Skip to main content

11

11

The Touch of Superior Energy

Korkeimman energian kosketus

manye tvāṁ kālam īśānam
anādi-nidhanaṁ vibhum
samaṁ carantaṁ sarvatra
bhūtānāṁ yan mithaḥ kaliḥ
manye tvāṁ kālam īśānam
anādi-nidhanaṁ vibhum
samaṁ carantaṁ sarvatra
bhūtānāṁ yan mithaḥ kaliḥ

My Lord, I consider Your Lordship to be eternal time, the supreme controller, without beginning and end, the all-pervasive one. In distributing Your mercy, You are equal to everyone. The dissensions between living beings are due to social intercourse.

Oi Valtiaani, Sinun Ylhäisyytesi, olet minulle ikuinen aika ja Korkein Hallitsija, aluton ja loputon ja kaikkialla vallitseva. Sinä jaat armosi tasapuolisesti kaikille eläville olennoille, joiden väliset riidat ovat vain seurausta heidän kanssakäymisistään.

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.28

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.28

Kuntīdevī knew that Kṛṣṇa was neither her nephew nor an ordinary family member of her paternal house. She knew perfectly well that Kṛṣṇa is the primeval Lord who lives in everyone’s heart as the Supersoul, Paramātmā. Another name of the Paramātmā feature of the Lord is kāla, or eternal time. Eternal time is the witness of all our actions, good and bad, and thus resultant reactions are destined by Him. It is no use saying that we do not know why we are suffering. We may forget the misdeed for which we may suffer at this present moment, but we must remember that Paramātmā is our constant companion and therefore He knows everything – past, present, and future. And because the Paramātmā feature of Lord Kṛṣṇa destines all actions and reactions, He is the supreme controller also. Without His sanction not a blade of grass can move. The living beings are given as much freedom as they deserve, and misuse of that freedom is the cause of suffering. The devotees of the Lord do not misuse their freedom, and therefore they are the good sons of the Lord. Others, who misuse freedom, are put into miseries destined by the eternal kāla. The kāla offers the conditioned souls both happiness and miseries. It is all predestined by eternal time. As we have miseries uncalled for, so we may have happiness also without being asked, for they are all predestined by kāla. No one is therefore either an enemy or friend of the Lord. Everyone is suffering and enjoying the result of his own destiny. This destiny is made by the living beings in course of social intercourse. Everyone here wants to lord it over the material nature, and thus everyone creates his own destiny under the supervision of the Supreme Lord. He is all-pervading and therefore He can see everyone’s activities. And because the Lord has no beginning or end, He is known also as the eternal time, kāla.

Kuntīdevī tiesi, että Kṛṣṇa ei ollut hänen veljenpoikansa eikä tavallinen isänpuoleisen perheen sukulainen. Hän tiesi erittäin hyvin, että Kṛṣṇa on alkuperäinen Herra, joka asuu jokaisen sydämessä Ylisieluna eli Paramātmāna. Herran Paramātmā-piirteestä käytetään nimitystä kāla, ikuinen aika. Ikuinen aika on kaikkien tekojemme, niin hyvien kuin huonojenkin, todistaja, ja Hän päättää tekojemme vastavaikutuksista. On turhaa sanoa, että emme tiedä miksi ja minkä vuoksi me kärsimme. Voimme itse unohtaa huonot tekomme, joiden vaikutuksista kärsimme tällä hetkellä, mutta meidän on muistettava, että Paramātmā on ikuinen seuralaisemme ja tietää kaiken: menneen, nykyisen ja tulevan. Kṛṣṇan Paramātmā-hahmo on myös korkein hallitsija, sillä hän sallii tekomme ja määrää niistä koituvat vaikutukset. Ilman Hänen suostumustaan ruohonkorsikaan ei liikahda. Eläville olennoille annetaan niin paljon vapautta kuin he ansaitsevat, ja tuon vapauden väärinkäyttö saa aikaan heidän kärsimyksensä. Herran antaumukselliset palvojat eivät käytä väärin saamaansa vapautta, ja siksi he ovat Herran hyviä lapsia. Ne jotka käyttävät väärin vapauttaan joutuvat kärsimään ikuisen kālān langettamista kurjuuksista. Kāla tarjoaa riippuvaisille sieluille niin onnea kuin onnettomuuttakin. Ikuinen aika päättää kaiken ennalta. Me voimme joutua odottamattomiin onnettomuuksiin ja saatamme myös kohdata odottamatonta onnea. Kukaan ei ole Herran ystävä tai vihollinen. Kaikki kärsivät tai nauttivat heidän kohtalonsa määräämistä tuloksista. Elävät olennot luovat itse tulevan kohtalonsa kanssakäymisissään toistensa kanssa. Kaikki haluavat hallita aineellista luontoa, ja jokainen luo oman kohtalonsa Korkeimman Herran valvonnassa. Korkein Herra on kaikkialla ja tietää kaikkien teot. Koska Hänellä ei ole alkua eikä loppua, Hänet tunnetaan nimellä kāla, ikuinen aika.

What is explained herein by the devoted Kuntī is exactly confirmed by the Lord Himself in Bhagavad-gītā (9.29). There the Lord says:

Sen minkä antaumuksellinen Kuntīdevī tässä selittää, Herra Kṛṣṇa Itse vahvistaa Bhagavad-gītāssa (9.29):

samo ’haṁ sarva-bhūteṣu
na me dveṣyo ’sti na priyaḥ
ye bhajanti tu māṁ bhaktyā
mayi te teṣu cāpy aham
samo ’haṁ sarva-bhūteṣu
na me dveṣyo ’sti na priyaḥ
ye bhajanti tu māṁ bhaktyā
mayi te teṣu cāpy aham

“I envy no one, nor am I partial to anyone. I am equal to all. But one who renders service unto Me in devotion is a friend, is in Me, and I am also a friend to him.” God cannot be partial. Everyone is God’s son, so how can God favor one son above another? That is not possible. But human beings discriminate. We write, “In God we trust,” but one who trusts in God must be equally kind and merciful toward all living entities. That is God consciousness.

”Minä en kadehdi ketään, enkä ole puolueellinen ketään kohtaan. Käsittelen kaikkia tasavertaisesti. Mutta se joka palvelee Minua antaumuksellisesti, on ystäväni, hän on Minussa, ja myös Minä olen hänen ystävänsä.” Jumala ei voi koskaan olla puolueellinen. Jokainen meistä on Jumalan poika, joten miksi Jumala suosisi yhtä pojistaan enemmän kuin muita? Se ei ole mahdollista. Ihmiset näkevät eroja elävien olentojen välillä. Sanomme, että ”luotamme Jumalaan”, mutta sen joka luottaa Jumalaan, on oltava yhtä ystävällinen ja armollinen jokaista elävää olentoa kohtaan, sillä sellaista on Jumala-tietoisuus.

Kṛṣṇa says, “I have no enemies, nor have I friends.” Na me dveṣyo ’sti na priyaḥ. The word dveṣya means “enemy.” We are envious of our enemies and friendly toward our friends, but because Kṛṣṇa is absolute, even when He appears to be inimical toward some demon He is actually a friend. When Kṛṣṇa kills a demon, the demon’s demoniac activities are killed, and he immediately becomes a saint and merges into the supreme impersonal effulgence, the brahma-jyotir.

Kṛṣṇa sanoo, ettei Hänellä ole vihollisia eikä ystäviä. Na me dveṣyo ’sti na priyaḥ. Sana dveṣya merkitsee ”vihollista”. Vihollisille me olemme kateellisia ja ystäville ystävällisiä, mutta koska Kṛṣṇa on absoluuttinen, Hän on aina ystävä, vaikka Hän näyttäisi vihaavan demoneja. Kun Kṛṣṇa tappaa demonin tämän demoniset teot tuhoutuvat ja hänestä tulee heti pyhimys, joka sulautuu ylimpään persoonattomaan sädehohtoon eli brahmajyotiin.

The brahma-jyotir is one of three features of the Absolute Truth.

Brahmajyoti on yksi Absoluuttisen Totuuden kolmesta piirteestä.

vadanti tat tattva-vidas
tattvaṁ yaj jñānam advayam
brahmeti paramātmeti
bhagavān iti śabdyate
vadanti tat tattva-vidas
tattvaṁ yaj jñānam advayam
brahmeti paramātmeti
bhagavān iti śabdyate

(Bhāgavatam 1.2.11)

(Śrīmad-Bhāgavatam 1.2.11)

The Absolute Truth is one, but is perceived in three features, known as Brahman, Paramātmā, and Bhagavān. The original, complete feature of the Absolute Truth is Bhagavān, the Supreme Personality of Godhead, and His plenary representation is Paramātmā, Kṣīrodaka-śāyī Viṣṇu, who is situated in everyone’s heart (īśvaraḥ sarva-bhūtānāṁ hṛd-deśe ’rjuna tiṣṭhati). The third feature of the Absolute Truth is Brahman, the all-pervading impersonal effulgence of the Absolute.

Absoluuttinen Totuus on yksi, mutta se havaitaan kolmena olemuspuolena, jotka ovat Brahman, Paramātmā ja Bhagavān. Alkuperäinen ja täydellinen Absoluuttisen Totuuden piirre on Bhagavān, Jumaluuden Ylin Persoonallisuus ja Hänen täysvaltainen laajentumansa on Paramātmā eli Kṣīrodakaśāyī Viṣṇu, joka asustaa jokaisen sydämessä (īśvaraḥ sarva-bhūtānāṁ hṛd- dese ’rjuna tiṣṭhati). Absoluuttisen Totuuden kolmas olemuspuoli on Brahman, Absoluutin kaikkialla vallitseva persoonaton sädehohto.

The Absolute Truth is equal to everyone, but one will realize the Absolute according to the way one approaches Him (ye yathā māṁ prapadyante). According to one’s capacity for understanding, the Absolute Truth is revealed either as the impersonal Brahman, as the localized Paramātmā, or ultimately as Bhagavān.

Absoluuttinen Totuus on tasapuolinen kaikkia kohtaan, mutta Absoluutin oivaltaminen perustuu lähestymistapaan (ye yathā māṁ prapadyante). Itsekunkin käsityskyvyn mukaan Absoluuttinen Totuus paljastuu joko persoonattomana Brahmanina, paikallistuneena Paramātmāna tai lopulta Bhagavānina.

To explain this by an example, we may sometimes see hills from our room, although we may not see them distinctly. In Los Angeles there are many hills, but when we see the hills from a distant place they look like something cloudy. However, if we go further toward a hill, we shall find that there is something distinct – a hill. And if we go all the way to the hill itself, we shall find many people working there, many houses, streets, cars, and so many varied things. Similarly, when one wants to know the Absolute Truth by one’s tiny brain and thinks, “I shall conduct research to find the Absolute Truth,” one will have a vague, impersonal idea. Then if one goes further and becomes a meditator, one will find that God is situated within one’s heart. Dhyānāvasthita-tad-gatena manasā paśyanti yaṁ yoginaḥ. Yogīs – real yogīs – see the form of Viṣṇu within the heart by meditation. The devotees, however, meet the Supreme Person face to face, just as we meet face to face and speak face to face. The Supreme Personality of Godhead orders, “Supply Me this,” and the devotee directly serves the Lord by supplying what He wants. Thus there are different realizations of the Absolute Truth, and although He is equal to everyone it is up to us to understand Him according to our advancement. Therefore Kuntī says, samaṁ carantaṁ sarvatra: “In distributing Your mercy, You are equal to everyone.”

Tätä voidaan selventää sillä esimerkillä, että voimme nähdä huoneestamme kukkulat, vaikkakin epäselvästi. Los Angelesissa on paljon kukkuloita, mutta kun näemme ne etäältä, ne näyttävät sumuisilta. Kun menemme lähemmäs, voimme selvästi erottaa jotain – kukkulan. Ja jos nousemme kukkulalle, voimme nähdä siellä työtä tekeviä ihmisiä, taloja, katuja, autoja ja monia muita asioita. Kun ihminen haluaa tietää Absoluuttisesta Totuudesta pienillä aivoillaan ja ajattelee tekevänsä tutkimuksen Absoluuttisesta Totuudesta, hänellä on epämääräinen, persoonaton käsitys Absoluuttisesta Totuudesta. Jos ihminen siirtyy lähemmäs ja aloittaa mietiskelyn, hän huomaa, että Jumala asuu jokaisen sydämessä. Dhyānāvasthita-tad-gatena manasā paśyanti yaṁ yoginaḥ. Joogit – oikeat joogit – näkevät meditoidessaan sydämessä vallitsevan Viṣṇun hahmon. Bhaktat, antaumukselliset palvojat, näkevät Korkeimman Henkilön kasvoista kasvoihin, aivan kuten me kohtaamme toisemme ja puhumme. Jumaluuden Ylin Persoonallisuus määrää mitä Hän tarvitsee, ja bhakta palvelee Herraa suoraan järjestämällä sen, mitä Herra on pyytänyt. Absoluuttisesta Totuudesta on erilaisia oivalluksia ja vaikka Hän on tasapuolinen kaikkia kohtaan, on meistä itsestämme ja kehityksestämme kiinni miten Hänet ymmärrämme. Siksi Kuntī sanoo: samaṁ carantaṁ sarvatra. ”Jaat armosi tasapuolisesti kaikille.”

The word carantam means “moving.” The Lord moves everywhere – within and without – and we simply have to make our vision clear so that we may see Him. By devotional service, we can purify our senses so that we may perceive the presence of God. Those who are less intelligent simply try to find God within, but those who are advanced in intelligence can see the Lord both within and without.

Sana carantam tarkoittaa ”liikkuvaa”. Herra liikkuu kaikkialla – niin sisä- kuin ulkopuolella – ja meidän on vain puhdistettava näkökykymme, jotta voimme nähdä hänet. Puhdistamme aistimme antaumuksellisella palvelulla, jotta voimme tajuta Jumalan läsnäolon. Vähemmän älykkäät yrittävät löytää Jumalan sisimmästään, mutta älyltään kehittyneemmät voivat nähdä Jumalan niin sisä- kuin ulkopuolellaan.

The yogic system of meditation is actually meant for those who are less intelligent. One who practices meditation in yoga must control the senses (yoga indriya-saṁyamaḥ). Our senses are very restless, and by practicing the different āsanas, or sitting postures, one must control the mind and senses so that one can concentrate upon the form of Viṣṇu within the heart. This is the yoga system recommended for those who are too much absorbed in the bodily concept of life. However, because bhaktas, devotees, are more advanced, they do not need to undergo a separate process to control their senses; rather, by engaging in devotional service they are already controlling their senses.

Joogamietiskelyn menetelmä on tarkoitettu vähemmän älykkäille. Joogamietiskelyn harjoittajan on hallittava aistinsa (yoga indriya-saṁyamaḥ). Aistimme ovat levottomat. Harjoittelemalla eri āsanoita eli istuma-asentoja on hallittava mieli ja aistit, jotta voidaan keskittyä sydämessä olevaan Viṣṇun hahmoon. Tätä menetelmää suositellaan niille, jotka ovat liian kiintyneitä ruumiiseen perustuvaan elämänkäsitykseen. Koska bhaktat, Herran antaumukselliset palvojat ovat kehittyneempiä, heidän ei tarvitse noudattaa erillistä menetelmää aistiensa hallitsemiseksi vaan antaumuksellisella palvelulla he jo hallitsevat ne.

For example, if one is engaged in worshiping the Deity, cleansing the temple, decorating the Deity, cooking for the Deity, and so on, one’s senses are already engaged in the service of the Absolute Truth, so where is the chance of their being diverted? Hṛṣīkeṇa hṛṣīkeśa-sevanaṁ bhaktir ucyate: bhakti, devotional service, simply means engaging our senses (hṛṣīka) in the service of the master of the senses (hṛṣīkeśa). Now our senses are engaged in sense gratification. I am thinking that because I am this body, I must satisfy my senses. In fact, however, this is a contaminated stage of life. When one comes to the understanding that he is not this body but a spiritual soul, part and parcel of God, he knows that his spiritual senses should be engaged in the service of the supreme spiritual being. Thus one attains liberation (mukti).

Jos bhakta esimerkiki palvoo alttarihahmoja, siistii temppeliä, koristelee alttarihahmot, keittää alttarihahmoille ja niin edelleen, hänen aistinsa ovat jo Absoluuttisen Totuuden palveluksessa, eivätkä ne hairahdu. Hṛṣīkeṇa hṛṣīkeśa-sevanaṁ bhaktir ucyate: bhakti eli antaumuksellinen palveleminen tarkoittaa aistien (hṛṣīka) käyttämistä aistien hallitsijan palvelemiseen (hṛṣīkeśa). Nyt käytämme aistejamme aistityydytykseen. Ajattelemme, että meidän on tyydytettävä aistejamme, koska olemme tämä ruumis. Siinä on kyseessä epäpuhdas elämäntila. Kun ihminen alkaa ymmärtää, että hän ei ole ruumiinsa vaan henkinen sielu, osanen Jumalasta, hän tietää, että hänen tulee käyttää henkisiä aistejaan ylimmän henkisen olennon palveluun. Silloin saavutetaan vapautus (mukti).

One attains liberation when one gives up the false idea that the body is the self and when one resumes his actual position of service to the Lord (muktir hitvānyathā-rūpaṁ svarūpeṇa vyavasthitiḥ, Bhāgavatam 2.10.6). When we are conditioned, we give up our original constitutional position, which is described by Caitanya Mahāprabhu as being that of eternal service to Kṛṣṇa (jīvera svarūpa haya—kṛṣṇera ‘nitya-dāsa’). But as soon as we employ ourselves in the service of the Lord, we are liberated immediately. There is no need to pass through some preliminary process. This very act of engaging one’s senses in the service of the Lord is evidence that one is liberated.

Vapautus saavutetaan luovuttaessa siitä harhaluulosta, että ruumis on yhtä kuin oma itse, ja palatessa oikeaan asemaan Herran palveluksessa Muktir hitvānyathā rūpaṁ svarūpeṇa vyavasthitiḥ (Śrīmad-Bhāgavatam 2.10.6). Kun olemme aineellisesti ehdollistuneita, luovumme alkuperäisestä, olennaisesta asemastamme, jota Caitanya Mahāprabhu kuvailee asemaksi Kṛṣṇan ikuisena palvelijana (jīvera svarūpa haya – kṛṣṇera ’nitya-dāsa’). Saavutamme vapautuksen heti, kun toimimme Herran palveluksessa. Siihen ei tarvita mitään edeltävää menetelmää. Aistien käyttäminen Herran palvelukseen on todiste siitä, että vapautus on saavutettu.

This liberation is open for everyone (samaṁ carantam). In Bhagavad-gītā Kṛṣṇa does not say to Arjuna, “Only you may come to Me and become liberated.” No, the Lord is available for everyone. When He says, sarva-dharmān parityajya mām ekaṁ śaraṇaṁ vraja – “Give up all other duties and surrender unto Me” – He is speaking not only to Arjuna but to everyone. Arjuna was the original target, but in fact Bhagavad-gītā was spoken for everyone, for all human beings, and therefore one must take advantage of it.

Vapautus on jokaiselle mahdollinen (sama carantam). Kṛṣṇa ei sanonut Arjunalle Bhagavad-gītāssa, että vain Arjuna voi tulla Hänen luokseen ja saavuttaa vapautuksen. Ei, Herra on jokaisen ulottuvilla. Kun Hän sanoo: sarva-dharmān parityajya mām ekaṁ śaraṇaṁ vraja – ”Luovu kaikista muista velvollisuuksista ja antaudu Minulle” – Hän ei puhu vain Arjunalle vaan jokaiselle. Arjuna oli kohdehenkikö, mutta Bhagavad-gītā puhuttiin jokaiselle, kaikille ihmisille. Siksi sitä on käytettävä hyödyksi.

Kṛṣṇa’s impartiality is compared to that of the sun. The sun does not consider, “Here is a poor man, here is a low-class man, and here is a hog. I shall not distribute my sunshine to them.” No, the sun is equal toward all, and one simply has to take advantage of it. The sunshine is available, but if we close our doors and want to keep ourselves in darkness, that is our decision. Similarly, Kṛṣṇa is everywhere, Kṛṣṇa is for everyone, and Kṛṣṇa is ready to accept us as soon as we surrender. Samaṁ carantam. There is no restriction. People may make a distinction between lower class and higher class, but Kṛṣṇa says, māṁ hi pārtha vyapāśritya ye ’pi syuḥ pāpa-yonayaḥ (Bhagavad-gītā 9.32): “Even though one may supposedly be of a lower class, that doesn’t matter. If he surrenders to Me he is also eligible to come back home, back to Godhead.”

Kṛṣṇan puolueettomuutta verrataan aurinkoon. Aurinko ei ajattele, että tuolle köyhälle miehelle, tuolle alhaiselle ihmiselle tai tuolle sialle en anna valoani. Aurinko on tasapuolinen kaikille ja sitä on käytettävä hyödyksi. Auringonvaloa on tarjolla, mutta jos haluamme sulkea ovemme ja pysyä pimeässä, ratkaisu on meidän. Kṛṣṇakin on olemassa kaikkialla ja kaikille, ja Kṛṣṇa on valmis hyväksymään meidät, kunhan antaudumme. Samaṁ carantam. Mitään rajoituksia ei ole. Ihmiset näkevät eroja alemman ja ylemmän luokan välillä, mutta Kṛṣṇa sanoo: māṁ hi pārtha vyapāśritya ye ’pi syuḥ pāpa-yonayaḥ (Bhagavad-gītā 9.32). ”Ihmisen näennäisesti alhaisella asemalla ei ole merkitystä. Jos hän antautuu Minulle, hän on kelvollinen palaamaan kotiin, takaisin Jumaluuteen.”

That same Kṛṣṇa is described by Kuntīdevī as eternal time. Everything takes place within time, but our time calculations of past, present, and future are relative. A small insect’s measurement of past, present, and future is different from our past, present, and future, and similarly the past, present, and future of Brahmā, the chief creative living being within this universe, are different from ours. But Kṛṣṇa has no past, present, or future. Therefore He is eternal. We have a past, present, and future because we change from one body to another. The body we have now is dated. At a certain date I was born of my father and mother, and now this body will stay for some time. It will grow, it will produce some by-products, then it will become old and dwindle and then vanish, and then I shall have to accept another body. When the past, present, and future of my present body are finished, I shall accept another body, and again my past, present, and future will begin. But Kṛṣṇa has no past, present, or future, because He does not change His body. That is the difference between ourselves and Kṛṣṇa.

Kuntīdevī kuvailee samaista Kṛṣṇaa ikuiseksi ajaksi. Kaikki tapahtuu ajan puitteissa, mutta meidän ajanlaskumme menneisyydestä, nykyisestä ja tulevasta on suhteellinen. Pienen hyönteisen mittapuu menneestä, nykyisestä ja tulevasta on erilainen kuin omamme, kuten Brahmān, maailmankaikkeuden luojan ajanlasku eroaa omastamme. Kṛṣṇalla ei ole menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta. Siksi Hän on ikuinen. Meillä on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, koska siirrymme ruumiista toiseen. Nykyisellä kehollamme oli syntymähetki. Se syntyi isästä ja äidistä tiettynä ajankohtana ja säilyy jonkin aikaa. Se kasvaa, se tuottaa jälkeläisiä, sitten se vanhentuu, kuihtuu ja häviää, minkä jälkeen on hyväksyttävä uusi ruumis. Kun nykyisen kehoni menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat kadonneet, minun on hyväksyttävä uusi ruumis. Ja sitten alkavat jälleen ruumiiseen liittyvät menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Kṛṣṇalla ei ole menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta, sillä Hänen ei tarvitse siirtyä ruumiista toiseen. Se on meidän ja Kṛṣṇan välinen ero.

The eternal position of Kṛṣṇa is revealed in Bhagavad-gītā. There Kṛṣṇa said to Arjuna, “In the past, millions of years ago, I spoke this philosophy of Bhagavad-gītā to the sun-god.” Arjuna appeared not to believe this. Of course, Arjuna knew everything, but for our education he said to Kṛṣṇa, “Kṛṣṇa, we are contemporaries, and since we were born at practically the same time, how can I believe that You spoke this philosophy so long ago to the sun-god?” Then Kṛṣṇa replied, “My dear Arjuna, you were also present then, but you have forgotten, whereas I have not. That is the difference.” Past, present, and future pertain to persons who forget, but for one who does not forget, who lives eternally, there is no past, present, or future.

Kṛṣṇan ikuinen asema paljastetaan Bhagavad-gītāssa. Siinä Kṛṣṇa sanoo Arjunalle: ”Miljoonia vuosia sitten menneisyydessä Minä puhuin Bhagavad-gītān filosofian auringonjumalalle.” Arjuna ei näyttänyt uskovan sitä. Hän tiesi sen kyllä, mutta opettaakseen meitä, hän sanoi Kṛṣṇalle: ”Kṛṣṇa, me olemme samanikäisiä, olemme syntyneet melkein samaan aikaan, kuinka voin uskoa, että sinä puhuit tämän filosofian auringonjumalalle kauan, kauan sitten.” Kṛṣṇa vastasi: ”Sinäkin olit paikalla, rakas Arjuna, mutta olet unohtanut, kun taas minä en ole. Se on meidän eromme.” Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus liittyvät niihin, jotka unohtavat, mutta se joka ei unohda eli se joka elää ikuisesti, häneen ei liity menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta.

Kuntī therefore addresses Kṛṣṇa as eternal (manye tvāṁ kālam). And because He is eternal, He is the full controller (īśānam). By Kṛṣṇa’s extraordinary behavior, Kuntī could understand that Kṛṣṇa is eternal and that Kṛṣṇa is the supreme controller. He has no beginning and no end (anādi-nidhanam), and therefore He is vibhu, the Supreme, the greatest.

Kuntī käyttää Kṛṣṇasta sanaa ikuinen (manye tvāṁ kālam). Koska Hän on ikuinen, Hän on täydellinen hallitsija (īśānam). Kṛṣṇan erikoislaatuinen käytös paljasti Kuntīlle, että Kṛṣṇa on ikuinen ja että Kṛṣṇa on ylin hallitsija. Hänellä ei ole alkua eikä loppua (anādi-nidhanam) ja siksi Hän on vibhu, Korkein, mahtavin.

We are aṇu, the smallest, and Kṛṣṇa is vibhu, the greatest. We are part and parcel of Kṛṣṇa, and therefore Kṛṣṇa is both the smallest and the greatest, whereas we are only the smallest. Vibhu, the greatest, must be all-inclusive. If one has a large bag one can hold many things, whereas in a small bag one cannot. Because Kṛṣṇa is vibhu, the greatest, He includes everything, even past, present, and future time, and He is all-pervading, present everywhere.

Me olemme aṇu, pienin, ja Kṛṣṇa on vibhu, mahtavin. Olemme osasia Kṛṣṇasta ja siksi Kṛṣṇa on sekä pienin että suurin, kun taas me olemme vain pienimpiä. Vibhu, mahtavin, on ehdottomasti kaiken sisältävä. Jos meillä on suuri kassi, voimme kantaa siinä paljon tavaraa, kun taas pienessä kassissa emme kanna yhtä paljon. Koska Kṛṣṇa on vibhu, mahtavin, Häneen sisältyy kaikki, niin menneisyys, nykyisyys kuin tulevaisuus ja Hän on kaikkialla vallitseva, kaikkialla läsnä oleva.

Without Kṛṣṇa, matter cannot develop. Atheistic scientists say that life comes from matter, but that is nonsense. Matter is one energy of Kṛṣṇa, and spirit is another. The spirit is superior energy, and matter is inferior energy. The matter develops when the superior energy is present. For example, two or three hundred years ago the land of America was not developed, but because some superior living entities from Europe came here, America is now very much developed. Therefore the cause of development is the superior energy. In Africa, Australia, and many other places there is still vacant land that is undeveloped. Why is it undeveloped? Because the superior energy of advanced living entities has not touched it. As soon as the superior energy touches it, the same land will develop so many factories, houses, cities, roads, cars, and so on.

Aine ei voi kehittyä ilman Kṛṣṇan läsnäoloa. Ateistiset tiedemiehet väittävät elämän syntyneen aineesta, mikä on valhetta. Materia on yksi Kṛṣṇan energioista ja henki on toinen. Henki on ylempää energiaa ja aine on alempaa energiaa. Ainetta muodostuu kun ylempi energia on läsnä. Kolmisensataa vuotta sitten Amerikka ei ollut kehittynyt, mutta koska sinne saapui kehittyneitä eurooppalaisia, se on nykyään pitkälle kehittynyt maa. Kehityksen syynä on ylempi energia. Afrikassa, Australiassa ja monissa muissa paikoissa on vielä autiota maata, jota ei ole kehitetty. Miksi se on kehittymätöntä? Koska edistyneiden elävien olentojen korkeampi energia ei ole ollut siihen yhteydessä. Kun ylempi energia koskee siihen, kyseinen maa kehittyy ja siellä on tehtaita, taloja, kaupunkeja, teitä, autoja ja niin edelleen.

The point of this example is that matter cannot develop by itself. That is not possible. Superior energy must touch it, and then it will be active. To give another example, a machine is matter – it is inferior energy – and therefore unless an operator comes to touch the machine, it will not act. One may have a very costly car, but unless a driver comes, in millions of years it will never go anywhere.

Tämän esimerkin on tarkoitus valaista sitä, että aine ei voi kehittyä itsestään. Se ei ole mahdollista. Korkeamman energian on kosketettava ainetta, vasta silloin se aktivoituu. Tai jos annetaan toinen esimerkki: kone on ainetta eli alhaisempaa energiaa, ellei koneenkäyttäjä käynnistä konetta, se ei toimi. Joku saattaa omistaa hyvin kalliin auton, mutta auto ei liiku minnekään miljoonassakaan vuodessa ellei joku aja sitä.

Thus it is common sense to understand that matter cannot work independently; it cannot work unless the superior energy, the living entity, touches it. So how can we conclude that life develops from matter? Rascal scientists may say this, but they do not have sufficient knowledge.

On järkeenkäypää ajatella, että aine ei voi toimia itsenäisesti, se ei voi toimia ellei korkeampi energia, elävä olento, kosketa sitä. Kuinka voitaisiin siis päätellä, että elämä kehittyisi aineesta? Lurjusmaiset tiedemiehet voivat väittää niin, mutta heillä ei ole tarpeeksi tietoa.

All the universes have developed because of Kṛṣṇa’s presence, as mentioned in the Brahma-saṁhitā (aṇḍāntara-stha-paramāṇu-cayāntara-stham). The scientists are now studying atoms, and they are finding that electrons, protons, and other particles act in so many ways. Why are these particles active? Because Kṛṣṇa is present there. This is real scientific understanding.

Kaikki universumit ovat kehittyneet, koska Kṛṣṇa on ollut läsnä, kuten Brahma-saṁhitassa mainitaan: aṇḍāntara-stha-paramāṇu-cayāntara-stham. Nykytiedemiehet tutkivat atomeja ja he löytävät elektroneja, protoneja ja muita hiukkasia, jotka toimivat monin eri tavoin. Miksi ne ovat aktiivisia? Koska Kṛṣṇa on läsnä. Tämä on todellista tieteellistä ymmärrystä.

One should scientifically understand Kṛṣṇa. Kṛṣṇa has no past, present, and future. He is eternal time, with no beginning and no end, and He is equal to everyone. We simply have to prepare ourselves to see Kṛṣṇa and understand Kṛṣṇa. That is the purpose of Kṛṣṇa consciousness.

Kṛṣṇa tulee ymmärtää tieteellisesti. Kṛṣṇalla ei ole menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta. Hän on ikuinen aika, jolla ei ole alkua eikä loppua ja Hän kohtelee jokaista tasapuolisesti. Meidän on vain valmistauduttava näkemään Kṛṣṇa ja ymmärtämään Kṛṣṇa. Se on Kṛṣṇa-tietoisuuden tarkoitus.