata demonit, Hän voi tappaa heitä miljoonia jo pelkästään voimakkaalla myrskyllä.

So to kill the demons Kṛṣṇa does not need to come. When He comes, He does so because He is requested by His devotees like Vasudeva and Devakī, as Kuntīdevī indicates by using the word yācitaḥ, meaning “being prayed for.” Therefore the real cause of His coming is at the request of His devotees, but when He comes He simultaneously shows that He is prepared to kill anyone who is envious of His devotees. Of course, His killing and maintaining are the same because He is absolute. Those who are killed by Kṛṣṇa immediately attain salvation, which generally takes millions of years to get.

Korkeimman Herran, Kṛṣṇan, ei siis tarvitse Itse tulla tappamaan demoneja. Kṛṣṇa saapui, kun Hänen palvojansa Vasudeva ja Devakī sitä Häneltä pyysivät, kuten Kuntīdevī ilmaisee käyttäessään sanaa yācitaḥ, joka tarkoittaa ”pyydetty tulemaan”. Syy Hänen ilmestymiseensä ovat palvojien pyynnöt ja kun Hän tulee tänne, Hän näyttää samalla, että Hän on valmis surmaamaan kaikki, jotka kadehtivat Hänen palvojiaan. Tietenkin Kṛṣṇan ollessa kyseessä, on aivan sama surmaako vai suojeleeko Hän, sillä Kṛṣṇa on absoluuttinen. Ne jotka Kṛṣṇa surmaa, saavuttavat heti vapautuksen, minkä saaminen kestäisi muuten miljoonia vuosia.

So people may say that Kṛṣṇa has come for this purpose or that purpose, but actually Kṛṣṇa comes for the benefit of His devotees. He always looks after the welfare of the devotees, and so from this instruction of Kuntī we should understand that we should always be concerned with how to become devotees. Then all good qualities will come upon us.

Voidaan sanoa, että Kṛṣṇan saapumiseen on sellainen ja sellainen syy, mutta Hän saapuu auttamaan palvojiaan. Hän huolehtii heistä aina ja tästä Kuntīn lausunnosta voimme päätellä, että meidän olisi keskityttävä aina palvelemaan Herraa. Silloin saamme kaikki hyvät ominaisuudet.

yasyāsti bhaktir bhagavaty akiñcanā
sarvais gunaiṣ tatra samāsate surāḥ
yasyāsti bhaktir bhagavaty akiñcanā
sarvais gunaiṣ tatra samāsate surāḥ

(Bhāgavatam 5.18.12)

(Śrīmad-Bhāgavatam 5.18.12)

If one simply develops one’s dormant, natural devotion for Kṛṣṇa, one will develop all good qualities.

Jos vain kehitämme piilevää, luonnollista antaumusta Kṛṣṇaan, meille kehittyvät kaikki hyvät ominaisuudet.

Our devotion for Kṛṣṇa is natural. Just as a son has natural devotion to his father and mother, we have natural devotion to Kṛṣṇa. When there is danger, even materialistic scientists pray to God. Of course, when they are not in danger they defy God, and therefore danger is required in order to teach these rascals that there is God. Jīvera svarūpa haya—kṛṣṇera ‘nitya-dāsa’. Our natural position is to be dependent on God. Artificially we are trying to banish God, saying, “God is dead,” “There is no God,” or “I am God.” But when we give up this rascaldom, Kṛṣṇa will give us all protection.

Antaumus Kṛṣṇaan on luonnollista. Kuten lapsella on luonnostaan rakkautta isäänsä ja äitiinsä, meilläkin on luonnostaan rakkautta Kṛṣṇaa kohtaan. Kun vaara uhkaa, aineellismieliset tiedemiehetkin rukoilevat Jumalaa. Vaaran väistyttyä he tietenkin kieltävät Jumalan ja siksi vaaraa tarvitaan opettamaan näille lurjuksille, että Jumala on olemassa. Jīvera svarūpa haya – kṛṣṇera ’nitya-dāsa’. Olemme luonnostaan riippuvaisia Jumalasta. Me yritämme teennäisesti karkottaa Jumalan pois, kun sanomme, että Jumala on kuollut, Jumalaa ei ole tai me itse olemme Jumala. Kun vihdoin jätämme roistomaisuuden, Kṛṣṇa suojelee meitä kaikin mahdollisin tavoin.